8.3.2016

Pop up vauvablogi


Naistenpäivän kunniaksi ajattelin tehdä päivän poikkeuksen ja muuttaa hetkelliseksi blogini vauvablogiksi :) Kuvat olen ottanut valokuvista ja kuvien ottamisesta on paljon aikaa, joten pahoitteluni jos kuvat ovat hieman rakeiset.

Ihanat 1v kuvat mun toisesta pojasta, me ei haluttu ihan perinteisiä kuvia, joten otettiin ite mukaan saippuakuplia ja niillä saatiin kuvista tosi helluset.




 Toisella pojalla kasvoi pienenä kunnon takajeejee :) Se leikattiin kyllä sit jossain vaiheessa pois ja nyt se on muistolaatikossa tallella.





Tästä kuvasta on 12 vuotta aikaa ja ollaan valmistautumassa pojan ristiäisiin. Synnytyksestä on n.kuukausi aikaa ja vaikka raskauden aikana painoa nousi n.19 kiloa sain melkein kaikki pois todella nopeassa ajassa. Kun aloin odottamaan toista poikaani, lupasin itselleni että painoa ei saa tulla liikaa. No miten kävi, ne lupaukset unohtui heti ja 18 kiloa tuli koko raskauden aikana. Se tuli huomattua että toisen raskauden jälkeen paino ei enää niin helpolla tippunutkaan.





 Isoveli pitää huolta, että pikkuveli ei karkaa mihinkään. Sisko toi jenkeistä hellusen apinarepun, jonka pitkästä hännästä pidettiin kiinni.





 Isoveli tuli katsomaan pikkuveljeä sairaalaan. Niin hellunen kuva ja ihana muisto <3




 Toisen pojan synnytys alkamassa, kääk noita kipuja en kyllä kaipaa. Minä joka ottaa pieneenkin pääkipuun särkylääkkeen, niin synnytin molemmat pojat ilman mitään kipulääkettä, eli tuli täysin puskista että pystyin siihen. Ennen kuin 10 centtiä oli auki ja sai alkaa ponnistamaan,muistan kun mies ja hoitaja seisoi tumput suorina mun vieressä. Minä kivuissa ja kukaan ei tehnyt mitään, noh eihän ne nyt voi oikeen siinä tilanteessa tehdä mitään, mutta sitä ei kivuissa tajua ja muistan sanoneeni niille "tehkääny ny hitto jotain älkääkä vaan seiskö siinä" 




Niin lämpöinen kosketus täynnä rakkautta <3





Nuoremmalla pojalla oli syntyessään jalanpohjassa punainen täplä. Sitä tutkittiin, mutta lopulta se todettiin syntymämerkiksi. Iän myötä ne hävisi jalasta ja tällä hetkellä merkistä ei ole jälkeäkään.




 Pois tieltä mä opin just kävelemään. Vanhempi poika oppi kävelemään 13kk ikäisenä ja nuorempi 9kk ikäisenä.




Mä sain lahjaksi uuden pulkan ja en malta odottaa että lumet tulee, joten lopeta se kuvaaminen ja tuu vetämään mua pulkalla :)



 Poikien raskauskuvat ja näissä kuvissa olen viimeisillään raskaana. Pojilla on 4 vuotta ikäeroa ja vasemman puoleinen kuva on v. 2004 otettu ja oikeanpuoleinen v.2008

                                                                          


 Hitsit mä mikään vauva oo, mä varastin isoveljen tarharepun ja lähden nyt kouluun :)



15 kommenttia:

  1. Voi luoja kuinka ihana postaus ja ihanat kuvat. T.Felicia

    VastaaPoista
  2. Kiva idea toi pop up ja vaihtaa päiväksi blogia. Hellunen takajeejee ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojalla ei muuten oikein ollut hiuksia tai oli, mutta tosi tosi ohut ja kasvoi hitaasti,mutta takajeejee kasvoi koko ajan pituutta ja paksuutta. Eli alkasi jossain vaiheessa olemaan jo niin koomisen näköinen kun muualla päätä ei ollut hiuksia ja takana liihotti paksu tuppo, joten päätettiin leikata se pois.

      Poista
  3. Huippu toi tehkääny hitto jotain ☺ Mä oon sanonut kans kivuissa yhtä sun toista mies on jälkeenpäin kertonu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pyytelin kyllä anteeksi hoitajalta synnytyksen jälkeen jos olin tiuskinut, mutta hoitaja sanoi että ethän sä nyt mitään pahaa sanonut, jotkut äidit haistettelee heille, jestas :)

      Poista
  4. Hih, olipas ihanan erilainen postaus sulta :) Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain yht.äkkii fiiliksen että blogi vois muuttua päiväksi. Moni ei edes tienny että mulla on lapsia, kun en niitä tänne blogiin yleensä tuo, mutta nyt tein pienen väliaikaisen poikkeuksen :)

      Poista
  5. Hauska idea toi pop up. Kivasti tehty postaus ja niin suloiset 1v kuvat. Tosta sainki idean mun tytön kuviin ja otan saippuakuplia mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippuakuplat on kyllä kiva idea, jos haluaa kuvista vähän erityyliset ja lapsen ilmeet on hauskoja kun ne yrittää ottaa kuplia kiinni :)

      Poista
  6. Hyvä idea pop up samaa mieltä ☺

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ja mahtava idea lanseerata pop up -kulttuuri blogiin! :) Itsellä hyvin samantyyliset veljekset 2v ja 4v. On ne niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin että pieni poikkeus, tuo blogiin kivan fressin tuulahduksen.

      Poista
  8. Voi kuinka helluset pojat sulla ja kiva idea toi pop up.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin.