Just my life

Moikka!  Vk.loppu hurahti niin nopeesti ja me otettiin ihan rauhassa, mitään ihmeempää ei siis tehty.  Katottiin yhdessä koko perhe leffoja, villasukat jalassa sohvalla löhöillen ja rehellisesti sanottuna herkuteltu koko vk.loppu :) Tuli syötyä niin paljon herkkuja ja sen huomas kun yritin tänään tunkea farkkuja jalkaan, huonolla menestyksellä, nimittäin nappi poksahti irti :) Joskus on ihan kivakin kun vaan on, eikä oo joka paikkaan koko ajan sinkoamassa. Niin ihanaa kun saa alkaa poltamaan kynttilöitä taas kesän jäljiltä, mä oon ihan fiiliksissä ja monta laatikkoa oonki kynttilöitä jo polttanut ja ootan jo koska voi alkaa leipomaan pipareita :)

Kaivoin tai oikeestaan siivosin kaappeja ja löysin kasan sokerimassoja,jotka on jäänyt kaappiin kovettumaan vanhoista tuunauksista. Ettei tarvinu niitä roskiin heittää, pojan kanssa tuunattiin Domino kekseihin Emoji kuorrutteet.  

Tuunasin vk.loppuna meidän olkkaripöydän ylläri ja hain kultasta spray- maalia kaupasta, kyllä oon 

nyt ihan villiintyny myös huonekalujen tuunaamisesta. Poistin pöydän ala-tason ja siitä jäi kiva iso pyöreä lautapala. Meinasin ensin heittää sen roskiin. mutta kaveri sanoi mix et hyödynnä sitä johki vaikka tarjottimeksi ja siitä se idea sitten lähti. Teinki  meille heti sunnuntaina aamiaisen lautapalaa hyväksi käyttäen.

 Sain anopilta marjoja nam, eli punaisia viinimarjoja ja karviaismarjoja mun lemppareita, siihen vielä raparperia, joita tapaan muuten dipata sokeriin :) Myöhemmin saan omenoita, eli ei tässä tarvi omaa puutarhaa ollakkaan kun anoppi pitää huolen, että miniä syö marjoja :)

Paljon oon lukenut nyt lehdistä, että paappatakit ovat tämän syksyn juttu, eli ruutukuosi. Onnex mä omistan jo sen kuosisen takin ja käytin sellaista jo viime vuona, ei siis tarvi ostaa tai itseasissa omistan parikin :)

Mies sanoi kyllä kun lähdettiin, että ei ei ethän sä tota takkia vaan laita, miten kävi mä todellakin laitoin ja mun mielestä se sopi just hyvin nahkahameen kanssa, eix vaan :)

Nuori tyttö hukassa - Aikuinen selviytyjä nainen

Ihana syksy ja kynttilät, pojjat mä oon niin syksyn lapsi. Nuorena tyttönä talviaika oli paras, koska silloin on mun synttärit. Sitä odotti niin kovaa, että tulee täysi-ikäiseksi, pääsee baareihin ja muuttamaan omaan kotiin jne. Nyt kun ikä alkaa hiljalleen menemään kohti 40 vuotta, niin ei niitä synttäreitä ihan samallalailla enää odota, vaikka mitään ikäkriisiä ei ole ole havaittavissa, mulla on ihan hyvä näin ja olen sinut sen kanssa, että en ole enää rypytön parikymppinen.

 Olin  17- vuotias, kun muutin pois kotoa ja alkasin rakentamaan omaa itsenäistä elämääni, alku meni hyvin, kunnes alkasi tulemaan karu totuus siitä, ettei rahani riitä kaikkeen. Ei se itsenäinen elämä niin herkkua ole, mitä sitä nuorena uhmapäissään ja muka niin aikuisena luulee. Kävelin välillä  kaupungilla muovipussi kädessä, jossa mulla oli vaan tonnikalaa ja raejuustoa, sillä ainostaan niihin mulla oli varaa, sillä kaikki rahani meni laskuihin. Opiskelin ja olin nuori tyttö, joka yritti selvitä omin avuin.Olin hetkellisesti asunnoton ja asuin kaverini nurkassa, koska ei ollut muuta paikkaa missä asua.  Mä tiedän miltä tuntuu, kuin muilla on lähitukiverkosto joka auttaa ja sinun on pärjättävä yksin. Illat oli pahoja ja maha kurni siihen malliin, koska ainut ruoka mitä olin kokopäivänä syönyt oli koulun ruoka, satunnaiset iltapalat oli luxusta. Aamupalaa en syönyt koskaan, sillä siihen ei ollut varaa. Mahalaukku alkoi hiljalleen tottumaan siihen, että ensimmäisen ruoan saan vasta koulussa. Muistan vieläkin yhden kauppareissun ja tämä reissu ei ikinä unohdu. Olin silloin n.18- vuotias, olin kassajonossa ja jännitin riittääkö mulla rahat ostoksiini, jotka oli leipä, maito, jauheliha, makaroni ja jugurtti. Laskin kädet täristen hilujani ja odotin vuoroani, tuskahiki otsalla, koska pelkäsin ettei rahani riitä ja mitä muut takana olevat ajattelisi musta ja kuinka noloa se oli kun minulla ei ole rahaa ostoksiini.  Kun myyjä sanoi loppusumman tiesin, että olin laskenut väärin ja jouduin jättämään osan ostoksistani pois. Katsoin alaspäin häpeissäni ja aloin miettimään minkä ostoksen jätän pois, kunnes takaani kuului vanhemman naisen ääni "paljonko sulta puuttuu" nainen ojensi puuttuvat rahat myyjälle ja näin sain kaikki ostokseni ostettua. Olin niin onnellinen tästä avusta ja sanoin naiselle, miten voin korvata tämän, nainen vastasi, se riittää minulle että sain pelastettua sinun päivän ja edes vähän autettua sinua. En koskaan unohda, maailmassa on vielä joitain ihmisiä, jotka välittää, miten ihanaa se oli huomata.Tälläinen Nutella suklaa kahvi hetki on mulle siis todella luxusta, kun katsoo nuoruuttani ja tätä osaan myös suuresti arvostaa.

Mä palasin niin ajassa omaan nuoruuteeni viime viikolla, sillä olin kaupassa ja mun edellä oli aika nuorehko nainen pienen lapsen kanssa. Naisen rahat ei ihan riittänyt kaikkeen ostoksiin, mä niin samastuin tähän olotilaan ja tiedän just miltä se tuntuu, kun muut vaan tuijjottaa ja sinä yrität laskea rahoja. Kuinka ihmiset heti arvostelee ja ajattelee, että olet joku alkoholisti, huumeiden käyttäjä jne, ilman, että tietävät oikeita taustoja ja faktoja. Tässä tilanteessa, naisen tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Vaikka omasta ajastani on jo melkein 20 vuotta, ei sitä koskaan unohda. Näin, että nainen yritti ostaa pilttipurkkeja, mehua, riisiä jne. Ostoksien loppusummaksi tuli joku 5€, en hetkeäkään miettinyt vaan sanoin myyjälle, mä maksan nämä ostokset. Nainen oli niin häkeltynyt, että alkasi itkemään. Pakkasin omat ostokseni ja kävelin naisen ja lapsen kanssa yhdessä ulos kaupasta. Lähtiessäni nainen halasi mua ja kiitti avusta,  ilman että arvostelin tai yhtään kyseenalastin naisen elämää/taustoja tai että heti olisin leimannut nainen johonkin boxiin, mä näin tilanteen missä halusin auttaa ja jos sain pienellä vaivalla jonkun ihmisen hymyilemään, tämä apu oli todella sen arvoista. Mä en ole, eikä musta ikinä tuu, eikä saa itsekästä ihmistä. En kaipaa sääliä ja oon aina inhonnut sanaa sääli. En mä maailmaa pysty yksin parantamaan, mutta pienikin auttavainen teko on jo alku parempaan suuntaan.

Oon nuoresta tytöstä asti joutunut koluamaan aika mutkien kautta tämä elämän, kaukana siis siitä kultalusikka suussa tyylistä. Vaikka elämä oli välillä todella rankkaa, se myös opetti ja pisti elämän arvot kohdilleen. Olen tehnyt virheitä ja varmasti tulen tekemään jatkossakin joitain virheitä, olen kuitenkin ihminen. Virheitä teemme, niistä opimme ja yritämme jatkossa olla tekemättä samoja virheitä uudestaan. Jos vajoamme pohjaan, kiipeämme ylös vahvempana kuin koskaan.