Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kipparilakki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kipparilakki. Näytä kaikki tekstit

14.12.2017

Talven eka




Eilen oltiin viettämässä Vaasalaisten bloggareiden pikkujoulua. Oltiin syömässä Stefan steakhousis ja meillä kävi säkä, sillä itse julkkiskokki Stefan Richter oli myös paikalla ja istui meidän kanssa tovin. Juttua tietysti miehellä riitti, on se kyllä huumorimies :)

Olin syksyn alussa pressitilaisuudessa, kun Vaasan oltiin avaamassa tämä ravintola ja sielä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Stefaniin ja nauttimaan ihania Stefanin tekemiä ruokia. Kivaa, että saatiin Vaasaankin tämä ravintoja, oli nimittäin hienot puitteet.








Ennen pikku jouluja käytiin miehen kanssa räpsimässä kuvia ja ei ihan putkeen mennyt, sillä lumen alla oli jäätä, joten kaaduin kunnolla ja tietysti otin käsillä vastaan ja nyt ranne kipeä.
Kyllä sitä joka talvi, edes sen yhden kerran kaatuu, joten tämä oli tämän talven eka :) 
Poika sanoi, kun kuuli että kaaduin "äiti kun oot jo vanha, niin eihän sun luut katkennu hah hah :)



Jonkin aikaa oon kiikaroinut mustaa huivia, ihan siis perus huivia, joka on pehmeä ja tarpeeksi pitkä, että saan sen muhkeaksi kaulaan. Moni huivi kutittaa inhottavasti kaulaa ja siitä syystä on monet huivit jäänyt ostamatta. Lopulta löysin hyvän ja päätin ostaa sen itselleni synttärilahjaksi. Huivi on Samsoe & Samsoe merkkinen,tämän merkin vaatteita ym ei kaapissani entuudestaan ole. Oon lukenut kyllä muiden hehkutuksia tästä merkistä ja ainakin tällä kertaa ne mielipiteet piti paikkaansa, sillä huivi on niin ihana, just sellainen kuin toivoin.





Takki H&M
Kengät Billi Bi
Huivi Samsoe & Samsoe
Laukku H&M
Legginsit River Island

20.11.2017

Hapsuneule




Löysin kameran kätköistä nämä kuvat, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet julkaisematta. Hapsuneule ja nahkahousut linjalle mentiin näissä kuvissa ja tietty kapteenihattu matkassa mukana.


Oon aina pitänyt Zaran liikettä yhtenä mun ehdottomasti lempparina, mutta sen rinnalle on kiilannut kyllä viime aikoina Mango. Tilaan Mangon vaatteita yleensä Boozt.comista ja parissa päivässä vaatteet ovat tulleet. Hinnatkin on vähän kukkaroystävällisempia, kuin Zaran vaatteet. 





Pikkasen väsy painaa päälle vk.lopun jäljiltä, mutta oli sen verran ihana ja hauska vk.loppu että ei kyllä haittaa yhtään.  Lupasin eilen nuorimmaiselle, että tänään leivotaan piparkakkuja juodaan glogiä (pojat sanoo sitä joulumehuksi)  ja katsotaan meidän lemppari leffa, eli yksin  kotona.

Kuinkakohan monta kertaa oon senkin elokuvan nähny ja vieläki se on yhtä hyvä ja se jos jokin nostattaa joulufiilistä.






 Tässä pikku hiljaa aletaan valmistautumaan hulluun perjantaihin, eli black friday päivään, josta olisi tarkoitus ostaa pojille lahjat, siis jos vaan löytyy jotain. Pojat alkaa olemaan siinä iässä, että vuosi vuodelta on hankalampi keksiä niille mitään lahjaa, koska eivät ole enää leikki-iässä. Kaupat on varmasti perjantaina niin täynnä, joten sinne ruuhkaan en lähde, tuulee muuten ahdistus päälle, vaan netistä ajattelin ostaa/katsella.

Se, että jaksanko torstaina valvoa kahteentoista asti, kun myytävät tuotteet tulevat esille jää nähtäväksi. Parhaat tuotteet kyllä menee varmasti heti ja viime vuona löysin pojalle tietokoneen näytön 70€ ja ovh siinä oli 200€ ja näyttö on ollut tosi hyvä ja toimii vieläkin.


Kuinkas sielä, meetkö black friday hulluuteen mukaan?




Neule Mango
Housut Only
Kengät Mango
Laukku Valentino
Hattu H&M

11.11.2017

Warm and cozy




Nonni meidän koti on valmiina jouluun, nimittäin tänään käytiin ostamassa joulukuusi meille, kyllä täälä on yksi liian innokas jouluihminen.  Mies pyöritti päätä ja myyjällekki selitti, kun vaimo laittaa meillä jo joulua, vaikka jouluun on vielä puoli vuotta aikaa heh :)


Mä oon vaan niin jouluihminen, että en malttanut odottaa. Koti on nyt ihanan tunnelmallinen ja lämmin. Muistan kun pienenä oli ihana nukahtaa jouluvalojen tunnelmaan. Nykyään oon niin tarkka, että en uskalla jättää jouluvaloja päälle, onko teillä kotona jouluvalot aina öisinki päällä?







Luulin aluksi, kun laitoin neulepaidan ja teddytakin yhtä aikaa, että puinko liikaa päälle, mutta kyllä pihalla oli viileä tänään, vaikka sää näytti niin syksyiselle. Katottiin possea poikien kanssa ja vieraana oli Pekka Pouta ja mitä mä kuulin, ei todennäköisesti ole tulossa valkea joulu, eikä mä halauan lunta jouluksi. Ollaanhan siihen jo totuttu, että sitä lunta ei välttämättä ole jouluisin, mutta mä niin elin toivossa, että tänä vuona sitä olis, no ei menetetä vielä toivoa. 



Hei huom, jalassa ei ole nahkahousuja, ei vahapintaisia housuja, ei housuja missä on reikiä, kaapista siis löytyi farkut ilman näitä kriteerejä :)





Neule Zara
Farkut H&M
Takki H&M
Kengät Adidas
Laukku Gina Tricot
Aurinkolasit H&M (miesten puolelta)

6.11.2017

3 vaatekappaletta jotka jakavat vahvasti mielipiteitä





 3 vaatekappaletta, jotka jakavat vahvasti ihmisiä kahteen eri leiriin, toiset inhoavat ylikaiken, toiset rakastavat näitä. Kipparilakki, sukkakengät, sekä ruutubleiseri, siinä on vahva kolmen kopla, joista ainakin itse tykkään kovaa. Nämä vaatteet saavat kyllä joitan haukkomaan henkeään ja pyörittämään päätä kauhistuneena. Voisin tähän jopa väittää, että kerran nämä vaatteet saavat ihmisissä eri reaktioita pintaan, vaaditaan kyllä hyvää itsetuntoa pukemaan nämä päälle, koska palaute voi olla joko puolesta tai todella vastaan. MÄ puen ne vaatteet päälle, joista MÄ tykkään ja joissa MÄ viihdyn, viittaamatta muista. Muoti on vahvasti mun elämässä ollut ihan koko mun elämän, eikä se tule tuskin ikinä katoamaan. Muoti on mulle intohimo, harrastus, asia jonka äärellä vietän monta tuntia päivässä ilmam että kyllästyn.





Vaasa on pieni kaupunki ja täälä näkee paljon ihmisiä jotka pukeutuvat massan mukaan ja massan mukaan tarkoitan aika huomaamattomasti.  Varsinkin mun ikäiset, ehkä teineillä ja parikymppisillä on enempi rohkeutta olla räväkämpiä.  En kuitenkaan usko että Vaasalaisilta puuttuu tyylitietoa, vaan enempikin just se rohkeus olla omanlaisensa näinkin pienessä kaupungissa. 

Ei sun tarvi matkustaa kuin parin tunnin laivamatka Vaasasta yli Uumajaan ja ero on valtava ihmisten tyyleissä. Uumajassa ihmisistä huokuu hyvä itsetunto, olivat he sitten minkä tahansa kokoisia/näköisiä tai tyylisiä. Tämä sama pitäisi virrata myös Vaasaan.






Tästä asusta vielä sen verran, että bleiserin alla mulla on miehen vanha Iron Maiden bändipaita, joista aikoinaan leikkasin hihat irti ja tein topin itselleni. Käytiin tänään vanhemman pojan kanssa Nepsy valmennus palaverissa ja sen jälkeen poika räpsi äitistä pari kuvaa, kiitos siis pojalle <3


 Negatiiviset ajatukset ja ihmiset pois mielestä ja keskitytään positiiviseen voimaan ja siihen, että ei ole väärin, eikä itsekästä välillä kehua itseään  <3 Mukavaa alkanutta viikkoa



Bleiseri H&M
Housut Only
Laukku Gina Tricot
Aurinkolasit Bik Bok
Lakki H&M
Paita (miehen vanha bändipaita)
Kengät Nelly

10.9.2017

Kipparilakki





  " Ei meillä oo venettä, joten otappa toi huumorilakki pois" hah hah, tällainen vastaanotto tuli mulle tänään mun perheeltä, huumorityyppejä nämä mun miehet :) 

Anyway, lakki pysyi mun päässä ja tällä asulla käytiin tänään kaupungilla asioilla. Vaikka just mainitsin, että vielä ei ole aika syysvaatteille, siis omalla kohdallani, tänään tuli sellainen fiilis että lätsä tarvii just pörröisen kaverin, joten kaivoin kaapista tämän ihanan pehmoisen karvakasan.









 Pelatiin koko perhe illalla Alias peliä, näyttelemällä ja tehtiin parit, mä olin nuorimmaisen pari ja mies oli vanhimman pojan pari. Nauraa sai kyllä niin paljon ja pojat nauro ihan vääränä kun äiti yritti näytellä strutsia, todellista videomatskua olis kyllä ollut tämä näytteleminen, mutta luojan kiitos kännykät oli muualla siihen aikaan :)


 Mun vanhempi poika, joka on yläasteella on innostunu kokkailusta ja sen jälkeen kun koulussa alkoi köksä (vai millä nimellä se nykyään meneekään kouluissa)  Joka päivä se kysyy, saanko mä keittää meille tänään ja äiti voidaanko yhdessä taas tehdä meille ruokaa. Mä ohjeistan vieressä ja poika tekee ja se tulee niin onnelliseksi siitä kun se saa syödä oma tekemää ruokaa. Eilen poika leipoi meille keksejä nam.



 Mitens teidän vk.loppu?





Farkut Topshop
Laukku Valentino
Takki KappAhl
Paita Ganni
Lakki H&M
Aurinkolasit Glitter
Kengät Zalando (tuunattu)