Mä oon leiponu yhtä ja toista tässä viime päivät, eli todellinen leipurihiiva on purru mua :) Tänään tein ihan omasta päästäni juustokakun, tarkottaen että mitään ohjeita eikä mittoja ei tässä tapauksessa noudatettu. Piparkakkupohja, sen jälkeen banaaninpaloja, toffeeta, sekä tuorejuusto-kermavaahto päällinen ja raastin hieman appelsiinia joukkoon tuomaan makuun raikkautta nam.
Meillä pojat pelais minkä kerkeis ja tämä "hulluus" aloitetaan aamulla heti kun yksikin silmä on edes auki. Noh tälle äitille tuli mittatäyteen tähän hommaan ja katkasin tänään netin, eli sammutin modeemin. Ensin tuli mutrunaamoja ja mussuttamisia, varsinkin tämä meidän teini osoitti mieltään ja oman huoneen ovi paukku mukavasti.
Illemmalla selitin pojille, että vaikka omassa nuoruudessani ei juuri mitään pelejä ollut vaan leikit kehiteltiin itse, tai jos jokin konsoli oli sitä pelattiin kohtuudella. Ymmärrän kyllä, että ollaan 2000 luvulla ja tavat ovat nuorilla erit nyt kuin silloin omassa nuoruudessani.
Pojat tekee läksyt hienosti ja tietävät sen, että koulusta kun tullaan ensin tehdään kouluhommat, sitten saa vasta pelata. Meillä on miehen kanssa myös kotitehtäviä pojille ja joka päivä pojat kyllä ne tekee kiltisti. Silti tämä pelaaminen on se sitten Pleikkari tai tietokone on lähtenyt ihan lapasesta ja jos en mä siihen puutu (tai mies) ei sitä lapset nyt ainakaan itse lopeta, joten sovittiin että viikolla on määrätty aika vaan kun pelit saa olla päällä ja vk.loppuisin sitten vähän pidempään saa pelata, toki edellyttäen että koulu sujuu hienosti jne.
Tällänen vk.loppu show siis oli meillä :)
Tänään käytin miehen kanssa kaupungilla ja en edes muista koska oon viimeksi kiertäny kaupoissa omassa kaupungissani. Tykkään nettishoppailla mielummin ja nykyään jotenkin ahistaa lähteä kauppoihin kiertelemään ja jonottamaan. Asuna tänään isot helmikorvikset, jotka ovat Lindexin alesta 5€:lla, sekä paitapusero, eli vaatekappale jota ei niin useasti näy päälläni.Tässä paidassa tykkään tuosta kerrostyylistä.
Paita H&M
Housut Top Shop
Korvikset Lindex
Tennarit Adidas
Mulla on myös toi paita ja oon tykänny siitä ylikovaa. Ostix noi korvikset liikkeestä vai löytyykö netistä?
VastaaPoistaMä ostin korvikset liikkeestä ja tosiaan sielä ne oli puoleen hintaan. Netissä ne näköjään on täydellä hinnalla, tässä linkki
Poistahttps://www.lindex.com/fi/naiset/asusteet/korut/korvakorut/7674898/Korvakorut,-joissa-helmiae/?r=1521025307022
Rento mutta tosi trendikäs tyyli. Onko toi toppi osuus kiinni paidassa vai ite oot sen lisännyt?
VastaaPoistaToppi on kiinni paidassa, siis oli ihan ostaessani :)
Poista