18.1.2017

THE LIST





 Puhuin joku aika sitten kun pojilla oli loma, että meillä on sirkus kotona ja lapset tappelee keskenään koko ajan ja homma on levinny käsiin eikä totella yhtään. Tilanne on nyt muuttunu ja arki toi mukanaan seesteisemmän elämän. Toki iso vaikutus on myös sillä, että mä tein jääkaapin oveen pojille listan. Otin siis käyttöön ihan rasti ruutuun taulukon ja heti kun tehtävä on tehty ja osattu käyttäytyä, niin laitan rastin sen tehtävän kohdalle ja joka sunnuntai on viikkoraha päivä ja rastit kertovat sen kuinka paljon viikkorahaa tulee. Listassa on myös paikka punaiselle rastille, eli tämä napsahtaa heti kun ei olla toteltu. Listassa on myös extra plus kohta ja sen saa, jos jotain tehdään ihan ilman sanomista. Yks aamu mun nuorimmainen oli niin reipas ja oma-aloitteinen että sanoin sille että nyt saat kyllä extra rastin. Poika oli tästä niin tärinässä ja ylpeä itsestään, että soitti heti iskälle töihin ja kertoi että isi mä sain exra rastin jee. Listassa on siis ihan perus juttuja, esim heti läksyt koulun jälkeen, oman huoneen siivous, koiran kanssa käynti jne. Että älkää nyt saako sellasia mielikuvia, että mä täälä pistän lapset orjatöihin :)






Tämä lista yksinkertaisesti toimii niin hyvin meillä ja siitä lähtien kun otin tämän käyttöön, molempien poikien käytös on muuttunut ihan täysin. Mun ei tarvi kertaakaan sanoa tehkää läksyt jne vaan ne tehdään nykyää ilman sanomisia ja ne ihan tärinäs tulee mulle kertomaan, laita äiti rasti mä tein ton ja ton tehtävän. Molemmat pojat odottaa viikkorahaa sen verran kovaa, että punasta kynää ei haluta listaan. Haluan myös tällä opettaa lapsiani, että tosta noin vaan ei asioita saa, vaan rahan eteen on tehtävä töitä.Poikien kohdalla siis puhutaan ihan pikku kotitöistä, mutta pienestä on hyvä aloittaa.








Mitä kuvien asuun tulee, niin kaivoin kaapista mun vanhat nilkkurit, joissa on edessä nyöritys. Meinasin ensin laittaa jalkaan perus valkoset tennarit, mutta tuntuu että joka asussa mulla on ne jalassa ja vaihtelu piristää joten päädyin näihin. Nyt ilmatkin sen salli, eikä varpaat jäätyny.








17.1.2017

Lately - Jätskipuikkojen koristelu & ananas jälkkäri




 Tässä on herkku vk.loppu takana ja mässäilty on vaikka ja mitä. Koristeltiin mm. poikien kanssa jätskipuikot uuteen tyyliin, sekä tein pojille maanantaina jätskiannokset. Kylmä talvinen sää pihalla ja tämä perhe syö jätskiä yhtenä vk.loppuna enemmän, kuin lämpösenä kesäpäivänä heh.
Mies kokkas meille wokkiruokaa sunnuntaina ja mä tein jälkkäriksi  marjaista rahkaa. Hyödynsin ananasta ja tämä toimiki tässä jälkkärissä lautasena. 






Tässä muuten pari asukuvaa, jotka otettiin viikko takaperin. Musta sävynen look ja pipo korville vedetty. Tämä mun  kuvien lyhyt toppatakki on muuten nyt H&M alennuksessa, ainakin liikkeessä näin.








 Mitä mun vk.lopun kampaamo käyntiin tulee. Jätettiin mun tyvi tällä kertaa rauhaan ja raitojen sijaan kirkastettiin latvat, sekä laitettiin lopuksi sävy päälle. Tarkempiin tietoihin mitä mun hiuksille tehtiin ja kuviin, sekä Salon Lagunen sivuillle  pääset täältä klik


14.1.2017

Camel color is my thing





 Jos yks väri pitäis nyt valita, mikä on ylitse muiden se on ehdottomasti kamelin sävy. Kameli väri on jopa niin ihana mun mielestä, että ei haittaa vaikka sitä olis asussa vähän enemmänkin, kuten tässä tyylissä. Poolon löysin H&M alesta kympillä.






 Me ollaan innostuttu brunsseista miehen kanssa ja kerran niiden makuun ollaan päästy, ostettiin valmis brunssipussi Lidl:stä. Näköjään sellasiakin saa nykyään, mutta ihan kiva idea. Pussissa oli pikkusia croisantteja ja sämpylöitä, jotka lämmitetään uunissa.  Vk.loppuna olis tarkoitus näitä herkutella. Ruoasta puheen ollen, tänään tuunasin vähän valmiita kermamunkkeja ja tein niihin uudet kuorrutukset. Hauskat eläin aiheiset ja näistä löytyyki kuva Instasta.












13.1.2017

Fast & easy pancakes



Eilen oli niin kurja ilma, joten päätin että hyvä aika leipoa jotain. Tein meidän perheen lempiherkkua, eli pannareita. American pancakes, oi ne on niin hyviä ja nopea/helppo valmistaa. Maistuvat hyvälle jopa kylmänä. Tapaan ostaa kaupasta valmiin jauholaatikon (Mississippi Belle merkkisen)  tätä myydään esim Lidl:n jenkkihyllyllä. Lisäät valmiiseen jauhoseokseen, vaan kananmunan, öljyä ja maitoa. Taikinan kuuluu olla paksua ja lettujen ei tarvi olla kauaa pannulla, kun ovat valmiita.

Jauholaatikko on tosi riittosaa ja kestää monet lettukestit. Monesti kermaavaahtoa moni kaipaa lettujen kanssa. Näiden kanssa mä tapaan laittaa ihan vaan hilloa ja pojat meillä syö näitä välillä ihan sellaisenaankin ilman mitään lisuketta.

Mulla ei kaapissa just nyt ollu, mutta jos joku on näiden pannareiden kanssa ihan the best niin vaahterasiirappi.(sitäkin myydään muuten Jenkkihyllyllä)












11.1.2017

Trendi, jota et voi olla näkemättä tänä keväänä

 Vaatteet H&M


Kauppoihin alkaa hiljalleen tulemaan kevät uutuuksia ja tätä tyyliä et voi sivuttaa tänä keväänä. Röyhelötrendi tekee tuloaan ja tätä alkaa näkymään niin paidoissa, kengissä, housuissa ja koristeena vaatteissa. Yksinkertainen bleiserikin saa uutta ilmettä röyhelöisestä yksityiskohdasta.

Uppooko ja osuu vai onko kyseessä trendi, jota et missään nimessä pue päällesi?


 Mä tykkään kyllä röyhelöistä, jos tätä on hillitysti asussa ja jossain kohtaa asua esim koristeena.   Laitoin alla olevaan kollaasiin hameen josta tykkään kovaa. Yksinkertainen musta kynähame, jossa on röyhelöhelma.
 Myös nämä H&M korkkarit, jossa on röyhelökoriste uppoo muhun ja tässä harkitsenkin laitanko heti tilaukseen nämä kengät. Lisäsin tähän myös mitä muuta kivaa löysin netistä. Valentinon mustan laukun, hopeisella ketjulla ja pitkä vuoriton mekko, poolokauluksella ja materiaali on ihanaa kiiltävää trikoota.



Mekko Here
Laukku Here
Kengät Here
Hame Here

9.1.2017

Chiapuuro & mood & rento koti-asu




Pinna kireellä, huono huumori siinä mun moodi tälle päivää, eli tyypillinen maanantai :) Tilanteeseen ei yhtään auta se, että netti on takkuillu tänään oikein urakalla grrr. Mulla on yleensä pitkä pinna monen asian suhteen, mutta jos kone ei toimi kunnolla siinä menee mun raja.

 Sain varattua ajan kampaajalle ja lauantaina tälle pehkolle tehdään jotain piristävää ja uutta jeih.

Käytiin tänään miehen kanssa Fazer kahvilassa herkuttelemassa nam. Maistoin ekaa kertaa chiapuuroa ja jäin heti koukkuun. Niin hyvää ja kevyttä ja vielä terveellistä. Ajattelin hakea chian siemeniä kaupasta ja kokeilla tehdä itekki tätä puuroa.

Mun lemppari kotia-asu on korkeat collegehousut ja siihen lyhyt huppari, tämä asu on Henkasta.







Kuvat mun Instagram sivuilta _meea_

8.1.2017

Brunssi



 Mä tein mulle ja miehelle herkullisen brunssin vk.loppuna, pojat oli mummolassa yötä. Kattaukseen löysin kaapista paperipussin, jonka oon aikoinaan ostanu parilla eurolla sisustuskaupasta, mutta oon nähny näitä ihan esim Clas Ohlsonilla. Paperipussin sisälle laitoin valkosia tekokukkia, mun mielestä  kiva asetelma tuli ja ainaki teki kattauksesta kauniimman ja vaihtelua kukkaruukun sijaan. Toki aidot kukat on aina aidot, mutta tähän hätään ei sellasia ollu, joten tämä kukkakimppu kelpas mulle.

 Ostin valmiiksi pyöreän kangaspalan, jonka paketissa oli narukin valmiina ja näitä hyödynsin hillopurkin kanteen. Meneehän se hillopurkki toki sellasenaankin, mutta onhan se nyt söpömpi pienen hatun kera :)








Uskallanko edes mainita, hyym kyllä teimme kirppiskierroksen miehen kanssa ja saldona astioita. Heti puolustukseksi ihan parin euron jutuista on siis kyse.  Löysin kullansävyset aterimet, vanhanaikasen teekannun, tarjottimen,servetteihin mansettimet, pari lasia, sekä kukkasen tarjoiluvadin.

 Tein meille coctaillaseihin kerrosherkut, johon tuli mysliä, kookoshiutaleita, maustamatonta jugurttia, banaania ja passionhedelmää.





It´s gonna be a good sunday




Viimeisen poikien vapaapäivän kunniaksi, ajateltiin viedä pojat Hesburgeriin syömään ja Pokemon jahtiin. Myöhemmin koko perheen voimin pelataan Monopolia ja katotaan Ice Age 5 leffa, joten mukava sunnuntai tiedossa. Illemmalla kun nuorempi poika ja mies lähtee pojan jalkapallomatsiin mä ajattelin leikata meidän Hugon (eli meidän koiran) turkin. Nämä 6 vuotta oon sen turkkia ihan kotona leikannu ja hyvin ollaan pärjätty,eikä oo tarvinnu viedä sitä koirien parturiin 😁






Mulla on tullu totaallinen tylsistyminen mun hiuksiin ja siitä puheen ollen, mun kampajalle lähteeki soitto. Kuvissa tyvi näyttää kyllä jostain syystä paljon tummemmalle mitä se livenä on. Viimeksi hyödynsin ammattiani ja leikkasin ite mun latvoista pari senttiä pois.
 Värjäisin hiukset heti tummaksi takas, jos vaan mun päänahka kestäis ja jos ei mun omaväri olisi niin vaalea tummaan verrattuna. En jaksa sitäkään, että tyvi näkyy viikon jälkeen ja saan olla koko ajan värjäämässä hiuksiani. Blondina siis joudutaan pysymään, mutta onhan niitä eri sävyjä blondeillekki olemassa, toki mitään radikaali muutosta ei siinä tapahdu.

Pinterest siis päälle ja hiusinspiraatioita hakemaan.


7.1.2017

Pipo ja saappaat, sekä tired mama



 Mä en hirveesti täälä blogissa höpise arjestani, mutta nyt on pakko sanoa, että onnex alkaa maanantaina arki, nimittäin meillä pojat tappelee koko ajan keskenään.  Meidän lapsille ei yksinkertaisesti lomat sovi, vaan arki ja rutiinit toimivat paremmin tässä huushollissa.Tai ensimmäiset päivät lomasta menee tosi leppoisasti, mutta kun pojat alkavat olemaan 24/7 yhdessä, on lopputulos on sellanenki taistelutanner ja pienistäkin asioista väännetään riita. Välillä pojat on kyllä niin bestiksiä ja taas hetken päästä ärsyttävät toinen toistaan. Sitä moni sanoo, että kun on pieni ikäero lapsilla ja kun ne on pieniä, lapset  tappelee enemmän.Noh mun pojilla on 4 vuoden ikäero ja mitä enemmän niille tulee ikää, sitä enemmän ne tappelee keskenään, ei päde tämä siis meillä.


Nuorempi poika täyttää ihan tässä alkuvuodesta 9 vuotta ja huomaa, että nyt on se ikä kun se ihailee ja fanittaa isoveljeään kovaa ja haluais tehdä kaikkea veljensä kanssa yhdessä. Mun teini taas ei niin piittaa ja haluais mielummin olla omassa huoneessa rauhassa, jopa mä en saa mennä sinne huoneeseen siivoamaan. Tavaroihin ei saa koskea, eikä niitä saa siirtää, teininhuone on tällä hetkellä sellanenki miesluola 😁








 Löytyykö linjoilta muita, joilla lapset tappelee keskenään? Joskus luin jostain, että joku oli kirjottanut siitä, että heidän kotona ei tapella, eikä väitellä asioista. Lapset ei tappele keskenään, eikä hän tappele miehensä kanssa ikinä, täh voiko pitää paikkaansa? Kuka nyt ei joskus sielä täälä miehensä kanssa väittele jostain, tai ota niin sanotusti yhteen. Se kuuluu mun mielestä ihan normaaliin parisuhteeseen. Ei nyt tietänkään tavarat saa lentää, mutta esim mitä ohjelmaa katotaan, voi tulla pieni vääntö, kun toinen haluaa kattoo Emmerdalea ja toinen vapaapainia heh.







Pipot on kyllä niin pelastus, kun aamulla hiukset ei tee sunkaa yhteistyötä, tai ikkunasta näet että pihalla on sellanenki myräkkä ja tuuli, että turhaa sinne on edes laittaa hienosti hiuksia. Harmaan ja sinisen kombo on kyllä mun niin favorite, tämä yhdistelmä toimii mielestäni hyvin ja molemmat täydentävät toisiaan. Nuorempana en olisi uskonut, että joku päivä yhdistäisin pipon ja korkeat korot keskenään. Nuorempana ajattelin, että pipo on rennompaan tyylii ja korkea korkoiset saappaat juhlavampaan tyyliin. Kunpa vaan olisin silloin jo tajunnut, että näistä kahdestahan syntyy aika cool yhdistelmä.












Laukku Gina Tricot/ Takki H&M/ Housut Vero Moda/ Neule H&M/ Saappaat Din Sko/ Pipo H&M