Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinyl housut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinyl housut. Näytä kaikki tekstit

13.3.2018

I`m in spring mood




 Mä jo niin toivoin, että lumitaustaiset kuvat jäisi jo hiljalleen arkistoon kätköihin ja keväisemmillä kuvilla jatkettaisiin, mutta ei lunta tuli oikein kunnolla lisää taivaalta höh.  No pian tulee kuukauden kestävä kumpparikausi ja ne kaivoinki jo valmiiksi esille. 

Torstaina tuleekin Heidi Klumin kolmas mallisto Lidl:n, mutta tällä kertaa mä jätän välistä tämän kissa hiiri leikin. Ei vanhatkaan vaatteet mulla ole ollut missään hirveässä kulutuksessa ja tämä farkkumallisto ei mua innostanut. Kerran kaupassa ei ole sovituskoppeja ja farkkuja en voi ostaa ilman että sovitan ja sikaa säkissä en viitsi ostaa. Saisihan ne palauttaa. mutta siinä se onkin nimittäin itseni tuntien en jaksaisi lähteä palauttamaan mitään ja niin tulisi tehtyä turhia heräteostoksia joita yritän nyt välttää.






 Ruutubleiseri tuli ostettua mun ja pojan Hesan reissulla ja nyt vasta se pääsi koekäyttöön, en siis malttanu enää odottaa. Toki kyllä mulla pihalla oli ihan takki bleiserin päällä, en vaan kuviin sitä laittanu. Bleiserin alle laitoin valkoisen neuleen, mutta keväämmällä teepparit jo odottaakin omaa vuoroaan :) 


 Mulla menee korviksien käyttö niin fiiliksen mukaan, ei siitä kauaa ole kun mulla oli monien vuosien tauko, etten pitäny ollenkaan koruja. Nyt taas olen niihin aivan hurahtanu ja korurasiassa on käyny kuhina :)





Bleiseri Mango
Legginsit Topshop
Laukku Glitter
Aurinkolasit Ray Ban
Kengät H/M
Neule H&M
Korvikset Zalando

14.12.2017

Talven eka




Eilen oltiin viettämässä Vaasalaisten bloggareiden pikkujoulua. Oltiin syömässä Stefan steakhousis ja meillä kävi säkä, sillä itse julkkiskokki Stefan Richter oli myös paikalla ja istui meidän kanssa tovin. Juttua tietysti miehellä riitti, on se kyllä huumorimies :)

Olin syksyn alussa pressitilaisuudessa, kun Vaasan oltiin avaamassa tämä ravintola ja sielä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Stefaniin ja nauttimaan ihania Stefanin tekemiä ruokia. Kivaa, että saatiin Vaasaankin tämä ravintoja, oli nimittäin hienot puitteet.








Ennen pikku jouluja käytiin miehen kanssa räpsimässä kuvia ja ei ihan putkeen mennyt, sillä lumen alla oli jäätä, joten kaaduin kunnolla ja tietysti otin käsillä vastaan ja nyt ranne kipeä.
Kyllä sitä joka talvi, edes sen yhden kerran kaatuu, joten tämä oli tämän talven eka :) 
Poika sanoi, kun kuuli että kaaduin "äiti kun oot jo vanha, niin eihän sun luut katkennu hah hah :)



Jonkin aikaa oon kiikaroinut mustaa huivia, ihan siis perus huivia, joka on pehmeä ja tarpeeksi pitkä, että saan sen muhkeaksi kaulaan. Moni huivi kutittaa inhottavasti kaulaa ja siitä syystä on monet huivit jäänyt ostamatta. Lopulta löysin hyvän ja päätin ostaa sen itselleni synttärilahjaksi. Huivi on Samsoe & Samsoe merkkinen,tämän merkin vaatteita ym ei kaapissani entuudestaan ole. Oon lukenut kyllä muiden hehkutuksia tästä merkistä ja ainakin tällä kertaa ne mielipiteet piti paikkaansa, sillä huivi on niin ihana, just sellainen kuin toivoin.





Takki H&M
Kengät Billi Bi
Huivi Samsoe & Samsoe
Laukku H&M
Legginsit River Island

21.11.2017

Kumihousut & tarratennarit





 Eilen jo vähän vihjailin, että tulossa on vinyl housut postaus.  Sovittelin moneen eri kertaan liikkeissä tämän tyylisiä housuja,tai ei tämän tyylisiä housuja nyt niin monessa eri Vaasan liikkeissä edes myydä, mutta niissä parissa kävin sovittelemassa. Sinäsä jännä, koska nämä vinyl tyyliset housut ovat maailmalla nyt kovassa suosiossa. Mitkään liikkeiden housut eivät kolahtaneet, joten kokeilin onnea netistä ja sieltä lopulta tilasin nämä legginsit. Siitä on muuten kyllä aikaa, kun viimeksi olen legginsejä pitänyt, taitaa olla jopa yli kymmenen vuotta sitten.

Aluksi kun vedin housut/legginsit jalkaan, tuli sellainen tunne että nonni taitaa käydä kuin Frendien Rossille nahkahousujen kanssa, että pois en enää näitä housuja saa ja ne jäävät polvien kohtaan jumiin ja joudun turvautumaan talkin ja rasvan puoleen, että housut saadaan pois jalasta :)

Aluksi oli myös tunne, että nämä tulee varmasti hiostamaan ihan sikana, mutta kun housut/legginsit olivat hetken jalassa,ne alkasi pehmeentymään eivätkä tuntuneet enää niin kumihousuille. Vaikka nämä legginsit saattavat näyttää kireille jalassa, nämä venyy todella paljon eivätkä ne purista ja ahdista mistään.






 Paljon on puhuttu siitä, että ovatko legginsit housut?  No mä en henk.kohtaisesti osaa lähteä tämän tyylisellä alaosalla niin että peppu on esillä,vaan tarvin jonkin pitkän neuleen/takin sen kanssa, että tunnen oloni kotoisaksi. 

En myöskään ole mikään suuri legginsifani, jotenki se tyyli en enää muhun iske, eli nämä jääkööt ainoaksi tämä tyyliseksi vaatteeksi. (okei ehkä parempi, etten lupaa mitään)



Tämän syksyn/talven ensimmäinen kamelitakki asu, jotkut saattavat teistä muistaa, että viime talvena tämä takki oli todella paljon mun käytössä ja mihkäs se muuttuisi sama meno tulee varmasti jatkumaan tänäkin talvena, onhan nämä takit niin klassikkoja.







Tennarit H&M
Takki H&M
Laukku Gina Tricot
Legginsit River Island
Huivi Cubus

20.11.2017

Ostoslista


1.Vyö Miss SelfridgeKlik
2 Vinyl housut River IslandKlik
3 Nilkkurit Faith/ Klik
4. Raitahousut New Look/Klik
5.Pallopaita Cubus/ Klik
6. Satiinipaita Gina Tricot/ Klik




En oo pitkään aikaan tehnyt näitä vaatekollaaseja, eli kuvia vaatteista joita himoitsen juuri nyt.
Näitä oltiin toivottu, joten tässä on mun himotuslista, tai ainakin osa niistä heh :)

Vinyl legginsit tilasin hetki sitten ja niistä onkin tulossa pian ihan oma postaus.