Mies ja meidän teini lähtivät aamulla aikaisin Tampereelle ja me jäätiin nuorimaisen kanssa kotia. Aamu aloitettiin pojan kanssa virkistävillä kasvonaamioille, jotka ostin KappAhlista. Hauskat eläinnaamiot ja kasvoista tuli ihanan raikkaat. Aluksi epäilin saanko poikaa edes laittamaan naamiota kasvoihin, ainakaan mitään perus naamiota en saisi, mutta tässä avainsana oli tämä eläinteema :)
Poika innostu naamiosta niin, että se alkas naamio päällä leikkimään meidän koiran kanssa. Koira oli ihan oudoksistaan mitä ihmeen uusia tyyppejä meille on muuttanu ja haukku koko ajan pojalle :)
Smoothieta on tullu vedettyä pitkin viikkoa, koska ostin uuden blenderin meille ja pitäähän sitä nyt heti testata.
Huvikeseen kokeilin ruskeaa peruukkia :) Te ketkä ootte seurannu blogia alusta asti, tiedätte että kun alotin bloggaamisen olin tummahiuksinen. Jos saisin valita olisin mielummin tumma kuin blondi, mutta ikävä kyllä päänahka ei kestä värjäämistä ja tumman kanssa jouduin parin viikon välein värjäämään koska oma tyvi näky niin selvästi. Leikitään siis peruukeilla, että saadaan tummathiukset himo laannutettua edes hetkeksi :)
Kaappiin oli jääny lojumaan sokerimassaa, joten hyödynsin ne ja tuunasin valmiit donitsit :)
Myydäänkö noita naamioita siis oikeesti?
VastaaPoistaJuu myydään, paketissa lukee pretty animalz, oli kolme eläinvaihtoehtoa, me valittiin panda ja tiikeri. Ainakin Vaasassa ne oli kassan lähellä missä oli muita lasten asusteita.
PoistaWow mitä donitseja oot kyllä taitava tekeen.
VastaaPoistaHerkullisia ruokakuvia ja hauskat noi naamiot. Meillä vois kans lapset tykätä, pitää käydä joku pv kaupoilla.
VastaaPoista