Näytetään tekstit, joissa on tunniste MANGO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MANGO. Näytä kaikki tekstit

7.3.2018

Vuoden kestävät aidot ruusut & herkku marjaleivät




 Viiikot menee niin nopeasti, mikä on kyllä vaan hyvä juttu sillä kevättä ja kesää odotellaan meidän perheessä todella kovaa. Nuorempi poika odottaa, että pääsee pihalle pelaan jalkapalloa ja tietty omia 10v synttäreitä, jotka ovat parin viikon päästä. Niin se aika vierähtää ja molempien poikien ikä on kaksi numeroinen. Äiti odottaa, että saa alkaa pukemaan päälle kevyempiä vaatteita ja kaivaa kaapista hameet ja mekot esille.



 Vihdoinki mun ruusut saapui postista, jotka tilasin tammikuussa, pikkasen pitkä toimitusaika juu :)  Kyseessä on siis aidot ruusut, jotka kestävät laatikossa vuosia. Ei siis tarvi mitään kasteluita tai veden kanssa läträämistä. Vaihtoehtona oli muitakin värejä, mutta päädyin ihan perus valkoiseen väriin, sillä sitä väriä yleensäkki ostan leikkokukista. 

Onhan kyseessä aika hintava laatikko, mutta jos miettii että nämä säilyvät pitkään ja jos tapaan ostaa kotia kerran viikossa kimpun, niin eipä kyseessä olekkaan mikään niin kallis investointi.







 Tilasin ensimmäistä kertaa Mangosta ja tilasin kesää varten kirjekuori olkilaukun, jota himoitsin jo viime vuona. Mangosta pystyi muuten tilaamaan laskulla, ei siis tarvi syöttää mitään kortin numeroita, toiset kun pelkäävät antaa kortin tietoja mihinkään. Lasku on muutenkin mielestäni hyvä idea ja sitä käytän jos vaan on mahdollisuus, sillä jos tuote pitää heti maksaa ja haluatkin palauttaa sen, joudut niin kauan odottamaan rahoja takaisin. Laskulla saat rauhassa tutustua tuotteeseen ja palauttaa ilman, että sinun on tarvinnut vielä maksaa mitään. Paketti tuli parissa päivässä ja se tuotiin ovelle asti, eikä postikulutkaan ollut kuin 5,90€  


Ainut on vaan se, että en tiedä miten toi palautus tapahtuu esim Mangolla ja Zaralla. Tarviiko heillä maksaa palautuksesta, tämä käytäntö kun on joillakin firmoilla käytössä.

Mies muuten tokas, kun meillä on pyöreät tabletit ruokapöydässä ja ihan samaa materiaalia, että jahas teit sitten niistä itsellesi laukun heh :) 



20.12.2017

My Helsinki style





Keskiviikkoa kaikille <3 Helsingin reissulla ehdittiin ottamaan myös nämä asukuvat, joissa mulla on päällä myös vaatteita joita ostin reissulla. Henkassa oli ale alkanut ja sieltä löysin pitkän sinertävän villakangastakin joka oli -50% alessa ja Henkan clubijäsenenä sai aletuotteista vielä -10% lisäalen. Takin ovh oli siis 99€ ja mulle se tuli maksamaan n.44€, ehkä reissun paras löytö.



Vaalea palmikkoneule löytyi Zarasta ja kitten heels nilkkurit löytyi Mangosta. Liityin Mangon clubijäseneksi ja sain ostoksista -30% alen, näitä kyllä kannataa hyödyntää, koska liittyminen ei sido mihinkään ja mitään ylimäärästä korttia ei tule ja kuka nyt pistää vastaan jos saa tuntuvan alen ostoksestaan :)






 Viime yönä päätin paketoida poikien lahjat valmiiksi kuusen alle, kun en saanut unta. Olin ostanut hienoja glitterimäisiä lahjapapereita ym koristerekvisiittaa, että saadaan kuusen alle nätit paketit. No kun aloin paketoimaan, huomasin että teippi ei pysynyt yhtään kiinni paksummassa lahjapaperissa ja sitä yöllä manailin itsekseni. Jouduin tekemään sellasetkin omat viritykset paketteihin, että sain ne pysymään koossa. Muutenkin paksummat kylläkin hienot, mutta epäkäytännölliset glitteripaperit oli niin vaikea taitella hienosti pakettiin, koska reunat ei meinannut taipua yhtään. Välillä meinas tulla fiilis, että olkoot ja ei muutakun Prisman pusseihin vaan lahjat heh :)  Sen verran kovaa yöllä kiroilin ja tuskailin, että päätin ens vuona pysyn kyllä  niissä old school joulupukkipapereissa.



 No taistelujen jälkeen sain jonkin näköiset lahjat kuusen alle ja vitsit sitä riemua, kun nuorempi poika heräs ja näki lahjat. Kaikki yöllinen manailu oli todella pojan leveän hymyn arvoista, vaikka tänä aamuna silmät oli ihan ristissä.







 Sunnuntai aamulla jaetaan oman perheen kesken lahjat ja iltapäivällä käydään anoppilassa, jossa mies on pukkina poikien 3-vuotiaalle serkkupojalle. Ostin koko perheelle ugly xmas paidat ja päähineet Lidlistä ja ne olis tarkoitus laittaa joulupäivänä päälle. Luinki jostain, että nämä paidat olisi unholaa ja tilalle on tullut ugly xmas hiukset, ei jestas kuka näitä keksii :)


Poika pyysi jos olisin tehnyt tänään korvapuusteja, mutta sen verran univelkaa viikolta, että otin sen helpoimman tien ja hain kaupasta pakastepullapussin ja heitän ne nyt uuniin. Pääasia, että kotia saadaan ihana pullan tuoksu ja kyllä noi valmiitkin maistuu ihan hyvälle kylmän maidon kanssa nam.






Takki H&M
Kengät Mango
Legginsit H&M
Neule Zara
Laukku Glitter
Aurinkolasit Ray Ban

18.5.2017

Ripaus punaista kesän juhliin











Jos olet tumman värin/asun ihminen, mutta haluaisit kokeilla tuoda värejä elämääsi, tai jos "pelkäät" värejä, oiva valinta on tuoda vaikka kengillä tyyliin sitä kaivattua väriä. Näin kun kesän juhlia on varmasti monelle tulossa, punaiset korkkarit on kyllä mun valinta näihin juhliin, vaikka monesti ne mielletään joulun aikaan/pikkujouluihin.  Riittää, että asu on yksinkertainen ja casual, sillä kirkkaanpunaiset korkkarit tuovat tyyliin sen kaivatun särmän.

 Punainen väri on pikkutytöstä asti ollu mun lemppari, vaikka näin aikuis-iällä en sitä ihan joka päivä pidä. Talvella havittelin punaista talvitakkia, mutta kun avasin vaatekaapin oli pakko todeta, että enempää takkeja ei sinne mahdu, joten ehkä ensi vuona saan kaappiini vähän väriä talvitakin muodossa.









 Mihkäs mä lähtisin ilman nahkatakkia :) Kun mun pörrötakit sai laittaa varastoon ja oli se aika kaivaa nahkatakki esille, siitä otteesta en ole päästäny irti ja tämä takki kulkee mukanani lähes päivittäin, onhan se nyt joka asun/tyylin kaveri. Kiireisinä aamuina, kun heitän äkkiä collegehousut jalkaan, tennarit ja jonku t-paidan on silloinkin nahkatakki on se johonka katseeni naulakossa kiinnittyy ja se lähtee mukaani. Niin kuin olen joskus maininnut ilman takkia en osaa kotiovesta lähteä mihinkään, vaikka pihalla olis kuinka paljon plus asteita. Ehkä tänä kesänä pääsen tästä
tavasta :)






Kengät Mango/ Laukku Gina Tricot/ Housut H&M/ Takki Cubus/ Paita Zara

25.2.2015

What I want to wear

What I want to wear

Toppi H&M/Farkut H&M/Korkkarit Ellos/Bleiseri Mango/Laukku Malene Birger


// Pohdiskelin/mietin,että millaisen asun haluaisin tällä hetkellä laittaa päälle.Tämä asukokonaisuus olisi täydellinen esim.tyttöjen iltaan :) Valkoinen klassinen bleiseri yhdistettynä farkkujen,mustan topin ja korkkareiden kanssa.Ripaus raikkautta ja aurinkoa asuun toisin Malene Birgerin kellertävällä pikkulaukulla.