Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sunnuntai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sunnuntai. Näytä kaikki tekstit

4.2.2018

Lately


-Aina kun pojat lähtee aamuisin kouluun, meidän Hugo menee ikkunan luo, tuijottaa ulos ja se odottaa niin kauan siinä kunnes pojat pääsee koulusta kotia. Välillä kun kuuluu pihalta ääniä, se käy ulko-ovella ja kun poikia ei näy, se palaa ikkunan luo. Jos me kaikki ollaan kotona, se nukkuu ja makoilee rauhassa, mutta jos mä satun lähtemään ulos, se ryntää heti ikkunan luo ja odottaa, että palaan sisälle, siksi me kutsutaanki sitä ikkunakoiraksi.


-Vk.lopun vohveliherkut. Toki mä en ehtiny kun haukun ottamaan yhdestä ja hiiret oli hyppiny taas pöydille ja kaikki oli mennyt parempiin suihin. Jos illasta on jäänyt esim. jotain herkkuja pöydälle, aamulla kun herään yleensä herkut on kadonnut ja pojat on käyny salaa ne syömässä 
äitin nukkuessa :)






-Ikean sapluunat on kivoja ja niillä tykkään koristella juomia. Viime aikoina, oon tehnyt lämpimiä kaakaojuomia, vähän kermavaahtoa mukaan ja sampluunasta kiva kuva päälle nam. Toki juoma maistuu ihan samalle oli kuvaa tai ei, mutta se nyt on ihan omaksi iloksi lisukkeena :)


-Liian kylmä pihalla lähteä ottamaan asukuvia, joten selfieiden otto on lisääntynyt. Mä kyllä tarkenen, mutta hovikuvaajan sormet jäätyy. Mulla oli akkua ylipuolet jäljellä tässä yx päivä kun mentiin ulos, ihmettelin kun akku loppu yht.äkkii ja se ilmotti että yx prossaa enää jäljellä. Palattiin takaisin sisälle, niin akkuun ilmestyi takaisin se määrä mitä siinä pitikin olla, eli se 50% Vasta myöhemmin kuulin, että kylmät ilmat ja kova viima voi kuulemma tehdä älypuhelimiin näin, what uutta tietoo mulle, mä olin jo hautaamassa kännykän ja toteamassa että se on rikki tai suht.uudessa kännykässä akku ihan paska.


-Runebergintortut on mun miehen herkkuja ja niitä mies oli käynyt ostamassa. Mä en oo koskaan niistä tykännyt, mutta kerran mies niitä oli ostanu, niin sen mieliksi söin yhden. En tiedä mikä niissä on kun niin moni tykkää. Mun makuun on enempi kaikki juustokakut.







-Pojilla oli eilen koulupäivä ja herätyskello soi lauantai aamulla puoli seitsemän. Sillä välin kun pojat oli koulussa, käytiin miehen kanssa sushilla. Ruoka jota inhosin ylikaiken vielä vuosi sitten. Makunystyrät tottuu ja nykyään pidän tästä ruoasta tosi paljon.

-Illalla tulee monta uutuus ohjelmaa telkusta, joidenka ensimmäiset jaksot nyt ainakin pitää katsoa. Sen jälkeen näkee jääkö niihin koukkuun. Selviytyjät Suomi, sekä X factor, ilta menee siis sohvalla makoillen.




19.2.2017

Easy like sunday morning




 Sillä aikaa kun mies ja nuorin poika oli futistreeneissä, mä otin lepposasti ja tein itselleni aamupalan vuoteeseen.  Mä en yleensä lue sanomalehtiä,vaan luen kaikki uutiset netistä.Meille tulee nyt kuukauden ajan Pohjalainen, joten ajattelin tehdä poikkeuksen ja muotilehtien sijaan lukea päivän lehden. Mun vanhempi poika, joka blogin alussa otti musta kaikki kuvat pääsi pitkän tauon jälkeen kameran toiselle puolella ja halus kokeilla eri säädöksiä kameralla ja otti nämä kuvat. 







Oon alottanut taas mun perinteen, eli joka perjantai töiden jälkeen haen kotia tulppanikimpun. Mun lempikukka ja onse vaan niin että kyllä kotia aina kaunistaa leikkokukat.  Mä en muuten oo mikään viherkasvi tyyppi, koska jostain syystä en ole kovin hyvä emäntä niille ja ne kuolee mun käsissä. Tästä syystä meillä ei kotona oo yhtäkään viherkasvia, muuta kun kaktus ja sekin alkaa näyttään siltä, että tarvii ensiapua äkkiä tai se nääkähtää, eli saan senki kuolemaan  :) 

Oon aika tarkka kukkien väristä, on sitten kyse tulppaaneista tai ruusuista, näitä kahta kun yleensä meidän kotona on. Keltanen ja punanen väri ei iske, vaan käännyn yleensä valkosen tai haalean roosan sävyyn. Mikä on teidän lempikukan väri?









8.1.2017

It´s gonna be a good sunday




Viimeisen poikien vapaapäivän kunniaksi, ajateltiin viedä pojat Hesburgeriin syömään ja Pokemon jahtiin. Myöhemmin koko perheen voimin pelataan Monopolia ja katotaan Ice Age 5 leffa, joten mukava sunnuntai tiedossa. Illemmalla kun nuorempi poika ja mies lähtee pojan jalkapallomatsiin mä ajattelin leikata meidän Hugon (eli meidän koiran) turkin. Nämä 6 vuotta oon sen turkkia ihan kotona leikannu ja hyvin ollaan pärjätty,eikä oo tarvinnu viedä sitä koirien parturiin 😁






Mulla on tullu totaallinen tylsistyminen mun hiuksiin ja siitä puheen ollen, mun kampajalle lähteeki soitto. Kuvissa tyvi näyttää kyllä jostain syystä paljon tummemmalle mitä se livenä on. Viimeksi hyödynsin ammattiani ja leikkasin ite mun latvoista pari senttiä pois.
 Värjäisin hiukset heti tummaksi takas, jos vaan mun päänahka kestäis ja jos ei mun omaväri olisi niin vaalea tummaan verrattuna. En jaksa sitäkään, että tyvi näkyy viikon jälkeen ja saan olla koko ajan värjäämässä hiuksiani. Blondina siis joudutaan pysymään, mutta onhan niitä eri sävyjä blondeillekki olemassa, toki mitään radikaali muutosta ei siinä tapahdu.

Pinterest siis päälle ja hiusinspiraatioita hakemaan.


25.9.2016

Valkosuklaakastike ja pannarit



Yummy, mies teki meille tänään Amerikkalaisia pannukakkuja. Hillot jätettiin kaappiin ja laitettiin pannareiden päälle valkosuklaakastiketta. Tätä niin herkullista kastiketta myytiin ihan valmiina purkissa. Valkosuklaa on niin hyvää, mutta sen sulattaminen ei ole ihan niin helppoa hommaa, kuin perus tumman suklaan, joten kun sitä löytyy valmiina purkissa, niin eihän sitä voi olla ostamatta. Vielä kun sitä voi laittaa ja hyödyntää ihan minkä päälle vaan ja vaikka koristeeksi. Huomenna viikko alkaa taas Piloxing tunnilla, jota vetää mun rakas ystävä. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Today my husband made us some american style pancakes. Usually I cook for us, but it's always fun when men cook. For toppings we had white chocolate sauce and berries. My week starts with piloxing, so have a great week all of you sweeties <3





21.8.2016

Sunday chilling



 Tänään vein kirppistavarat myyntiin, joten muistutus huomenna kaikki Palosaaren kirppikselle ostoksille. Vein myyntiin myös mun pinkit Adidaksen tennarit,ne löytyy kassan lähellä olevasta vitriinistä.Eli kyseessä on namä tennarit klik 
Laitoin myyntiin myös Zalandolta tilaamani korkeat herrainkengät. (OVH.109€) Pari kertaa niitä pidin, joten kunto on hyvä. Tarkoitan näitä kenkiä klik



Mies ja nuorempi poika lähti katsomaan Vepsun jalkapallopeliä ja me vanhemman pojan kanssa otetaan rennosti löhöillen ja katotaan telkkua.
Mulla on paripäivää ollut nyt silmässä särkyä ja se hieman punottaa auts. Mulla on tosi herkät silmät ja mun pitää olla tosi varovainen, sillä pari vuotta taaksepäin mulla meinas näkö lähteä toisesta silmästä. Silmälappu on tällä hetkellä silmässä, joten pakko ottaa nyt rennosti ja levätä.



13.3.2016

Sunday look



Meidän sunnuntaihin kuului syömistä anoppilassa, jonka jälkeen mies meni nuoremman pojan kanssa futismatsiin. Me jäätiin vanhemman pojan kanssa kotia, sillä kun kämppä on hiljainen saadaan rauhassa harjoitella pojan kokeisiin. Tapaan treenata pojan kanssa kokeisiin niin että ensin poika lukee, jonka jälkeen joko mä kyselen siltä tai teen sille paperillisen harjoituskokeen. Olen huomannut, että näistä harjoituskokeista on ollut ainakin meidän lapsille paljon hyötyä.
Mitä tämän päivän asuun tulee, niin aikalailla mentiin harmaa painoitteisella tyylillä. Voiko olla asua jonka kanssa nämä perus Adidaksen tennarit ei sopisi? On sitten kyse hameista, mekoista tai nahkahousuista niin combo näiden tennareiden kanssa toimii.











6.3.2016

Sunday

Eilen tehtiin pojan kanssa vohveleita ja päivä meni aikalailla sisätiloissa. Talviloma alkaa olemaan pulkassa ja paluu arkeen koittaa. Jotenkin kiva, sillä arki ja rutiinit sopii meille paremmin, mutta onhan se lomailukin välillä kivaa. Mansikoita ja Nutella suklaata, nam mikä yhdistelmä. Nykyään kaikki tunkee Nutella suklaata vaikka ja mihin ja olen jopa nähnyt Nutella purkista tehdyn laukun :)  Voi ananakset sanon minä, mä olen niin hurahtanut tähän hedelmään ja siksi omistan aika monta koriste- esinettäkin kyseisestä hedelmästä. Miehen mielestä mulla on mennyt tämä ananas "hulluus" jo yli, mutta ehkä se ajattelee noin koska se ei tykkää tästä hedelmästä ja mihinkään ruokaan en saisi sitä laittaa. Onneksi mä hoidan yleensä meillä kokkaukset, joten ups sitä livahti ruokaan :) Kuvan musta/valko pilliä mulla ei ole enää, sillä meidän koira tykkäsi siitä liian lujaa ja järsi sen rikki prkk no ei voi mitään. Mulla on öljyhoito vaikuttamassa hiuksissa ja kasvonaamio kasvoilla eli oikein itseni hemmotteluilta, noh tällaiset hoidot tekee välillä ihan hyvää ja mun hiukset on niin kuivat, joten ne oikein huusi kosteutta ja hoitoa. Ananakset apupöydällä ja keittiön pöydällä ihanat tulppaanit, tekevät meidän kodista ihanan keväisen/kesäisen.

 


22.3.2015

Ice lolly







// Vaikka sää tänään oli synkkä ja todella kylmän tuntuinen,niin silti nautimme ihanan kylmistä ja herkullisista meloni jäätelöistä,joita poikien kanssa haettiin. Kyllä siinä koko kroppa jääty,kun kylmän ilman lisäksi nautti vielä kylmää syötävää,mutta ei auta kun on niin hyvää on kaikki kestettävä :) Toivotaan,että pian nautitaan mehujäätelöistä ihanan kesäisen ja lämpimän auringonpaisteen alla. 
Nyt mukavaa sunnuntaita kaikille.

15.3.2015

Kevät tötteröt




 // Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita. Ihanaa,että aurinko on vihdoin löytänyt perille,pitkän poissaolon jälkeen. Ainut miinus auringossa on se,että kotona kaikki lika/pöly näkyy liian hyvin,vaikka olisit justiin siivonnut. No ei pidä valittaa,vaan nautitaan kun vihdoin alkaa näyttämään siltä,että kevät saapuu :) Itse olen aivan hullaantunut marjoihin/hedelmiin. Aina olen niistä pitänyt,mutta jotenki näin kevättä kohden vielä enempi. Nyt kokeilin laittaa marjoja tötteröihin,pohjalle laitoin ensin rahkaa. Hauska ja vähän erilaisempi tötterö,ettei aina jäätelöä :) Paras vaihtoehto oli tötterö mustikoiden kera.





1.3.2015

Good morning








// Mukavaa sunnuntaita kaikille :) Itse aloitin päivän tällä herkulla,koska olotila vaati hieman erilaisemman aamupalan,mitä normaalisti syön :) Lasissa on jäätelöä,marenkia,keksiä ja jäisiä marjoja :) Eiköhän tämä potkaise hyvin päivän käyntiin ja vie olotilan paremmaksi no toivotaan niin.