Pojat kävi laivalla katsomassa Tenavat elokuvan ja sillä välin me käytiin miehen kanssa kaksistaan rauhassa pullakahvilla. Laiva oli kyllä kivasti sisustettu ja asiakaspalvelu toimi moitteettomasti ja kaikki oli ystävällisiä.
Automatka Turkuun on tuskaisen tylsä, pelkkää suoraa saa ajaa melkein 4 tuntia ja kun siihen lisää sen, että pelkään pitkiä automatkoja varsinkin kun pitää ajaa yöllä. Isoja rekkoja tulee vastaan koko ajan, ei ole katuvaloja ja hirvivaroituksia on tien reunassa. Mä nukun aina huonosti pari päivää ennen automatkoja, koska näen kaikenlaisia kauhu-unia ja pelkään ihan kaikkea mitä matkalla voi tapahtua. Väsy on sen mukainen tällä hetkellä, koska eipä olla juuri nukuttu ja reissussa tapaa aina rähjääntyä.
Turussa ja Tukholmassa tuntui että kevät on jo niin aluillaan. Kaunis auringonpaiste ja lunta ei juuri missään, toivottavasti tämä meidänki lumi sulaa pian pois eikä sataisi lisää.
Pojat nautti reissusta ja kaikin puolin oli onnistunut pieni perheloma. Veljeksetkään ei juuri tapellut keskenään, mitä ne tapaa kotona nykyään tehdä koko ajan. Välillä ne on niin bestiksiä ja välillä ollaan toisten kurkussa kiinni :) Ostettiin jonkin verran karkkia tai pojat osti ja mä taidankin avata niistä nyt yhden, laitan jonkun kivan sarjan päälle ja otan rennosti. Laukut on vielä purkamatta ja hyvin mahdollista että ne on eteisessä vielä perjantainakin jos en MÄ niitä pura (jos tämän perheen miehiä yhtään tunnen)
-Öitä-






