18.3.2018

Polka dot- Kevään trendi




Kevään trendikuosi, eli pallot ovat ainakin sulattaneet mun sydämen.
Mun kaapissa on myös mun edesmenneen mumman itse ompelemat pallokuosinen hame ja paita. Tätä asua muistan mumman pitäneen tosi paljon ja sen huomaa, sillä aika rispaantuneet ne on, mutta en malttanut heittää niitä pois varsinkaan kun ne on mumman tekemät. Pallokuosista mulle tulee siis mieleen mun mumma ja Pretty woman leffa joka taas vie mut vahvasti nuoruuden muistoihin, eli jopa pelkästään näistäkin syistä pallokuosi iskee muhun. 


Muistan nuoruudesta kyllä senkin, kun pallopaidoissa oli myös olkatoppaukset heh mutta sen tyylin mä taidan jättää kyllä välistä :) 







Pallokuosi överit voi tulla kesällä, sillä sen verran monta vaatekappaletta olen hamunnut jo kesän varalle. Jos tulee sateinen ja kylmä kesä, niin ei haittaa mä kuljen silti pallona :)


Vielä on tosi kylmä, tänäänkin oli yli kymmenen astetta pakkasta. Saatiin kylmyystä huolimatta onnex napattua edes pari kuvaa ilman takkia niin, että pallopaita näkyy, kunnes oli pakko laittaa takki päälle ja laittaa kuvaustouhut purkkiin.


Aamulla käydään vuokraamassa leffoja poikien kanssa ja vietetään rento sunnuntai.
Joten oikein mukanaa ja rentoa sunnuntaita kaikille <3





Paita Lindex
Housut H&M
Kengät Nelly
Laukku Gina Tricot
Takki H&M


14.3.2018

JÄÄSUKLAA - OHJE Star Wars edition





Nam nam nam mitäs herkkua nyt tein pojille, noh sitä munki nuoruuden herkkua suussa sulavaa jääsuklaata. Näitä ohjeita varmasti löytyy monia, mutta näillä ohjeilla mä tein. Suklaat on todella nopea valmistaa.


Tarvitset

Kookosrasvaan. 3 ruokalusikallista (siis kun rasva on kovaa)

Suklaata (mä laitoin tummaa sekä valkoista suklaata) 

100g valkoistasuklaata ja 200g tummaasuklaata 

Tomusokeria - n. 1/4 dl


Vesihautteessa sulatin suklaat, tomusokerin, sekä kookosrasvan, kun seos on sulanut kaadoin sen vuokaan. Laita jääkappiin suklaat kovettumaan. HUOM. Seos kuuluukin olla vähän löysempää mitä normisti suklaa on kun sen sulattaa, koska mukana on kookosrasva.  Nämä herkut säilyvät myös huoneenlämmössä, mutta kookosrasvan takia ne "sulavat" elleivät ole kylmässä eli siitä se jääsuklaa nimi tuleekin.

 (Kookosrasvahan kovettuu kylmässä ja sulaa huoneenlämmössä)






Ostin jokin aika sitten parilla eurolla Star Wars muotteja Wishiltä ja niihin laitoin suklaat jäähtymään.Meidän teinin ja miehen lempi elokuvasarja.  Jääsuklaata voi laittaa/kaataa vaikka leivinpaperille jos ei muotteja omista tai sitten niihin pieniin foliovuokiin mihin kaikki niitä yleensä tekee.


Nämä ovat niin herkullisia ja kun kävin myöhemmin jääkaapilla huomasin sielä vaan tyhjän lautasen eli ensimmäinen erä loppui meillä heti, joten tein pojille toisen.




13.3.2018

I`m in spring mood




 Mä jo niin toivoin, että lumitaustaiset kuvat jäisi jo hiljalleen arkistoon kätköihin ja keväisemmillä kuvilla jatkettaisiin, mutta ei lunta tuli oikein kunnolla lisää taivaalta höh.  No pian tulee kuukauden kestävä kumpparikausi ja ne kaivoinki jo valmiiksi esille. 

Torstaina tuleekin Heidi Klumin kolmas mallisto Lidl:n, mutta tällä kertaa mä jätän välistä tämän kissa hiiri leikin. Ei vanhatkaan vaatteet mulla ole ollut missään hirveässä kulutuksessa ja tämä farkkumallisto ei mua innostanut. Kerran kaupassa ei ole sovituskoppeja ja farkkuja en voi ostaa ilman että sovitan ja sikaa säkissä en viitsi ostaa. Saisihan ne palauttaa. mutta siinä se onkin nimittäin itseni tuntien en jaksaisi lähteä palauttamaan mitään ja niin tulisi tehtyä turhia heräteostoksia joita yritän nyt välttää.






 Ruutubleiseri tuli ostettua mun ja pojan Hesan reissulla ja nyt vasta se pääsi koekäyttöön, en siis malttanu enää odottaa. Toki kyllä mulla pihalla oli ihan takki bleiserin päällä, en vaan kuviin sitä laittanu. Bleiserin alle laitoin valkoisen neuleen, mutta keväämmällä teepparit jo odottaakin omaa vuoroaan :) 


 Mulla menee korviksien käyttö niin fiiliksen mukaan, ei siitä kauaa ole kun mulla oli monien vuosien tauko, etten pitäny ollenkaan koruja. Nyt taas olen niihin aivan hurahtanu ja korurasiassa on käyny kuhina :)





Bleiseri Mango
Legginsit Topshop
Laukku Glitter
Aurinkolasit Ray Ban
Kengät H/M
Neule H&M
Korvikset Zalando

11.3.2018

Statement is the thing





 Mä oon leiponu yhtä ja toista tässä viime päivät, eli todellinen leipurihiiva on purru mua :) Tänään tein ihan omasta päästäni juustokakun, tarkottaen että mitään ohjeita eikä mittoja ei tässä tapauksessa noudatettu. Piparkakkupohja, sen jälkeen banaaninpaloja, toffeeta, sekä tuorejuusto-kermavaahto päällinen ja raastin hieman appelsiinia joukkoon tuomaan makuun raikkautta nam. 

Meillä pojat pelais minkä kerkeis ja tämä "hulluus" aloitetaan aamulla heti kun yksikin silmä on edes auki. Noh tälle äitille tuli mittatäyteen tähän hommaan ja katkasin tänään netin, eli sammutin modeemin. Ensin tuli mutrunaamoja ja mussuttamisia, varsinkin tämä meidän teini osoitti mieltään ja oman huoneen ovi paukku mukavasti. 

Illemmalla selitin pojille, että vaikka omassa nuoruudessani ei juuri mitään pelejä ollut vaan leikit kehiteltiin itse, tai jos jokin konsoli oli sitä pelattiin kohtuudella. Ymmärrän kyllä, että ollaan 2000 luvulla ja tavat ovat nuorilla erit nyt kuin silloin omassa nuoruudessani.

Pojat tekee läksyt hienosti ja tietävät sen, että koulusta kun tullaan ensin tehdään kouluhommat, sitten saa vasta pelata. Meillä on miehen kanssa myös kotitehtäviä pojille ja joka päivä pojat kyllä ne tekee kiltisti.  Silti tämä pelaaminen on se sitten Pleikkari tai tietokone on lähtenyt ihan lapasesta ja jos en mä siihen puutu (tai mies) ei sitä lapset nyt ainakaan itse lopeta, joten sovittiin että viikolla on määrätty aika vaan kun pelit saa olla päällä ja vk.loppuisin sitten vähän pidempään saa pelata, toki edellyttäen että koulu sujuu hienosti jne. 

Tällänen vk.loppu show siis oli meillä :)






 Tänään käytin miehen kanssa kaupungilla ja en edes muista koska oon viimeksi kiertäny kaupoissa omassa kaupungissani. Tykkään nettishoppailla mielummin ja nykyään jotenkin ahistaa lähteä kauppoihin kiertelemään ja jonottamaan. Asuna tänään isot helmikorvikset, jotka ovat Lindexin alesta 5€:lla, sekä paitapusero, eli vaatekappale jota ei niin useasti näy päälläni.Tässä paidassa tykkään tuosta kerrostyylistä.



Paita H&M
Housut Top Shop
Korvikset Lindex
Tennarit Adidas


7.3.2018

Vuoden kestävät aidot ruusut & herkku marjaleivät




 Viiikot menee niin nopeasti, mikä on kyllä vaan hyvä juttu sillä kevättä ja kesää odotellaan meidän perheessä todella kovaa. Nuorempi poika odottaa, että pääsee pihalle pelaan jalkapalloa ja tietty omia 10v synttäreitä, jotka ovat parin viikon päästä. Niin se aika vierähtää ja molempien poikien ikä on kaksi numeroinen. Äiti odottaa, että saa alkaa pukemaan päälle kevyempiä vaatteita ja kaivaa kaapista hameet ja mekot esille.



 Vihdoinki mun ruusut saapui postista, jotka tilasin tammikuussa, pikkasen pitkä toimitusaika juu :)  Kyseessä on siis aidot ruusut, jotka kestävät laatikossa vuosia. Ei siis tarvi mitään kasteluita tai veden kanssa läträämistä. Vaihtoehtona oli muitakin värejä, mutta päädyin ihan perus valkoiseen väriin, sillä sitä väriä yleensäkki ostan leikkokukista. 

Onhan kyseessä aika hintava laatikko, mutta jos miettii että nämä säilyvät pitkään ja jos tapaan ostaa kotia kerran viikossa kimpun, niin eipä kyseessä olekkaan mikään niin kallis investointi.







 Tilasin ensimmäistä kertaa Mangosta ja tilasin kesää varten kirjekuori olkilaukun, jota himoitsin jo viime vuona. Mangosta pystyi muuten tilaamaan laskulla, ei siis tarvi syöttää mitään kortin numeroita, toiset kun pelkäävät antaa kortin tietoja mihinkään. Lasku on muutenkin mielestäni hyvä idea ja sitä käytän jos vaan on mahdollisuus, sillä jos tuote pitää heti maksaa ja haluatkin palauttaa sen, joudut niin kauan odottamaan rahoja takaisin. Laskulla saat rauhassa tutustua tuotteeseen ja palauttaa ilman, että sinun on tarvinnut vielä maksaa mitään. Paketti tuli parissa päivässä ja se tuotiin ovelle asti, eikä postikulutkaan ollut kuin 5,90€  


Ainut on vaan se, että en tiedä miten toi palautus tapahtuu esim Mangolla ja Zaralla. Tarviiko heillä maksaa palautuksesta, tämä käytäntö kun on joillakin firmoilla käytössä.

Mies muuten tokas, kun meillä on pyöreät tabletit ruokapöydässä ja ihan samaa materiaalia, että jahas teit sitten niistä itsellesi laukun heh :) 



4.3.2018

Miesten lila huppari tai miehen mielestä vaaleanpunainen huppari




Kävin Henkasta hakemassa meidän teinille housuja ja siinä samassa törmäsin miestenpuolella henkarilla roikkuvaan lilan väriseen huppariin. En ole mikään huppareiden suuri fani, mutta lila väri näin kevään tullen suorastaan kutsuu luokseen, oli kyseessä mikä tahansa vaatekappale. Vaikka huppari on oikeasti miesten oma, mä ihastuin siihen ja malli on aika slim ja vähän ohuempaa huppari matskua, joten tämä päällä ei tule mikään vyöryvä pallo olo, kuten monista paksuista huppareista ainakin omalla kohdallani tulee. Koska huppari on ohuempaa materiaalia, sen voi hyvin laittaa paksummankin takin alle, niin että pystyt käsiä liikuttamaan,eikä hihoista kiristä ikävästi.
Tässä siis mun rento kaupunkilookki.


Mies tokas kun tulin kotia  "ai ostit vaaleanpunaisen hupparin" hyym :) Siinä piti hetken vääntää ja kääntää ja yrittää selittää sekä käydä värioppia läpi heh, sillä lila ja vaaleanpunainen on kaksi ihan eri sävyä. Moni muukin sävy me nähdään miehen kanssa ihan erilailla. Miehellä ei siis ole mitään värisokeutta ym, mun mies on vaan tyypillinen mies :) Mies tietää perus mustan, valkosen ja harmaan sävyt ja se taisi ollakki siinä, turha ede kysyä mikä on petrooli, turkoosi tai mintunvihreä heh :)

Just katoin Frendien jakson, jossa Rachel kysyy Rossilta mikä on pashmina? Ross vastaa matto :)







Voiko rennompaa pipoa olla, löysä, iso, muhkea ja lämmin, eli täyttää kaikki mun vaatimukset. Tällaiselle isopäälle kuten mä, sopivien hattujen ja pipojen löytäminen ei ole läpihuuto juttu. Monet mallit on niin pieniä, että ne kiristää ikävästi ja saan niistä pääkivun.
Väri vaihtoehtona piposta oli tumman lila, harmaa, musta tai pinkki, mä päädyin harmaaseen ihan siitä syystä että se sopii monen eri asun kanssa parhaiten. 







 Huppari H&M
Pipo H&M
Laukku Valentino
Aurinkolasit Ray Ban
Tennarit Adidas

3.3.2018

Virkistävät ja samalla hauskat kasvonaamiot & nälkäinen bloggari




Mies ja meidän teini lähtivät aamulla aikaisin Tampereelle ja me jäätiin nuorimaisen kanssa kotia. Aamu aloitettiin pojan kanssa virkistävillä kasvonaamioille, jotka ostin KappAhlista. Hauskat eläinnaamiot ja kasvoista tuli ihanan raikkaat.  Aluksi epäilin saanko poikaa edes laittamaan naamiota kasvoihin, ainakaan mitään perus naamiota en saisi, mutta tässä avainsana oli tämä eläinteema :)

Poika innostu naamiosta niin, että se alkas naamio päällä leikkimään meidän koiran kanssa. Koira oli ihan oudoksistaan mitä ihmeen uusia tyyppejä meille on muuttanu ja haukku koko ajan pojalle :)

Smoothieta on tullu vedettyä pitkin viikkoa, koska ostin uuden blenderin meille ja pitäähän sitä nyt heti testata.







 Huvikeseen kokeilin ruskeaa peruukkia :) Te ketkä ootte seurannu blogia alusta asti, tiedätte että kun alotin bloggaamisen olin tummahiuksinen. Jos saisin valita olisin mielummin tumma kuin blondi, mutta ikävä kyllä päänahka ei kestä värjäämistä ja tumman kanssa jouduin parin viikon välein värjäämään koska oma tyvi näky niin selvästi. Leikitään siis peruukeilla, että saadaan tummathiukset himo laannutettua edes hetkeksi :)



 Kaappiin oli jääny lojumaan sokerimassaa, joten hyödynsin ne ja tuunasin valmiit donitsit :)