Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukuvat. Näytä kaikki tekstit

3.8.2017

Raitaa ja rakkautta





 Tässä toinen asukuva, mikä kuvattiin meidän Oulun reissulla. Mä niin ihastuin tämän rakennuksen turkoosiin oveen ja muutenki rakennuksessa oli kivat sävyt, joten matkalla keskustaan oli pakko räpsästä pari kuvaa.


 Mä inhoan pakkaamista ylikaiken, ensinäkin rehaan yleensä ihan turhaan liikaa tavaraa/vaatteita mukaan, koska en osaa päättää mitä ottaisin. Jätän pakkaamisen aina viime hetkelle, eli edellis yönä tapaan sen tehdä. Miks pitää rehata puoli omaisuutta, kun sitä pärjää vähemmälläkin, noh hyvä kysymys :) Mies lähtee vaikka kuinka pitkälle matkalle, yleensä vaihtokalsarit ja hammasharja meiningillä, mutta vaimo tulee perässä rekallinen tavaroita, hyvä ettei oma sohvakin rehata mukaan heh.






Puhumattakaan tavaroiden purkamisesta kun reissu on ohi, yleensä matkalaukku voi monta viikkoa olla esim eteisessä, ettei kukaan edes koske siihen tai purkaa sitä. Pyykkiin menevät kyllä pesen heti, mutta kaikki muu voi jäädä lojumaan pitkäksikin aikaa. Jos saat laukun tyhjättyä suht. nopeesti heti reissun jälkeen, laukun vieminen varastoon on taas sitten ihan eri asia, tähän laiskuuteen on tehtävä muutos :) 







 Päälle tälle kaupunkireissulle puin toki mitä olin pakannu valmiiksi, eli Zaran raitasen kietaisupaidan, mustat suorathousut, jotka on kyllä niin rennot pöksyt kun olla ja voi. Suoristahousuista vois luulla, että ne jos jotkut on sellaset liian viralliset housut, mutta nämä on kyllä kaikkea muuta. Housut venyy, mutta silleen napakasti/sopivasti ja housuissa pysyy muoto hyvänä, vaikka pitäisit niitä monta päivää putkeen, eikä ne rypisty helposti.


Tänään vasta jotenki havahduin siihen, että hitsit koulut alkaa reilu viikon päästä. Meni niin nopeesti toi heinäkuu, no vaikka lomat on ihania niin arki ja ruutiinit on meille tärkeitä, koska erityislapsen kanssa ne toimii parhaiten.


 Mitäs teidän vk.loppu suunnitelmiin kuuluu?










Paita Zara/ Kengät Zalando (tuunattu) / Laukku Gina Tricot/ Housut H&M


4.3.2015

MR & MRS





Neulepaita Gina tricot
Tennarit Converse
Farkut H&M


// Kun luottokuvaajani pitää vähän taukoa asukuvaamisesta,tulee asukuvat nyt tässä muodossa ja päivän viiveellä.
No asusta sikseen,mitä pidätte koristetyynyistä,aika osuvat tekstit? Ainakin jos multa kysytään tämä pitää meillä paikkaansa,tietty mies voi olla eri mieltä :) Ostin ne facebook kirppikseltä uutena/käyttämättömänä ja ihan tekstin takia oli pakko saada ne :)

Just kun luulin ja alkasi toivo keväästä olla käsillä,heräsin aamulla ja mitäs näinkään ikkunasta hyym no tietty valkoinen maa eli lunta oli satanu yöllä. Kääk ei ei ei näitä ilmoja enään,juuri kun pääsin kevään fiilikseen.
Olen tässä miettinyt jos tekisi tässä kevään aikana jonku kivan vk.loppu reissun, esim. Ruotsiin. No taitaa suunnitelmat muuttua ja varaan pian äkkilähdön johonkin,missä aurinko paistaa,linnut laulaa ja missä ei tarvi tunnin välein miettiä, laittaako päälleen toppatakin vai keväthepeneet :)