26.7.2017

Kesälomareissu Ouluun





Moikka pitkästä aikaa, tai no jos viikko lasketaan pitkäksi ajaksi :) Oulun reissulta ollaan palattu ja arki astunu kuvioihin.Meillä pojat ei oo ikinä ollu Oulussa, eikä Vaasa-sektorilla katsottuna tuola ylhäällä päin, joten siksi meidän reissu kohdistu sinne. Reissataan paljon vuoden aikana kyllä alas päin, eli mm.Tampereen suunnalle, joten kivaa vaihtelua oli lähteä ihan toiseen suuntaan.

Lähettiin tosiaan sunnuntaina aikasin aamulla ajamaan kohti Oulua ja siinä matkalla pysähdyttiin mm. hiekkasärjillä. On muuten tosi kaunis paikka ja pojat tykkäs etsiä sielä Pokemoneja. Yövyttiin Oulussa hotel Edenissä ja me kyllä tykättiin hotellista, vaikka luin ennen reissua kun jotkut on haukkunu kyseistä hotellia mm. että huoneet on tunkkasia, no ei ainakaan meidän oma ollu, tympee asiakaspalvelu häh no ei tod ollu, vaan respan väki on tosi ystävällistä ja iloista porukkaa. 
Kylpylässä sai uida niin paljon kun jaksoi ja siitä meidän pojat tykkäs kovaa. Meriveteen kun pojat uskaltaa vaan varpaita tyyliin kastella, kun vesi on niin kylmää :) 

Hotellista teki kivan myös se, eli todella iso plussa oli, että hotellin tavallaan pihassa on iso ranta- alue, nimeltään Nallikarri. Niin kaunis paikka ja rannalla oli jätskikioskeja missä oli kiva nauttia jädejä.





Vuokrattiin hotellin läheltä camping-alueelta polkuautot tunniksi ja niillä huristeltiin pitkin rantoja menemään.  Alku meni todella hyvin, kun tehtiin niin, että yhtä ohjaa minä ja toinen poika kyydissä ja toisessa mies ja vanhempi poika. Noh tottakai veljekset halus kokeilla olla samassakin autossa ja yhdessä ohjata, no siitä se show sitten alkoi, kun veljekset alkoi kinastella mihin suuntaa mennään, kumpi on parempi kuski ja kumpi ohjaa jne. Mentiin miehen kanssa edeltä ja katottiin hetken päästä taakse, kun veljekset tuli ja kauhee marmatus vaan kuului ja hetken päästä ne oli ojassa :)  Loppumatka sitten menikin alku kokoonpanolla.





 Käytiin myös Superparkissa, jossa ei olla aikasemmin käyty, kiva paikka oli kyllä ja mun vauhtihirmut tykkäs ja saivat kuluttaa energiansa sinne. Ainut miinus oli, että aikuisetkin joutu maksamaan sisälle, vaikka tyyliin oot vaan vahtina/huoltajana. 








 Poika tykkäs kovaa flamingo uimalelusta ja siitä, että ei tarvinnu jos ei halunnu kastua yhtään/sai olla vaatteet päällä vedessä. Vesi tuntui alkuun niin kylmältä mutta kyllä siihen tottu. Lintu pysyi veden päällä, eli ei upottu eikä kaaduttu sillä heh :) Alkuun jännitin kyllä pääsenkö edes sen päälle, silleen hienosti etten ny ihan heti oo sukeltamas ja nolaas itteeni :)






 Ennen reissua ostin punasen mekon, jossa on röyhelö hihat ja punanen väri onki noussu tänä kesänä mun suosioon ja kun siihen yhdistää toisen lempparin eli röyhelön, niin ei voi olla kuin hyvä combo kyseeessä. Järkkäriä ei käytetty, kun parissa asukuvassa, joista laitan myöhemmin materiaalia. Kännykällä kyllä räpsin paljon kuvia ja kaikki nämä onki sillä otettu.







6 kommenttia:

  1. Pitää kyllä käydä. Niin kauniita kuvia taas😊

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja ihana toi punanen mekko mistä?

    VastaaPoista
  3. Upeen näkösiä kuvia ja sulle sopii kyllä punanen väri niin hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin.