Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasa. Näytä kaikki tekstit

23.3.2018

Uusien tuulien aika - BLOGINI MUUTTAA





Mulla on teille uutisia

Uusi blogini avaa pian ovensa, eli on aika sanoa hyvästit bloggerille ja aloittaa uusi elämä uudessa blogissa.

Uusia tuulia siis tiedossa ja näitä tuulia olen kaivannut jo pidemmän aikaa. Älä suinkaan hätäile, en muuta kauas, muutan vain yhden klikkauksen päähän. Kerron sinulle heti uuden osoitteeni kun olen muuttanut. Tuparit järjestän nyt tulevana sunnuntaina, joten silloin ovet aukeavat myös sinulle, joten pysy kuulolla.

Suurimman osan asioistani täältä vanhasta blogista otan mukaani uuteen blogikotiini, mutta haluan myös osittain aloittaa puhtaalta pöydältä. Koska olen ihan hiljattain vasta muuttanut, ymmärräthän, että uusi blogikotini voi olla vähän sotkuinen ja kaikki vielä hakee paikkaansa <3 

Kun blogini muuttaa, en suinkaan halua muuttaa sinne yksin, vaan haluan enemmän kuin mielelläni teidät jokaisen lukijani mukaani muuttoautoon ja kohti uutta blogikotiani <3


Odotan innolla uutta alkua ja toivon että myös te lukijat muutatte kanssani.

Pysy siis kuulolla, sillä pian on aika sulkea yksi ovi ja avata ihan uusi, joka toivon mukaan tuo tulleessaan ihania uusia asioita elämääni.


Love Mea

14.2.2018

Mustien sukkiksien kammo & sama asu -> kahdet eri kengät




Mustat sukkahousut, asuste jota oon vierastanut niin kauan kun vaan muistan. Ja siis nyt en tarkoita niitä tosi paksuja sukkiksia vaan näitä perus ohuita. Oon tähän mennessä aina ollut enempi CAMEL tai SUN väristen sukkiksien käyttäjä. 

Mustat sukkikset kuului ennen mulla kahteen eri lokerikkoon 

a) vanhoille naisille (jaa-a mitäköhän ikää tämä sitten tarkoittaa heh)
 b) hautajaisiin

Ennakkoluuloni sai nyt siirtyä sivuun, sillä annoin mustille sukkiksille nyt mahdollisuuden. Täytyy sanoa, että ei mulla kyllä vanha olo tule, enkä ole menossa hautajaisiin, että silleen nappi suoritus.






Mä tykkään kyllä hameista, mutta talvisin ne jää kyllä vähäisemmälle käytölle. Tässä on ollut kunnon kaappien raivaus kirppismyynnin takia ja siinä rytäkässä löysin kuvien mustan ihan perus trikoisen hameen, eli hameen jossa on kuminauhavyötärö. Tätä trikoohametta on tullut joskus pidettyä kesäisin, mutta neuleen kanssa se menee yhtä hyvin näin talvellakin. 

Kokeilin muuten samaa asua eri tyylisten kenkien kanssa. Valkoset Addut toisessa ja sitten vähän ryhdikkäämpää touchia, eli trikoohame nilkkureiden kanssa.  


Näistä vaatehöpinöistä tulikin mieleen ja mihin törmäsin viime viikolla. H&M on alkanut kanssa ottamaan maksua, jos ostokset laitetaan pussiin WHAT. Mikään ei ole siis enää ilmaista, vaan myyjä kysyi otatko pussin ja se muuten maksaa nykyään. Pitää vissiin mennä ens kerralla vaateostoksille K-kaupan pussin kanssa :) Eihän se parikymmentä senttiä paljoa ole, mutta silti.





Mun ja nuorimmaisen pojan yhteinen minireissu Helsinkiin lähenee ja sinne suuntamme perjantaina. Lähdemme viettämään äiti poika laatuaikaa. Mun teini ei enää piittaa näistä reissuista ja jos se nyt johki haluaa lähteä niin mielummin isänsä kanssa. Nuorimmaisen pojan toive on jo pidemmän aikaa ollut, että ihan sama minne mennään, jos saisi reissun takia olla yhden päivän koulusta pois, tämän toiveen siis nyt toteutin pojalle. Otettiin eri hotelli kuin viimeksi ja tästä reissusta on varmaan myöhemmin tulossa ihan oma postaus. Instasta kannattaa seurailla nimellä _meea_

Niin ja varasin kampaajalle ajan, torstaina hiukset lyhenee :)





Nilkkurit Din Sko
Tennarit Adidas
Takki H&M
Laukku Valentino
Aurinkolasit Ray Ban
Neule Zara
Hame Seppälä

15.1.2018

Uusia tuulia nimeltä VIDA





Vida - Vaasa inspiration


Nonni nyt on teille uutisia,Vaasalaisille varsinkin, mutta ilman muuta ihan kaikille. Ollaan nimittäin 6 muun Vaasalaisen bloggarin kanssa perustettu Facebookkiin sivusto, missä pääset seuraamaan Vaasalaisia blogi-ja some vaikuttajia, eri aihealueilta. Arkea, tyyliä, muotia, sisustusta, ruokaa, juhlaa, elämän isoja ja pieniä asioita.
Tätä ollaan hissukseen taustajoukoissa laitettu pystyyn ja vihdoinkin sivut on auki, ihan fiiliksissä tästä.
Laitoin linkin oikealle reunaan ja sitä klikkaamalla pääset suoraan sivustolle, käykää tsekkaamassa/tykkäämässä :)
Jos olet ahkera Vaasalainen somekäyttäjä ja haluat näkyvyyttä tai yrityksenä haluat tehdä yhteistyötä Vaasalaisten somevaikuttajien kanssa, lähetä ihmeessä Vidalle mailia

vidavaasa@gmail.com


Vida:n takana eli perustajat ovat 



Kuten varmaan huomasit, uusi bannerikin ilmestyi yöllä tänne blogiin. Uusi vuosi ja uudet jutut näin se menee ja ajattelin, että toi banneri vois tässä vaihdella vähän tiheämmin mitä tähän asti, niin pysyy blogi fressinä.


 Mukavaa uutta viikkoa <3

Mea


9.12.2017

IG lately ja 37v





Tukkalääkärillä käyty ja hiukset lyheni reilu kymmenen senttiä. Laitettiin myös raitoja mun hiuksiin ja tehtiin hoito kuiviin latvoihin. Ikää tuli myös lisää tällä viikolla ja mittarissa komeilee nyt 37v

Pojat oli tehny mulle ihanat kortit ja vanhempi poika oli miehen kanssa käynyt kaupassa ja poika oli sanonut, että haluaa ostaa äitille jotain. Poika oli ostanut mulle uuden Bazaar lehden ja valkosuklaata, tiesi siis selvästi mistä äiti tykkää  <3


Viikon päästä lähdetään Helsinkiin juhlimaan mun synttäreitä kunnolla ja myös 6-vuotis hääpäivää.Tätä reissua miehen kanssa odotan innolla.







 Mies toi Ikeasta mulle kivoja sapluunoita. Kaakaojauhetta ripottelee siivilän kanssa sapluunan päälle, niin juoma saa kivan koristeen. Mä joka tykkään näpertää kaikkea/tuunailla, kaikki tälläiset koristelu jutut on just mua.


Oon yrittäny Youtubesta katsoa kutomisohjeita, mä nimittäin niin haluaisin oppia kutomaan villasukkia, tai edes jotain. Toisaalta jo pelkkä videoitten katsominen, sai kyllä jo mulle luovuttamisen tunteen heti alkumetreillä ja fiiliksen, että joo ei taida mun kutomiset nähdä päivän valoa ikinä heh. No asenne muutos on siis tehtävä ainakin näin ensalkuun :) Muistan kampaaja-koulu aikoina, kun piti opetella pitämään kampaa ja saksia yhtäaikaa kädessä, kuulostaa helpolle mutta voin kertoa se ei ole niin helppoa miltä kuulostaa. Ei siis vaan se että pidät saksia ja kampaa yhtäaikaa kädessä, vaan samalla myös leikkaat hiuksia, permanetti rullaamisesta puhumattakaan. Kyllä siinä rullat tippui lattialle niin monta kertaa ja teki mieli sanoa sopimus irti :) Hiljalleen sen sitten oppi, kun aikansa teki, eikä luovuttanut.

 Tekemällä oppii niinhän se menee, tämä asenne on siis otettava käyttöön myös kutomisessa.


Tässä myös se meidän itsenäisyyspäivän aamupala, josta puhuin jokin aika sitten. Vaikka kuinka turhamaista tälläinen ruoka "stailaus"voi monen mielestä olla, mä tykkään kattaa nätisti ja tehdä aamupalan välillä vuoteeseen meille. Toki helpommalla pääsis, kun länttäis voit, leivät ym paketteineen vaan pöydälle ja nauttis aamiaisen, mutta pieni "luksus" arjessa ei ole koskaan pahitteeksi.








25.9.2017

Somekuvien aiheuttama riittämättömyyden tunne




Vk.loppuna käytiin tyttöjen kanssa ulkona syömässä ja drinksulla. Ehdottomasti pitäis enempi nähdä ystävien kanssa ja tehdä jotain kivaa, mutta aina ei aikataulut kohtaa, harmi. Suunniteltiin kyllä jo pikkujouluja tyttöjen kesken ja alustavasti suunniteltiin se mun syntymäpäivälle. 
 Drinsku jonka tilasin, halusin siis kokeilla maistaa jotain uutta (nimeä en muista) oli kyllä hintaansa nähden aika koominen. Maksoi 9€ ja tyyliin yks hörppy, siis pieni hörppy ja se oli siinä, joten en ehkä toiste tilaa sitä, vaan pysyttelen niissä mun tutuissa ja turvallisissa lemppareissa. 


Tähän väliin pakko kyllä tunnustaa minkä oon itsestäni viime aikoina huomannut. Joskus sitä saa itsensä kiinni somekuvien aiheuttamasta riittämättömyyden tunteesta. Minun koti ei ole niin kaunis kuin muilla, mun kuvat ei ole niin hienoja kuin muilla jne. Mulle Insta ja Pinterest ovat visuaalista karkkia, joista saan hyvän mielen ja inspiroivia kuvia on ihana katsella. Vaikka kuinka tajuan, että monet kuvat voivat olla "lavastettuja"  ja vaan kuvaa varten on tehty asetelma, mua se ei haittaa yhtään. Ilman, että kuvaajan tarvii sitä erikseen mainita, mulle on itsestään selvää, että vaikka jonkun kuvat ovat aina niin vimpan päälle siloteltuja, ei se tarkoita että sen elämä olisi täydelistä.



Kun mulle tulee fiilis, että mikään ei tunnu riittävän itselleni siis, on hyväksi hengittää syvään ja ottaa parin päivän somelakko. Sen opin vasta kun mies huomas, että alan käymään ylikierroksilla. En sitä ensin itse tiedostanu, mutta kun siitä joku huomautti aloin näkemään asiat eri valossa. 

Paljon on postaustahti muuttunu siitä, mitä se oli kun aikoinaan kun aloitin bloggaamisen. Se tahti oli kyllä välillä sellaista, että näin jälkikäteen ihmettelen missä vaiheessa oon ehtiny tekemään kaiken. Töiden jälkeen kuvia, illalla editointi ja yöllä tekstin tekeminen, valvoin siis paljon blogin takia. Jotenkin kun johonkin asiaan on niin kova intohimo niin et huomaa ajan kulua yhtään.  Ehkä menin jo niin lujaa, että en osannu jarruttaa ja hieman hidastaa. Tykkään paljon enempi blogata nykyään, kun en ota mitään ressiä mistään tahdista, vaan kirjoittelen silloin kuin siltä tuntuu ja aika antaa myöden.  

Näihin ajatuksiin, mukavaa alkanutta viikkoa <3



7.9.2017

Vielä on kesää jäljellä









Tässä alkaa tuntumaan, että nyt se kesä vasta alkaa :) Upeita ilmoja ollu viime päivinä ja toivottavasta ne myös jatkuu. Pidetään nyt kesäisempiä vaatteita vielä, kun kerran säät sen sallii, kyllä niitä syksyvaatteita ehtii sitten pitää ihan kyllästymiseen saakka. Kaapissa kyllä pari syksytakkia odottaa jo kuumeisesti, että pukisen ne päälle, mutta vielä hetken ne saa luvan odottaa :) Joillaki kyllä näkee jo toppaliivejä päällä, vaikka kuukausi on syyskuu, niin emmä kyllä ihan vielä ole valmis untuvavaatteisiin, en tarkene muuten talvella jos nyt jo niitä käytän :)


Farkkutakkia en oo tänä kesänä käyttäny kertaakaan, vaan nahkatakki on ollu suuressa roolissa. Ennen kun farkkutakin pakkaan kesäsäilöön, ajattelin että kyllä se ansaitsee edes yhden käyttökerran tälle kesälle, joten valkoinen vekkihame sai tässä asussa farkkuystävän.







Aamiaiskulhojen suurena ystävänä, tässä herkku jonka tein yks aamu. Tarkoitan siis aamiaista, johon esim jugurtin päälle kasaan eri pähkinöitä jne. Tässä herkussa pohjalla on kookosjugurttia ja jos ihmettelette, mitä toi ruskea six sax on, niin tapaan laittaa pursotinpurkkiin Nutella suklaata tai maapähkinävoita ja sitä pursotan näihin herkkuihin mukaan. Tuoreat marjat on vaan niin hyviä ja vielä kun niitä myydään niin pakko nauttia niistä. Meillä lapset eikä mies syö marjoja, joten mä saan onnex yksin niitä herkutella.


Monta kertaa huomannu, että kuvia olis paljon mitä esim tänne blogiin laittaa, mutta sen kummempaa tarinaa ei kuvien ympärille synny/löydy  ja siitäkin syystä, oon välillä miettiny että blogi olis vaan kuvablogi.


Tekstin muodostaminen on mulle se hitain asia ja sen ympärillä menee joskus montakin tuntia. Toki emmä nyt sano että kuvien ottaminen ois vaan nipsnaps hommaa,Yks päivä yritin raapustaa varmaan pari tuntia jotain diipadaapa tekstiä ilman päätä eikä häntää, kunnes lopulta poistin koko tekstin ja ihan turhaan olin istunu monta tuntia koneella, tämä siis turhauttaa välillä niin kovaa että tekis mieli laitaa pillit pussiin :) Toki kuka sen estää, että blogissa olis vaan kuvia eikä tekstiä ollenkaan, no aika näyttää.







3.9.2017

Leopardikuosi on klassikko






Jos yks kuosi pitäis valita, niin kyllä se ehdottomasti on leopardikuosi. Leopardikuosi on ollu vuosia mun suosikki, eikä kyllästymistä ole havaittavissa, päinvastoin innostus tähän senkun kasvaa. Tämä kuosi on niin ajaton ja niin kauan kun itse muistan kaupoissa on nähty eläinkuosi vaatteita. Ei siis mikää hetken IN vaate.

Tässä asu pari päivää taakse päin ja silloin kaivoin kaapista kynähameen ja sen kaveriksi ihan perus valkoisen paitapuseron. Laukku on oikeasti tablettilaukku, mutta mä pidän sitä kirjekuorilaukku tyylisesti. Laukku niin iso, että sinne mahtuu hyvin kaikki mitä tarvit mukaan ottaa, jopa iso lompakko mahtuu hyvin.









 Varasin just Helsingin matkan hotellin kera mulle ja pikku miehelle, lähdetään kaksistaan reissuun. Poika laskee jo päiviä ja että pääsee Suomenlinnaan Pokemon jahtiin :) Mä oon asunu Hesassa pari kymppisenä, ennen kun tapasin mun miehen ja sen jälkeen en oo hirveesti sielä ollu, joten odotan itsekki reissua kovaa.Kiva äiti poika reissu siis tiedossa, josta varmasti kertyy ihania muistoja :)









Laukku Glitter
Kengät Zalando
Hame Lindex
Bleiseri H&M
Paita Zara

22.8.2017

RED






 Haluan rehellisen meiningin ylläpitää ja siksi tein/teen arvonnat niin, että kirjoitan omille lapuille kaikkien osallistujien nimet. Ruttaan laput, laitan hattuun ja jompi kumpi pojista nostaa voittajan nimen.


  Jovellyn korukilpailun onnellinen voittaja on ruusumuumi ja mailia olen voittajalle laittanut. Kiitos kaikille osallistujille.









 Vanha kirpparipussi kaivettiin esille, eli ne tavarat/vaatteet jotka ovat jo kerran käyneet kirpparilla myynnissä mutta eivät ole menneet kaupan. Sieltä löysin kuvien punaisen bleiserin, johon olin näköjään hinnaksi laittanu euron, euron no huh eikä kelvannu kenellekkään, kyl on nirsoa porukkaa heh. No hyvä että bleiseri oli vielä tallella, nimittäin innostuin ihan uudella moodilla tästä bleiseristä ja muuten kiva piristeruiske asuun.










 Arki alkanut yllättävän hyvin meillä rullaan ja aivan kun pojat ei olis lomalla ikinä olleetkaan, olin ihan varautunu todella hankaliin aamuihin joten hyvä näin. Enempi se niin päin on menny, että äiti nukkuu aamuisin pommiin ja pojat herättää äitin heh :)  Kouluun mennään innokkaasti, mutta kun tullaan koulusta aletaan kinaamaan kumpi pääsee koulusta ekana, että kumpi ehtii varata pleikkarin :) Tästä saadaan välillä niin iso kina aikaiseksi, että joudun välillä ottaan pleikkarin johdot irti ja sanoa että sitä ei pelaa kumpikaan. No sitten siitä alkaa uus tappelu, sun vika kun pleikkari vietiin eiku sun vika jne huh huh, tällasta 2 pojan äidin arki välillä on :)  Onnex se sääntö meillä toimii ja pojat sitä noudattaa ja mistä todella pidän kiinni, että ekana tehdään läksyt sitten vasta saa pelata/tehä omia juttuja. 



 Mitens teidän arki on lähtenyt rullaamaan?








Laukku Ellos
Hame H&M
Paita Mango
Kengät H&M
Korvakorut Jovelly (*saatu)