Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kahvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kahvia. Näytä kaikki tekstit

18.12.2017

Helsinki & joulutunnelma




 Vk.lopun Helsingin reissulta palattu, oli kyllä niin ihana reissu <3 Helsingin jouluvalot oli kyllä ihan toista luokkaa, jos vertaa näitä meidän Vaasan jouluvaloja. Hienosti oli kaupunki koristeltu eri valoilla ja joulutunnelmaan todellakin pääsi, vaikka Helsingissä ei ollut yhtään lunta. Monessa kohtaa kaduilla oli joku kuoro laulamassa joululauluja, tämä vaan lisäsi joulumoodia, varsinkin yksi lapsikuori jotka lauloi niin hienosti, että pysähdyttiin kuuntelemaan.


Meidän reissulla tosiaan juhlittiin mun synttäreitä, meidän hääpäivää, sekä ostettiin viimeiset joululahjat pojille. Yövyttiin Lilla Roberts hotellissa, joka oli lähellä keskustaa. Meillä oli Lux huone, eli vähän isompi mitä normihuone on. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja huone oli siisti.Tilattiin sunnuntaiksi aamupala huoneeseen. Huoneessa oli lista,josta rastitit mitä haluat aamupalaksi, oli siis eri vaihtoehtoja ja ennen klo 11 illalla laitoit lapun oven kahvaan, josta henkilökunta kävi sen hakemassa. Ja toki kellon ajan sai valita, koska haluat nauttia aamiaisen.


Lauantai illalla lähdettiin keskustaan syömään ja drinksulle, tässä onkin mun asu siltä reissulta. Mangosta tilasin mustan satiinisen mekon, johon lisäsin vielä vyön.






 Koko kaupunki oli ihan täynnä ihmisiä ja monessa kaupassa sait jonottaa todella kauan. Miehen hermoja koeteltiin vaatekaupoissa :)


 Enimmäkseen tämän hetken lemppari vaatekaupassa pyörin moneen otteeseen, eli Mangossa. Zarassa toki piipahdin ja mitä niistä ostin tuleekin ihan oma postaus myöhemmin.



 Mua harvoin kukaan kutsuu Mea nimellä, enempi Mege nimeä käytetään (kaverit aikoinaan keksi tämän lempinimen mulle) Välillä kun joku kysyy mun nimeä, meinaa vahingossa tulla Mege ensimmäisenä :) Näin kävi Starbucks kahvilassa, kun tilasin niin ihanan gingerbread laten.






 Meillä lapset, varsinkin tämä nuorimmainen, niin jännittää joulu että se ei tiedä mitenkä päin se olis ja ei meinaa yhtään uni tulla, no ei enää montaa päivää onneksi tarvi hyppiä seinille :) 


Vanhempi poika ja mies lähti leffaan katsomaan ylläri niiden molempien lempparia, eli Star Wars elokuvaa. Me ei nuoremman pojan kanssa siitä piitata, jote me aletaan katsomaan pian joululeffoja.


 Nauti jokaisesta hetkestä ja päivästä, iloista elämäsi retkestä, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3




19.8.2017

Huonekalu tuunausta, syksyn fiilistelyä ja sushia






Mies ja vanhempi poika lähti aamulla aikasin Tampereelle. Me käytiin tänään pikku miehen kanssa keskustassa vähän shoppailemassa. Löysin Glitteristä vaaleanpunaisen clutch laukun tai oikeasti se on tablettilaukku mutta mulle arkilaukku heh, sekä pojalle piti löytää paita johon mä kangastusseilla piirrän kuvan. Poika on pihakavereiden kanssa kasannu porukan kasaan ja perustaneet oman futisjoukkueen ja siihen piti tehdä pelipaita :) KJK on joukkueen nimi, eli kavereiden jalkapallo klubi, hellusta :) Pojalla oli mieles jo logo jonka äitin piti paitaan piirtää.Käytiin kahvilla ja pullalla keskustas ja matkalla kotia haettiin pojan lemppari ruokaa, eli Kotipizzaa nam.







Mä muuten fiilistelin tänään vähän jo syksyä ja kaivoin kaapista neuleita esille, kynttilöitäkin oon jo iltasin polttanu, ihanaa syksy tulee :)


Tuunailtu on huonekaluja, kun maalasin meidän valkoisen sängynpäädyn mustaksi. Löysin myös kirppikseltä todella huonossa kunnossa olevan yöpöydän, jonkun mummolassa ollu ennen. Maali rapisi pahasti ja väriltään pöytä oli ruskea.  Kerran mustaa maalia jäi. niin hioin ensin pöydän todella tarkasti ja rapsin vanhan maalin pois. Sen jälkeen maalasin pöydän mustaksi ja oon todella tyytyväinen lopputulokseen.










 Kuinkakohan monta vuotta mun mies on yrittäny saada mua syömään sushia ja pyytäny että mentäis japanilaiseen ravintolaan syömään. Monta vuotta on siis vaimo pistäny vastaan, mutta nyt luovutin ja annoin mahdollisuuden. Käytiin lounas aikaan, joten oli seisovapöytä ravintolassa joka todella oli täynnä herkkuja, kysymys kuuluukin miks mulla on ollut näin iso ennekkoluulo tästä ruoasta ja näin kauan. Kaupan sushit on täysin pilannu sen, nimittäin niitä aikoinaan söin ja päätin että yäk ikinä en enää syö. Eihän "oikeaa" sushia todellakaan voi verrata kaupan omiin ja voi vitsit toi nuudeli oli niiiin hyvää. 

Miehen lemppari on Intialainen ruoka ja nyt seuraavax se yrittää saada mua sinne :)








 Muista osallistua Jovelly arvontaan, joka löytyy viime postauksesta, arvonta loppuu huomenna illalla 20.8 klo 20.




9.3.2017

Kirppisostoksia & höpötyksiä mm vaatteiden koosta




 Moikka ja mukavaa torstaita <3 Kaunista käsityötä, nimittäin löysin kirppikseltä kuvien korin ja kori on sokean henkilön tekemä, wautsi kyllä toiset on vaan niin taitavia. Samalta reissulta nappasin mukaani ison kahvikupin parillakymmenellä sentillä. 
Pieni rauhottuminen näihin astioiden ostamiseen on pakko alkaa tekemään, nimittäin vaikka kuinka myyn välillä pois, mun kaappiin ei mahdu kyllä yhtäkään uutta kippoa ja kuppia tällä hetkellä dääm :)


Meillä oli pullapäivä tosiaan yks päivä ja ostin ihan valmiita pakastepullia,jotka heitetään uuniin hetkeksi. Vaikka pullat ei oo omatekoisia, yhtä ihana pullan tuoksu meidän kotia tuli ja pullat kelpas ainakin meidän perheen miehille.








 Huomenna olis tiedossa tyttöjenilta, eli korkkarit kattoon :) Siitä onki jo tovi, kun oon viimex ollu ulkona tyttöjen kanssa, taitaapi olla joulukuussa ysäribileissä. Eilen ostin iltaa varten alennuksesta kympin paidan ja taas hitsit tuli huomattua, että eihän noihin kokolappuihin oo tosiaan mitään uskomista. Käytän yleensä 38 koon vaatteita, paita jonka ostin on kokoa 46

Ei sillä, että vaatteiden koolla olis mitään merkitystä, vaan yleensäkki ihmettelen ja tulee vaan sellanen fiilis, että heitetäänkö vaatteihin tehtaalla vaan joku numero summanmutikkaa, kun ei ne pidä yhtään paikkaansa nykyään.
Paidasta laitan kuvia myöhemmin, niin näette tarkemmin mistä puhun :) 

Tässä muuten kuvia alkuviikosta.








30.1.2017

Smoothie bowl





 Tänään tein mulle ja miehelle tällaiset yummyt. Kyseessä on siis smoothie bowl, eli smoothie kulho joka on käytännössä normaali smoothie, mutta vaan kulhon muodossa nauttittuna. Siitä onki tovi, kun oon viimeksi blenderiä tarvinnu/käyttäny ja täysin unohtunu se kuinka helppoa ja nopeaa smoothien tekeminen onkaan. 
 Blenderiin heittää lähes tulkoon aineksia mitä kaapista löytyy tai mitä mieleen juolahtaa.

Ihan hyvin vuoksi päätin vielä lopuksi koristella nämä smoothiet ja tuli ihan hauskan näköisiä, näitä kutsutaankin smoothie artiksi.




9.1.2017

Chiapuuro & mood & rento koti-asu




Pinna kireellä, huono huumori siinä mun moodi tälle päivää, eli tyypillinen maanantai :) Tilanteeseen ei yhtään auta se, että netti on takkuillu tänään oikein urakalla grrr. Mulla on yleensä pitkä pinna monen asian suhteen, mutta jos kone ei toimi kunnolla siinä menee mun raja.

 Sain varattua ajan kampaajalle ja lauantaina tälle pehkolle tehdään jotain piristävää ja uutta jeih.

Käytiin tänään miehen kanssa Fazer kahvilassa herkuttelemassa nam. Maistoin ekaa kertaa chiapuuroa ja jäin heti koukkuun. Niin hyvää ja kevyttä ja vielä terveellistä. Ajattelin hakea chian siemeniä kaupasta ja kokeilla tehdä itekki tätä puuroa.

Mun lemppari kotia-asu on korkeat collegehousut ja siihen lyhyt huppari, tämä asu on Henkasta.







Kuvat mun Instagram sivuilta _meea_

21.10.2016

Sleepy wife



Moikka kaikille <3 Mä taisin nousta tänään väärällä jalalla, nimittäin kaikki tuntui menevän päin peetä aamulla jos ihan rehellisiä ollaan. Oon väsynyt koko ajan ja syyspimeydet (jotka on kyllä ihania kaikesta huolimatta) väsyttää vaan enemmän. Aamulla ei yhtään huvittanu nousta ja lämmin peitto meinas viedä voiton.  Päivä onneksi muuttui iltapäivällä, kun mies tuli töistä kotia, se nimittäin toi mulle ihanan kukkakimpun. Se tais lukea mun ajatuksia, että vaimoa täytyy piristää jollain ja
heti heh :)

Mun huono huumori ei onneksi tapaa kauaa kestää ja ajankohta on yleensä aamut, nimittäin mä en oo yhtään aamuvirkku. Kun oon hetken saanut hinkata unihiekat pois silmistä, sitä alkaa ympäriltään huomata/näkemään paljon asioista joista on kiitollinen, joten kaikki negatiivisuus häviää onneksi hetkessä pois.  Kerrankin vk.loppu ja ei mitään ihmeempää suunnitelmissa, joten rennosti otetaan.
Mitäs suunnitelmia teillä on vk.lopuksi?



15.10.2016

Me & my home



 Mukavaa lauantai-iltaa kaikille <3 Eilen meillä oli juusto ja viini-ilta nam. Tänään todella aikaisin aamulla mies ja vanhempi poika lähti Hyvinkäälle levymessuille. Minä ja nuorempi poika ollaan kotosalla ja pian meillä on alkamassa piiloleikit. Kaikki valot pitää kuulemma sammuttaa, koska jos valot on päällä, niin äiti menee liian huonoon piiloon ja leikki on liian helppo. Poika ei taida tietääkkään, että tämä mutsi on mestari piiloutumaan ja valmis survomaan itsestä ties kuinka pieneen rakoon, ettei poika vaan löydä. Ainut miinus on se, että mulla on huono pimeänäkö, joten toivon en törmää seinään :)  Kävin ostamassa kotia kauniin vaaleanpunaisen kimpun ja tämän tuotosta osa menee rintasyöpäsäätiölle, eli todella hyvään tarkoitukseen.

Mies tuli eilen töistä kotia ja sanoin, että samalla kun käydään kaupassa niin räpsitään pari kuvaa. Mies vastasi, että ok kunhan vaihdat takin ja otat ton kulkukoiratakin pois heh :)  Mies ei yhtään tykkää näistä mun pörrötakeista, mutta sen pitää nyt vaan kestää koko talven, sillä näitä tuun pitämään paljon. Tämäkin takki on niin pehmoinen ja ihana päällä, vaikka ulkonäkö joo vähän muistuttaa kulkukoiran turkkia :)




21.9.2016

Nuori tyttö hukassa - Aikuinen selviytyjä nainen



Ihana syksy ja kynttilät, pojjat mä oon niin syksyn lapsi. Nuorena tyttönä talviaika oli paras, koska silloin on mun synttärit. Sitä odotti niin kovaa, että tulee täysi-ikäiseksi, pääsee baareihin ja muuttamaan omaan kotiin jne. Nyt kun ikä alkaa hiljalleen menemään kohti 40 vuotta, niin ei niitä synttäreitä ihan samallalailla enää odota, vaikka mitään ikäkriisiä ei ole ole havaittavissa, mulla on ihan hyvä näin ja olen sinut sen kanssa, että en ole enää rypytön parikymppinen.
 Olin  17- vuotias, kun muutin pois kotoa ja alkasin rakentamaan omaa itsenäistä elämääni, alku meni hyvin, kunnes alkasi tulemaan karu totuus siitä, ettei rahani riitä kaikkeen. Ei se itsenäinen elämä niin herkkua ole, mitä sitä nuorena uhmapäissään ja muka niin aikuisena luulee. Kävelin välillä  kaupungilla muovipussi kädessä, jossa mulla oli vaan tonnikalaa ja raejuustoa, sillä ainostaan niihin mulla oli varaa, sillä kaikki rahani meni laskuihin. Opiskelin ja olin nuori tyttö, joka yritti selvitä omin avuin.Olin hetkellisesti asunnoton ja asuin kaverini nurkassa, koska ei ollut muuta paikkaa missä asua.  Mä tiedän miltä tuntuu, kuin muilla on lähitukiverkosto joka auttaa ja sinun on pärjättävä yksin. Illat oli pahoja ja maha kurni siihen malliin, koska ainut ruoka mitä olin kokopäivänä syönyt oli koulun ruoka, satunnaiset iltapalat oli luxusta. Aamupalaa en syönyt koskaan, sillä siihen ei ollut varaa. Mahalaukku alkoi hiljalleen tottumaan siihen, että ensimmäisen ruoan saan vasta koulussa. Muistan vieläkin yhden kauppareissun ja tämä reissu ei ikinä unohdu. Olin silloin n.18- vuotias, olin kassajonossa ja jännitin riittääkö mulla rahat ostoksiini, jotka oli leipä, maito, jauheliha, makaroni ja jugurtti. Laskin kädet täristen hilujani ja odotin vuoroani, tuskahiki otsalla, koska pelkäsin ettei rahani riitä ja mitä muut takana olevat ajattelisi musta ja kuinka noloa se oli kun minulla ei ole rahaa ostoksiini.  Kun myyjä sanoi loppusumman tiesin, että olin laskenut väärin ja jouduin jättämään osan ostoksistani pois. Katsoin alaspäin häpeissäni ja aloin miettimään minkä ostoksen jätän pois, kunnes takaani kuului vanhemman naisen ääni "paljonko sulta puuttuu" nainen ojensi puuttuvat rahat myyjälle ja näin sain kaikki ostokseni ostettua. Olin niin onnellinen tästä avusta ja sanoin naiselle, miten voin korvata tämän, nainen vastasi, se riittää minulle että sain pelastettua sinun päivän ja edes vähän autettua sinua. En koskaan unohda, maailmassa on vielä joitain ihmisiä, jotka välittää, miten ihanaa se oli huomata.Tälläinen Nutella suklaa kahvi hetki on mulle siis todella luxusta, kun katsoo nuoruuttani ja tätä osaan myös suuresti arvostaa.





Mä palasin niin ajassa omaan nuoruuteeni viime viikolla, sillä olin kaupassa ja mun edellä oli aika nuorehko nainen pienen lapsen kanssa. Naisen rahat ei ihan riittänyt kaikkeen ostoksiin, mä niin samastuin tähän olotilaan ja tiedän just miltä se tuntuu, kun muut vaan tuijjottaa ja sinä yrität laskea rahoja. Kuinka ihmiset heti arvostelee ja ajattelee, että olet joku alkoholisti, huumeiden käyttäjä jne, ilman, että tietävät oikeita taustoja ja faktoja. Tässä tilanteessa, naisen tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Vaikka omasta ajastani on jo melkein 20 vuotta, ei sitä koskaan unohda. Näin, että nainen yritti ostaa pilttipurkkeja, mehua, riisiä jne. Ostoksien loppusummaksi tuli joku 5€, en hetkeäkään miettinyt vaan sanoin myyjälle, mä maksan nämä ostokset. Nainen oli niin häkeltynyt, että alkasi itkemään. Pakkasin omat ostokseni ja kävelin naisen ja lapsen kanssa yhdessä ulos kaupasta. Lähtiessäni nainen halasi mua ja kiitti avusta,  ilman että arvostelin tai yhtään kyseenalastin naisen elämää/taustoja tai että heti olisin leimannut nainen johonkin boxiin, mä näin tilanteen missä halusin auttaa ja jos sain pienellä vaivalla jonkun ihmisen hymyilemään, tämä apu oli todella sen arvoista. Mä en ole, eikä musta ikinä tuu, eikä saa itsekästä ihmistä. En kaipaa sääliä ja oon aina inhonnut sanaa sääli. En mä maailmaa pysty yksin parantamaan, mutta pienikin auttavainen teko on jo alku parempaan suuntaan.
Oon nuoresta tytöstä asti joutunut koluamaan aika mutkien kautta tämä elämän, kaukana siis siitä kultalusikka suussa tyylistä. Vaikka elämä oli välillä todella rankkaa, se myös opetti ja pisti elämän arvot kohdilleen. Olen tehnyt virheitä ja varmasti tulen tekemään jatkossakin joitain virheitä, olen kuitenkin ihminen. Virheitä teemme, niistä opimme ja yritämme jatkossa olla tekemättä samoja virheitä uudestaan. Jos vajoamme pohjaan, kiipeämme ylös vahvempana kuin koskaan.








21.8.2016

Sunday chilling



 Tänään vein kirppistavarat myyntiin, joten muistutus huomenna kaikki Palosaaren kirppikselle ostoksille. Vein myyntiin myös mun pinkit Adidaksen tennarit,ne löytyy kassan lähellä olevasta vitriinistä.Eli kyseessä on namä tennarit klik 
Laitoin myyntiin myös Zalandolta tilaamani korkeat herrainkengät. (OVH.109€) Pari kertaa niitä pidin, joten kunto on hyvä. Tarkoitan näitä kenkiä klik



Mies ja nuorempi poika lähti katsomaan Vepsun jalkapallopeliä ja me vanhemman pojan kanssa otetaan rennosti löhöillen ja katotaan telkkua.
Mulla on paripäivää ollut nyt silmässä särkyä ja se hieman punottaa auts. Mulla on tosi herkät silmät ja mun pitää olla tosi varovainen, sillä pari vuotta taaksepäin mulla meinas näkö lähteä toisesta silmästä. Silmälappu on tällä hetkellä silmässä, joten pakko ottaa nyt rennosti ja levätä.