Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirppislöytö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirppislöytö. Näytä kaikki tekstit

26.2.2018

Kulmakarvojen värjääminen kotona & kirppistakki




Viime postauksessa mainitsinkin, että värjäsin vk.loppuna kulmat ja ostin kaupasta todella hyvän aineen, jolla hekin joilla on vähän karvoja saavat raamit kasvoille :)  Opiskelu aikana me värjäiltiin paljon kulmia ja yleensä kampaamojen aineet ovat tehokkaampia kuin kaupan omat. Tämä aine todistaa, että kaupan  hyllyltäkin voi löytyä todella tehokas aine.

Mulla oli nuoruudessa todella paksut kulmat, mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä harvemmin mulla kulmakarvat kasvaa. Ei tarvi juuri nyppiä, kun ei ole mitä nyppiä. Vaikka nuoruudessani oli muotia sheivata kaikki kulmakarvat pois (apua) siihen en langennut, eli syy miksi kulmani eivät kasva on ikuinen mysteeri ja varmasti moni potee samaa ongelmaa. Toki nykyään tehdään tatuoituja kulmia ja ties millä eri tekniikoilla, mutta tähän en ole vielä uskaltanut siirtyä, kenties seuraava etappi tulevaisuudessa.






Joudun siis joka aamu "maalaamaan" kasvoihin raamit, eli kulmakarvat. Ennen tein tämän kynällä, mutta nykyään siveltimellä, koska lopputulos on pehmeämpi. 

Kävelin kaupan hyllylle ja nappasin ensimmäisen aineen, joka käteeni osui, mitään aikaisempaa kokemusta tästä ei siis ollut. Tulin kotia ja alkasin värjäämään kulmia. Levitin väriä siis siihen tyyliin ja muotoon, millä joka aamukin värjään ja jos meni jostain kohtaa huti otin topsilla pois.

En nyt muista kuinka kauan annoin vaikuttaa,koska mä en ikinä ohjeita orjallisesti noudata, sen verran monet kulmat on tullut värjäiltyä niin itselleni kuin aikoinaan asiakkaille :) Mutta laatikosta löytyy tarkat ohjeet, jos itse tarvitset niitä. Toki sen tiedän, että jos ei ole karvoja mihin väri pystyy tarttumaan, väri tarttuu ihoon. Tässä tapauksessa sillä ei ollut väliä, nimittäin kun tarkasti levitti ainetta, tämä väri sai sen yleisilmeen kuin sinulla olisi kulmat. Voin kertoa, että oon ihan fiiliksissä miehelle täpissyt, että kato mulla on kulmat, enkä ole edes meikannut. Aamuisin on niin outoa herätä ja katsoa peiliin, sillä mulla on jonkin sortin kulmakarvat, mitä ei ole ollut 25 vuoteen :) Eli suosittelen kokeilemaan.



Sitten muihin aiheisiin, kuten uutisissa tavataan sanoa. Löysin SPR:n kirpparilta alkuvuodesta mustan ihanan tekoturkistakin viidellä eurolla. Takki on ihanan pehmeä ja sellanen vähän reilumpi, mutta kylmillä ilmoilla mikäs sen ihanampaa kun heittää tämä takki niskaan niin ei ole pelkoa että tulee kylmä.





6.2.2018

ALE-löydöt &Tyylivarkaissa pojan kaapilla





 Piipahdin vk.loppuna Henkassa ja käteen jäi alerekistä 20€ vihreä talvitakki, sekä 10€ valkoinen neule. Perus neutraalinvärisiä neuleita tarvii aina, joten tämä oli kiva ja edullinen löytö. Neule on ihanan rento, löysä ja se tuo tyyliin fressin otteen.


Mainitsin joskus alkutalvesta, että ostin nuoremmalle pojalle kirppikseltä Caterpillarin kengät kympillä. Kengät on pojalla todella kovassa käytössä, mutta äiti kävi varkaissa ja kun poika oli lähtenyt aamulla kouluun. Huomasin, että poika oli laittanut toiset kengät, joten nappasin nämä kengät jalkaan ja lähdin töihin. Pojilla alkaa olemaan sen verran iso jalka, että äiti pääsee välillä tyylivarkaisiin heh :) Omistan kyllä itsekki Caterpillar kengät, mutta vähän eri malliset, ehkä tehdään pojan kanssa vaihtokaupat.



 Takki H&M
Housut Vero Moda
Pipo H&M
Neule H&M
Laukku Gina Tricot





25.1.2018

Too tired to walk




Väsy sana joka kuvastaa hyvin mun parin päivän fiilistä. Parin päivän aikana on tullu otettua päikkäreitä enempi kuin tyyliin koko elämäni aikani. Mun kroppa selvästikki haluais mennä talviunille, mutta pääkoppa yrittää pysytellä hereillä. Välillä on niin väsy, että en jaksa edes kävellä. Vitaamiineja oon syönyt nyt kuukauden ajan, mitään eroa ei ole havaittavissa, toki tiedän että niiden vaikutus saattaa kestää ja toiset eivät huomaa ikinä mitään eroa. Verikokeissa oon käynyt ja kaikki on niiltä osin hyvin, joten kaippa tämä on jotain talviväsymystä ja toivon mukaan saan oman itseni pian takaisin, sillä tällaiset päikkärit keskellä päivää eivät ole mun juttu, vaikka ei niissä mitään vikaa ole. Mä tuun vaan yleensä kahta enempi väsyneeksi kun otan päikkärit.
Pojan kanssa on menossa taas vähän vaikeampi vaihe, joten toki tämäkin voi olla syy, miksi olotila on välillä offlinetilassa.

Illat ovat menneet pojan kanssa kokeisiin lukemisessa tai koulutehtävien auttamisessa. Kerran kyseessä on erityislapsi ei koulutehtävät suju tosta noin vain ja kokeisiin lukemiseen poika tarvitsee välillä apuani. Toiset oppiaineet tuottavat todella isoja haasteita/ongelmia ja niiden ratkomisessa voi mennä montakin tuntia illassa. Tällä hetkellä isoja haasteita ovat ruotsin kieli ja kemia/fysiikka.
Matikka on todella vahva aine pojalla ja siinä poika ei ole ikinä tarvinnut apua (luojan kiitos heh)
Vaikeat oppiaineet turhauttavat poikaa todella paljon ja tekee pojan mielialan alakuloiseksi, mikä vielä enempi vaikeuttaa oppimista. Poika menettää toivon, eikä valoa näy tunnelin päässä, se vaatii vanhemmilta paljon tsemppaamista ja pitkää pinnaa. Se vie illasta paljon aikaa ja joskus joudun istumaan pojan vieressä monta tuntia, että saa pojan mielialan kohoamaan, sekä itkuisen pojan takaisin omaksi itsekseen eli iloiseksi. Äiti on ainut hoitokeino tähän ja siksi se olen minä, joka poikaa enempi auttaa.


Meillä mies on kaksikielinen ja toiveena oli kun poika oli pieni, että mies alkaa puhumaan pojalle ruotsia ja minä suomea. Mikä helpottaisi kouluikäisenä vieraiden aineiden opiskelua. No se jäi toiveasteelle se, nimittäin lääkärit ja terapeutit olivat sitä mieltä, että kerran omassa äidinkielessäkin on isoja puutteita ja suuria haasteita, vieras kieli vaan sekoittaisi poika, eikä tekisi hyvää, joten tästä toiveesta jouduttiin aikoinaan luopumaan.


Pojan yläaste läksyt alkaa olemaan vaan sitä luokkaa, että mun apukeinot alkaa olemaan vähissä, riippuen toki oppiaineesta. Maanantaina oli sellasiakin fysiikan tehtäviä, että ne oli ihan hepreaa mulle, eikä edes google-äiti niitä löytäny. Sanoin kyllä pojalle, että ei läksyjen tarvi olla aina oikein, eikä se haittaa jos ei jokaista kohtaa ole tehty pääasia että on yrittäny. 





Mä monesti kirjoitan asioita mitä mieleen just sillä hetkellä tulee, aina ne ei välttämättä liity kuviin milläänlailla. Tässä oli mun purkaukset tällä hetkellä :)


Niin muuten tuplapeiton kanssa ollaan opittu elämään ja rehellisesti sanottuna, ei se tuntunu yhtään oudolta vaikka koko elämäni olen ollut oman tilan vaativa tyyppi, mitä siis nukkumiseen tulee. Petaaminen todella on helppoa, sillä meillä ei ole päiväpeittoa käytössä, eli kaikin puolin hyvä ostos. Senkkiä en ole myynyt (mies siis hävis vedon) ja se on pysynyt ihan ehjänä ja kasassa, eli tämänkin osalta kaikki hyvin :) Ettei kaikki huonekalut olis meillä mustaa tai valkoista, ostin sängynpäähän turkoosin penkin, kiva väripilkku sisustukseen.


Vk.lopun kuvilla mennään tämä postaus ja Instassa moni kyseli tämän takin perään, eli tämä pörröihanuus on SPR kirppikseltä ostettu aikoinaan. Kirppiksiltä tekee hyviä tekoturkistakki löytöjä, joten jos yhtään sellaista havittelet ja kaupan omat ovat liian tyyriitä, piipahda ihmeessä kirpparilla. Niistä voit löytää vielä kivan vintagen mitä ei heti ensimmäisellä vastaantulijalla ole :)






4.12.2017

Pikku mies mallina





 Mun pikku mies toimi tänään mun mallina <3 Huomenna on koulussa Suomi 100v juhlat ja sitä varten ostettiin pojalle uusi kauluspaita ja toki joulujuhliakin varten. Tämä mun pikku fashion boy taitaa tulla kyllä äitiinsä, sillä se on tarkka mitä laittaa päällensä,sekä tykkää vaatteista ja lasten hajuvettä suihkuttelee kouluun :) Kerran oon kampaaja ammatiltani, mä leikkaan poikien hiukset ja tämä pikku mies on todella tarkka hiuksistaan, se neuvoo mistä leikkaan ja kuinka paljon leikkaan ja se haluaa välillä katsoa peilistä etten vaan leikkaa väärin heh :) Nyt sillä on menossa päällitukan kasvatus ja siihen en saa koskea, kuulemma melkein kaikilla sen kavereilla on sama tyyli ja ne kisaa kenellä ylettyy suuhun asti hiukset :) Mun teini taas ei juuri piittaa mitä päällensä laittaa, tai millainen takajeejee sillä on, eli tulee enempi isäänsä.
Aika rientää niin nopeasti ja tämä mun nuorimmainen poika täyttää parin kuukauden 
päästä jo 10 vuotta, eli alkaa olemaan isojen poikien iässä. Mä oon ihan kauhuissani, kun huomattiin, että meidän teinillä kasvaa jo viikset. Kivat amisviikset tällä hetkellä, ei juma :)







Tehtiin tossa kuukausi sitten hyvä kirppislöytö ja ostettiin pojalle kirppikseltä Catepillarin kengät kympillä. Mä ostan suurimman osan poikien vaatteista ihan Henkasta, koska nämä veijarit kasvaa niin nopeasti, että en näe mitään järkeä ostella satasen vaatteita kasvavalle lapselle. Henkasta löytyy mun mielestä hienoja vaatteita lapsille ja kohtuu hintaan. Musta tuntuu, että meidän teinin jalka kasvaa ihan silmissä ja tyyliin kerran kuussa saan olla ostamassa pojalle uusia kenkiä.  Niin ja joku kysyikin, että minkä pituisia poikia mulla on, eli nuorempi tämä pian 10v täyttävä on n.149cm pitkä ja mun 13v poika on n.169cm eli tätä menoa jos kasvavat koripalloura tiedossa :) Jos katsoo poikien pituuskäyrää ihan vauvasta asti, niin lääkäri arvio että pojista tulee n.185-190cm pitkiä, jestas :)







4.3.2017

Red is the new black




Olin pari viikko sitten ihan valmis viemään kaikki talvivaatteet varastoon ja vastaanottamaan kevään. Nurmikkoa oli jo näkyvissä ja olin ihan fiiliksissä kevään tulosta, mieliala oli siis katossa. Noh takapakkia tuli mikä ei ollu toisaalta mikään ylläri, mutta silti pettymys mulle, ihmiselle jonka mielialaan vaikuttaa ikävä kyllä millainen sää on. En tiedä mikä siinä on, mutta sää vie mut mennessään, vaikuttaako teidän mielialaan sää?

 Siitä taitaakin olla hetki, kun mun päässä on kireä nuttura nähty. Pidin ennen tätä tyyliä hyvä etten päivittäin. Toki syy miksi nyt laitoin nutturan on, että en ehtiny aamulla pestä hiuksia, joten tämä on nopea tapa saada lookkiin vähän fressimpää otetta, sen sijaan että hiukset roikkuis likasina.








Oon huomannu, että uusia lukijoita on tullu viime aikoina paljon, joten hyvä aika kerrata millainen on mun tyyli on.

 Mä tykkään vaatteista/muodista ja mun tyyli perustuu aikalailla ihan fiilispohjaan. En kategorioi tyyliäni mihinkään tiettyyn laatikkoon, vaan uskallan/tykkään kokeilla eri tyylejä ja sekoittaa eri genrejä keskenään. En liputa pelkkien kalliiden merkkivaatteiden perään, eikä blogini perustu siihen että vaatteeni ovat joko blogin kautta saatuja tai Chanelin omia. En pidä blogeista, joissa koko ajan hehkutetaan ilmasex saatuja tavaroita (oli ne oikeasti hyviä tai ei)  eli liian kaupallisista blogeista. Tai sitten joka ikinen vaate kuvissa on monien satojen arvosia, eli sellasia mihin harvalla on varaa. 
 En koe, että tyylikäs/trendikäs/muodikas ihminen on vaan se, jolla on paksu lompakko.



Mä en henk.kohtaisesti tykkää lauseesta tuttu ja turvallinen ja tähän lauseeseen mun mielestä liian moni ihminen turvautuu/takertuu. Mun mielestä muodilla/tyylillä pitää vähän leikkiä ja kokeilla kaikkea uutta, eli rikkoo rajoja. Mun mielestä tekee hyvää välillä kokeilla jotain omaan tuuttuun laatikkoon poikkeavaa. Se kummasti piristää ja saa väsähtäneeseen tyyliin vähän uutta tarmoa.







Kuvien takki on kirppikseltä, harmaa neule on 10€ aletuote, housut Vero Modasta, laukku Gina Tricotista ja tämä asu mulla oli päällä kun käytiin miehen kanssa keskustassa kahvilla.











22.2.2017

Kirppislöytö - Zaran kissatakki







 Löysin tosiaan Zaran leopardi tekoturkistakin kirppikseltä. Tekoturkistakeissa on vaan sitä jotain, kuuluvat siis mun favorite takkeihin. Tämän tyyliset takit tuovat arkityyliin vähän luxusta ja sopivat melkeimpä kaiken tyylisten kenkien kanssa yhdistettäväksi.

Joku jo kysyikin onko mulla vielä ripsipidennykset vastaus tähän on että ei ole. Jotenkin koin että ei ne ollu yhtään mun juttu,liian luonnottomat omaan tyyliini. Oon muuten nyt parina iltana laittanu oliiviöljyä ripsiin ja antanu vaikuttaa koko yön, luin jostain että tämä vahvistaa omia ripsiä ja nopeuttaa niiden kasvua. Nyt jää nähtäväksi onko toimiiki tämä niksi.


30.10.2016

Pörröliini



Meidän sunnuntai koostui pääosin Pokemon jahdeista ja anoppilassa kyläilyllä. Mikäs sen ihanampaa, kuin mennä valmiiseen pöytään syömään. Kellojen siirtämisen huomas heti illalla, kun tosi aikaisin oli jo pimeetä. Bloggarille tämä aika on todella huonoa, koska pimeetä tulee jo niin aikaisin ja muutenkin synkät ilmat tekevät kuvaamisesta todella haastavia. Välillä jopa hermot meinaa mennä, kun vaikka kuinka yrittää niin ei vaan onnistu.  Melkeimpä tekisi mieli laittaa blogi karhun unille talveksi ja taas herätä kevään tullessa, kun kuvaaminen on mielekkäämpää.  Lunta siis tarvitaan ja pian, joten tilasin ensi viikoksi lunta kiitos  :)

Toivottavasti teillä oli mukava vk.loppu <3










Farkut H&M
Takki Gina Tricot
Kengät Tiger of Sweden
Aurinkolasit Glitter