Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oma elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oma elämä. Näytä kaikki tekstit

23.3.2018

Uusien tuulien aika - BLOGINI MUUTTAA





Mulla on teille uutisia

Uusi blogini avaa pian ovensa, eli on aika sanoa hyvästit bloggerille ja aloittaa uusi elämä uudessa blogissa.

Uusia tuulia siis tiedossa ja näitä tuulia olen kaivannut jo pidemmän aikaa. Älä suinkaan hätäile, en muuta kauas, muutan vain yhden klikkauksen päähän. Kerron sinulle heti uuden osoitteeni kun olen muuttanut. Tuparit järjestän nyt tulevana sunnuntaina, joten silloin ovet aukeavat myös sinulle, joten pysy kuulolla.

Suurimman osan asioistani täältä vanhasta blogista otan mukaani uuteen blogikotiini, mutta haluan myös osittain aloittaa puhtaalta pöydältä. Koska olen ihan hiljattain vasta muuttanut, ymmärräthän, että uusi blogikotini voi olla vähän sotkuinen ja kaikki vielä hakee paikkaansa <3 

Kun blogini muuttaa, en suinkaan halua muuttaa sinne yksin, vaan haluan enemmän kuin mielelläni teidät jokaisen lukijani mukaani muuttoautoon ja kohti uutta blogikotiani <3


Odotan innolla uutta alkua ja toivon että myös te lukijat muutatte kanssani.

Pysy siis kuulolla, sillä pian on aika sulkea yksi ovi ja avata ihan uusi, joka toivon mukaan tuo tulleessaan ihania uusia asioita elämääni.


Love Mea

19.3.2018

Proteiinia & laukku rakkautta




Aloitetaan siitä terveellisestä, nimittäin ostin Voimaruoan kaura pro mustikka jauheen. Kaikki tätä tuntuu kehuvan ja nyt vasta kun kokeilin ymmärrän miksi. Tämä on näppärä ja hyvä tapa saada päivän protskut. Jauhetta voi laittaa vaikka puuron tai jogurtin joukkoon. Ei siis tarvi alkaa valmistaan mitään tästä, mä sekoitin maustamattoman jogurtin joukkoon jauhetta. Koostumus pysyy samana, mutta mustikka tuo kivan lisämaun. Tein myös tästä jauheesta tänään aamulla itselleni nopeasti protskulettuja, ennen töihin menoa,

2 kananmunaa
1 Banaani
1dl Kaura Pro jauhetta

Sekoita ja paista kookosrasvassa. Tästä tulee pieni annos, eli montaa lettua ei tule, jos siis haluat enempi niin tuplaa annos.



 Terveellinen ruoka on ihan skeidaa ja voiko niitä sanoa edes ruoaksi kun ei sellainen ruoka maistu miltään, näin ajattelee yllättävänki moni. Mitä terveellisempi ruoka, sitä järkymmälle ne yleensä maistuu. Tästä tulee mieleen niin Sinkkuelämää sarja ja Raw ravintola :)  Miranda tokaisee ravintolassa,mä tarvin kyllä pizzan tämän jälkeen heh :)

  En kiellä, vaan rehellisesti myönnän, että olen kuulunut tähän ajattelulaatikkoon myös.
Mä oon nuorena ollut niin kranttu ruoan suhteen kun olla ja voi. En uskaltanu ikinä maistaa mitään uutta ja kaikki mikä vähänkin näytti oudolle jätin syömättä, vaikka en edes tienny miltä ne maistuu. Söin siis silmillä :)


Kun ikää alkas nuoruuden jäljiltä tulemaan lisää, aloin uskaltamaan maistella eri ruokia ja tänä päivänä ei uskoisi, että kyseessä on sama ihminen :) Niin moni ruoka-aine on löytänyt paikkansa mun ruokapöydästä, jotka ei ennen sinne kuuluneet. Esim. vuosi sitten en olis voinu kuvitella, että syön Sushia ja vielä niin, että todella tykkään siitä. Ennakkoluulot kun ottaa pois, voi löytää yllättävän hyviäkin ruokia joidenka olemassa olosta et ole tiennyt. 






Oi oi mun pyöreä kesälaukku niin odottaa jo kesää. Mies sanoi kyllä, että se näyttää ihan picnik laukulle heh.

Näitä pyöreitä olkilaukkuja tullaan varmasti näkemään kesällä jonkin verran. Onhan niitä nähty viime kesänäkin, mutta luulempa että Suomalaiset jotka lämpenevät hiljalleen, löytävät tämän tyylin vasta nyt :)  Mä kyllä ajattelin korkata laukun, heti kun lumi on poissa, en siis kesään asti alkaa odottamaan.  Toki tämä lumimäärä kun tästä sulaa kaikki pois, se voi olla että se tapahtuu vasta elokuussa ja saa alkaa pakkaamaan kesäkamppeita jo pois, eli se siitä laukun käytöstä heh :)


(Laukku Zalando)





18.3.2018

Viime shoppailut & näin teet maitovaahdon kahviin kotona




Mitä oot viimeksi ostanut? Kuvan harmaan neuleen, jossa olkapäät näkyy. Mekko on ihanan pitkä, ainut miinus on, että välillä tämä päällä tulee kuuma. Nämä neulemekot venyy joka suuntaan yleensä, joten kannattaa aina ottaa yksi koko pienempi mitä yleensä käyttää, ettei vaate ole päällä kuin teltta.

(Neulemekko H&M)

Ostin myös Henkasta vihertävän kahvimukin ja lautasen. Josta olen nyt viimepäivät nauttinut aamukaffit. Aamulla kun heräät ikkunasta heijastuu ihana auringonpaiste, joten mikäs sen ihanampaa ja piristävämpää.

Lisää lilaa ja nyt teepparin muodossa. Bleiseri ja sen alle teeppari, siinä on mun kevään varmatyyli. Tämä reilu 6€ ihastus piristää asua, eli lilalove senku jatkuu.





Maitovaahto, sitä olen harjotellu ja jotenki siinä onnistun nykyään. Kuvioitakin yritin, mutta ne nyt meni ihan penkin alle, eli treenausta tarvitaan :)  

Laitoin kahvimukiin maitoa (siis ihan perus sinistämaitoa) suunnilleen puoli kuppia. Riippuu ihan kuinka paljon vaahtoa haluat. Maito mikroon n. 30-40 sekunniksi. 

Mulla on Ikeasta ostettu pressokannu (Upphettakannu)Kaada maito kannuun ja kahvasta vatkaat edes takas, eli ylös ja alas ripeästi noin 40 sekunnin ajan.


Parasta tulee, kun kaadat lasiin/kuppiin ensin pohjalle vaahtoa, sen jälkeen kahvia ja taas päälle vaahtoa nam. Meillä on korkeat lasit, jotka kestävät kuumaa ja niistä ollaan näitä herkkuja nautittu.



14.3.2018

JÄÄSUKLAA - OHJE Star Wars edition





Nam nam nam mitäs herkkua nyt tein pojille, noh sitä munki nuoruuden herkkua suussa sulavaa jääsuklaata. Näitä ohjeita varmasti löytyy monia, mutta näillä ohjeilla mä tein. Suklaat on todella nopea valmistaa.


Tarvitset

Kookosrasvaan. 3 ruokalusikallista (siis kun rasva on kovaa)

Suklaata (mä laitoin tummaa sekä valkoista suklaata) 

100g valkoistasuklaata ja 200g tummaasuklaata 

Tomusokeria - n. 1/4 dl


Vesihautteessa sulatin suklaat, tomusokerin, sekä kookosrasvan, kun seos on sulanut kaadoin sen vuokaan. Laita jääkappiin suklaat kovettumaan. HUOM. Seos kuuluukin olla vähän löysempää mitä normisti suklaa on kun sen sulattaa, koska mukana on kookosrasva.  Nämä herkut säilyvät myös huoneenlämmössä, mutta kookosrasvan takia ne "sulavat" elleivät ole kylmässä eli siitä se jääsuklaa nimi tuleekin.

 (Kookosrasvahan kovettuu kylmässä ja sulaa huoneenlämmössä)






Ostin jokin aika sitten parilla eurolla Star Wars muotteja Wishiltä ja niihin laitoin suklaat jäähtymään.Meidän teinin ja miehen lempi elokuvasarja.  Jääsuklaata voi laittaa/kaataa vaikka leivinpaperille jos ei muotteja omista tai sitten niihin pieniin foliovuokiin mihin kaikki niitä yleensä tekee.


Nämä ovat niin herkullisia ja kun kävin myöhemmin jääkaapilla huomasin sielä vaan tyhjän lautasen eli ensimmäinen erä loppui meillä heti, joten tein pojille toisen.




3.3.2018

Virkistävät ja samalla hauskat kasvonaamiot & nälkäinen bloggari




Mies ja meidän teini lähtivät aamulla aikaisin Tampereelle ja me jäätiin nuorimaisen kanssa kotia. Aamu aloitettiin pojan kanssa virkistävillä kasvonaamioille, jotka ostin KappAhlista. Hauskat eläinnaamiot ja kasvoista tuli ihanan raikkaat.  Aluksi epäilin saanko poikaa edes laittamaan naamiota kasvoihin, ainakaan mitään perus naamiota en saisi, mutta tässä avainsana oli tämä eläinteema :)

Poika innostu naamiosta niin, että se alkas naamio päällä leikkimään meidän koiran kanssa. Koira oli ihan oudoksistaan mitä ihmeen uusia tyyppejä meille on muuttanu ja haukku koko ajan pojalle :)

Smoothieta on tullu vedettyä pitkin viikkoa, koska ostin uuden blenderin meille ja pitäähän sitä nyt heti testata.







 Huvikeseen kokeilin ruskeaa peruukkia :) Te ketkä ootte seurannu blogia alusta asti, tiedätte että kun alotin bloggaamisen olin tummahiuksinen. Jos saisin valita olisin mielummin tumma kuin blondi, mutta ikävä kyllä päänahka ei kestä värjäämistä ja tumman kanssa jouduin parin viikon välein värjäämään koska oma tyvi näky niin selvästi. Leikitään siis peruukeilla, että saadaan tummathiukset himo laannutettua edes hetkeksi :)



 Kaappiin oli jääny lojumaan sokerimassaa, joten hyödynsin ne ja tuunasin valmiit donitsit :)





26.2.2018

Kulmakarvojen värjääminen kotona & kirppistakki




Viime postauksessa mainitsinkin, että värjäsin vk.loppuna kulmat ja ostin kaupasta todella hyvän aineen, jolla hekin joilla on vähän karvoja saavat raamit kasvoille :)  Opiskelu aikana me värjäiltiin paljon kulmia ja yleensä kampaamojen aineet ovat tehokkaampia kuin kaupan omat. Tämä aine todistaa, että kaupan  hyllyltäkin voi löytyä todella tehokas aine.

Mulla oli nuoruudessa todella paksut kulmat, mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä harvemmin mulla kulmakarvat kasvaa. Ei tarvi juuri nyppiä, kun ei ole mitä nyppiä. Vaikka nuoruudessani oli muotia sheivata kaikki kulmakarvat pois (apua) siihen en langennut, eli syy miksi kulmani eivät kasva on ikuinen mysteeri ja varmasti moni potee samaa ongelmaa. Toki nykyään tehdään tatuoituja kulmia ja ties millä eri tekniikoilla, mutta tähän en ole vielä uskaltanut siirtyä, kenties seuraava etappi tulevaisuudessa.






Joudun siis joka aamu "maalaamaan" kasvoihin raamit, eli kulmakarvat. Ennen tein tämän kynällä, mutta nykyään siveltimellä, koska lopputulos on pehmeämpi. 

Kävelin kaupan hyllylle ja nappasin ensimmäisen aineen, joka käteeni osui, mitään aikaisempaa kokemusta tästä ei siis ollut. Tulin kotia ja alkasin värjäämään kulmia. Levitin väriä siis siihen tyyliin ja muotoon, millä joka aamukin värjään ja jos meni jostain kohtaa huti otin topsilla pois.

En nyt muista kuinka kauan annoin vaikuttaa,koska mä en ikinä ohjeita orjallisesti noudata, sen verran monet kulmat on tullut värjäiltyä niin itselleni kuin aikoinaan asiakkaille :) Mutta laatikosta löytyy tarkat ohjeet, jos itse tarvitset niitä. Toki sen tiedän, että jos ei ole karvoja mihin väri pystyy tarttumaan, väri tarttuu ihoon. Tässä tapauksessa sillä ei ollut väliä, nimittäin kun tarkasti levitti ainetta, tämä väri sai sen yleisilmeen kuin sinulla olisi kulmat. Voin kertoa, että oon ihan fiiliksissä miehelle täpissyt, että kato mulla on kulmat, enkä ole edes meikannut. Aamuisin on niin outoa herätä ja katsoa peiliin, sillä mulla on jonkin sortin kulmakarvat, mitä ei ole ollut 25 vuoteen :) Eli suosittelen kokeilemaan.



Sitten muihin aiheisiin, kuten uutisissa tavataan sanoa. Löysin SPR:n kirpparilta alkuvuodesta mustan ihanan tekoturkistakin viidellä eurolla. Takki on ihanan pehmeä ja sellanen vähän reilumpi, mutta kylmillä ilmoilla mikäs sen ihanampaa kun heittää tämä takki niskaan niin ei ole pelkoa että tulee kylmä.





22.2.2018

Torstai 20:30




 Mitä......

............teet juuri nyt?


Istun koneella ja kirjoitan tätä postausta. Samalla vastailen Wilmassa opettajalle, nimittäin nuorempi poika on ollut vähän levoton koulussa. 

....on päälläsi?

Yöpaita, villasukat ja hartioilla viltti, sillä täälä ollaan flunssan kourissa. Tuoksun vicksille, sillä sitä olen levittänyt rintakehään, että henki kulkisi paremmin :) Yhdellä kädellä pystyy laskemaan mun flunssat viimeisen kymmenen vuoden sisällä. Kuumetta ei ole, mutta nenä tukossa ja voimaton olo.



..........ostit viimeksi kaupasta?

Tänään kävin hakemassa avocadoa, mansikoita ja mustikoita, sekä kurkkupastilleja. Oman mielen piristykseksi mukaan lähti myös ruusukimppu.







.......olet tehnyt tänään illalla?

Leikkasin miehen ja vanhemman pojat hiukset,sekä maannut sohvalla ja kattonnu Netflixistä mm. klassisen Prinssille morsian leffan, tämä oli mun nuoruudessa yksi lemppareista.

 ........olet syönyt tänään?

Lasagnea, sekä marjoja ja hedelmiä. Jälkkäriksi donitseja, kipeänä kun on lupa syödä herkkuja :)

......mitä vielä meinaat tehdä?

Pian ajattelin katsoa yökylässä Maria Veitola ohjelman.


...hyvää ja huonoa tässä päivässä?

Nenän tukkoisuus tietysti on se huono asia. Kun äiti sairastaa, eikä ole koko ajan touhuamassa jotain, perheen muut jäsenet menevät offline tilaan. Tiskipöytä täynnä tiskejä, ilmeisesti miehet luulee, että nämä puhdistuu itsestään, kukaan ei ala tiskaamaan vapaasta tahdosta, Roskapussit odottaa eteisessä viejäänsä ja niiden yli vaan hypätään jos pitää ulko-ovesta päästä ulos, pyykkikori senku täyttyy. Koriin viedään vaan likasia vaatteita, mutta konetta ei kukaan viitsi täyttää, tullaan vaan sanomaan, että ei ole sukkia puhtaana. Voisiko tähän sanoa, että äideillä ei ole aikaa sairastella :)


Hyvää tässä päivässä on esim.pojan tuoma hyvä numero ruotsin kokeesta. Poika oli itsestään niin ylpeä (myös äiti) sillä tämä on yksi aine, jossa on ollut vaikeuksia ja kovasti ollaan sitä treenattu.






20.2.2018

Kuvat kännykästä - HELSINKI





Minireissu Helsinkiin on nyt takana. Käytiin tosiaan viettämässä äiti-poika laatuaikaa. Mies ja vanhempi poika oli sillä välin viettämässä isä-poika aikaa Seinäjoella levymessuilla. Tavattiin reissussa myös mun Helsingin sisko, joka on mua vaan vuoden vanhempi. Poika on niin kova Salatut elämät fani kun olla ja voi, joten systeri vei meidät ratikalla Pihlajakadulle. Ostin kännykällä ratikkalipun ja olin ottamassa pojasta kuvaa, niin ylläri mun kännykkä teki taas kylmyyden takia tepposet ja akku loppui, vaikka oikeasti akkua oli yli puolet jäljellä. Pikkasen jännitin jos en saa kännykkää päälle ja lipputarkastajat tulee, siinä nimittäin olis ollu aika kallis Salatut elämät elämys. Onneksi mulla oli päällä lämmin tekoturkistakki, joten laitoin kännykän taskuun hetkeksi ja onneksi se käynnistyi tämän jälkeen ja sain huokasta helpotuksesta.
 





Yövyttiin sen nimisessä hotellissa kuin Haven. Kerran oon lapsen kanssa matkassa, halusin hotellin joka on lähellä keskustaa. Viimeksi yövyttiin pojan kanssa Radisson Blu Plaza hotellissa, joka on kyllä vielä lähempänä keskustaa, mutta poika halusin kokeilla jotain toista hotellia. 


Koko perjantai päivä käveltiin ja kierreltiin keskustassa ja illalla kun poika nukahti päätin laittaa itselleni ihanan vaahtokylvyn. Pitää heti hyödyntää, kerran kotona ei kylpyammetta ole, on se vaan niin luksusta tällainen kylpyamme. 

Mä oon niin koukussa Starbucks:n juomiin, esim niiden latet on niin hyviä. Meilläpäin ei pääse näihin herkkuihin käsiksi, joten aina kun on vaan mahdollisuus, niin juon niitä koko vuoden edestä :) 

Lauantaina ennen lähtöä käytiin pojan kanssa ravintolassa syömässä ja tehtiin viimeiset ostokset. Poika halus pelikauppaan ja sinne upposkin pojat omat rahat :)  Hitsit mä niin tykkään Helsingin rakennuksista. Vanhat rakennukset on niin hienoja ja osa kauniin värikkäitä. Ihana reissu oli ja paljon tuli räpsittyä kuvia, tässä nyt jotain kuvia reissulta, loput jää itselleni muistoksi.