22.8.2015

Gladiaattorisandaalit




// Koko kesän kaapissa lojuneet gladiaattorisandaalit pääsivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Vaikka kuinka kivat kengät ovatkin, niin jotenkin en ole löytänyt mitään kivaa vaatekappaletta,joka sopisi näiden kenkien kanssa. Ainut mitä tulee mieleen ovat lyhyet shortsit tai jokin lyhyt kesäinen mekko ja juuri niitä vaatekappaleita omasta vaatekaapistani ei löydy. Ettei aivan mennyt hukkaan tämä ostos ja alkasi jo käymään kenkiä sääliksi kun lojuivat vaan kaapinpohjalla, joten päätin edes yhden kerran tänä kesänä ottaa nämä käyttöön :)


Kengät H&M
Toppi Mango
Laukku Lindex 

21.8.2015

Black & white




// Alkaakohan olemaan viimeisiä kesäisiä asukuvia,sillä alkaa olemaan inspiraatiot niin jo syksysssä. Jotenkin tekisi mieli joka aamu heittää jo syksytakki päälle ja alkaa tämä kesä olemaan paketissa ainakin omalla kohdallani. Katse kohti ihania syksyisiä vaatteita, pimeitä iltoja ja kynttilän valoa, se on sitä mitä juuri nyt itse kaipaan.
Käytiin miehen kanssa syömässä ja tässä asua siitä reissulta. Nämä bodyt ovat olleet kyllä tämän kesän lempi vaatekappaleeni ja jatkuvat pitkin syksyä,sillä niin helppo ja mukava vaatekappale.








20.8.2015

I.N.S.T.A



// Iso kiitos viime postaukseen tulleista kommenteista ja maileista  <3 Tällä viikolla oli poikani nimipäivät ja jos minulta kysytään koskaan ei voi liikaa juhlia omaa rakasta lastaan,joten järjestin nimipäivän kunniaksi pojalle/meille pienet herkkukestit :)  Oma nimeni on niin harvinainen tai oli ainakin silloin 80-luvulla, joten itse en ole ikinä nimipäivää viettänyt. Eikä se taida kaikilla olla mikää juhlimisen arvoinen juttu,mutta meillä on :) Nykyään alkaa olemaan Nea nimeä ihan kivasti, että en sitten tiedä onko Mea nimikin saanut jo oman päivän? Ihan siitä asti kun pojat syntyi olen pienestäkin tikusta aina juhlistanut jollain tavalla poikia,oli se sitten hyvä numero kokeesta jne. Ei sen tarvitse olla mitään sen kummempi juttu, vaikka jätskille vienti tai tikkarin ostaminen ,mutta lapselle sitäkin suurempi tunne kun häntä on huomioita jollain :)
Näin videon tästä,kun vesimeloniin tehdään reikä ja vispilällä vispataan se mehuksi,voin kertoa että tällaiselle meloni fanille tämä oli niin hyvää ja juuri sopiva juoma nauttia lämpöisellä kesäilmalla. 
Vaikka olen kova leipomaan ja laittamaan,tein yksipäivä ensimmäistä kertaa mustikkapiirakkaa ja ihan hyvää siitä tuli vaikka itse sanonkin.

Niin ja kirppistavarat on nyt haettu pois Combosta ja voi pojjat vaikka toin jotain tavaraa kyllä kotiakkin takasin, niin kyllä meni hyvin tavara kaupan jestas.En oo koskaan saanu näin hyvin kirppiksellä. 2 viikon lopullinen saldo oli 710e what, no nyt taidan ostaa ne keittiötuolit joista olen hetken haaveillut tai näin ajattelin.....

Me: Should I buy it?

Brain: NO
Wallet: NO
 Do I need it: NO
Husband: NO NO

Me:SOLD

 

18.8.2015

STOP kiusaamiselle




 Koulut ovat alkaneet ja ajankohtana on taas kiusaaminen. Tässä on yhden tytön tarina kiusaamisesta ja tämä perustuu tositapahtumiin.
Kun tyttö oli pieni joutui hän kiusaamisen kohteeksi.Tyttö leikki koulunpihalla kavereiden kanssa he nauroivat, leikkivät ja heillä oli hauska koulupäivä,hän eli nuoren tytön onnellista elämää. Tyttö oli hymyilevä ja iloinen koululainen, kunnes yhtenä aurinkoisena päivänä kaikki muuttui synkäksi.
Tytön koulussa oli niitä tyypillisiä "mean girl" tyttöjä, yhtenä päivänä hän näki kun kiusaajat lähestyivät heitä ja alkasivat kutsumaan tyttöjä yksitellen luokseen. Tytöt seisoivat rivissä pelokkaana ja odottivat kiusaajien kutsuvan heidän nimeään. Kaikki muut nimet kutsuttiin,mutta kiusaamisen kohteeksi joutuneen tytön nimeä ei koskaan kuulunut. Koska tytön kaverit pelkäsit kiusaajia, eivätkä he uskaltaneet sanoa STOP, näin ollen kiusaamisen kohteeksi joutunut tyttö jäi yksin seisomaan koulunpihalle pää alaspäin ja mieli surullisena.




Tyttö sai silmälasit jo 4 vuotiaana ja koska hänellä oli tosi huono näkö ja siihen aikaan ei ollut mitään erikoishiontaa laseille, tytön silmälasit olivat isot ja kuin suurennuslasit päässä. Tälle asialle hän ei voinut mitään ja ilman niitä tyttö oli melkein sokea.(välillä tyttö oli ilman laseja,koska hän ei jaksanut kuunnella haukkuja ja ilkeitä sanoja )  Tämä antoi silti kiusaajille syyn haukkua/kiusata tyttöä mm.sammakoksi,mulkosilmäksi,pullonpohjaksi. Tunnit kuluivat koulussa nopeasti ja monesti tyttö istui luokassa katse koko ajan koulunkelloon. Opettajan ääni alkasi hiljalleen hiipua korvista pois ja tilalle tuli kellon tikitys.Joka ikinen viisarin heilahdus sai tytön sydämen sykkeen nousemaan ja palan kurkkuun,sillä ajatus siitä että pian alkaisi taas välitunti ja tyttö joutuisi taas koulunpihalle yksin seisomaan sai tämä tytölle isoja pelkotiloja aikaiseksi. Koulunkäynti muuttui päivä päivältä vaan painajaismaisemmaksi. Yksinäiset välitunnit, ryhmätyöt jossa kukaan ei halunnut olla sinun parisi, alkasi hiljalleen muodostamaan nuorentytön mieleen epätoivon merkkejä.
Tyttö ei uskaltanut kertoa asiasta kenellekkään ei opettajalle ei vanhemmilleen. Ja välillä tyttö jopa piiloutui johonki nurkan taakse,ettei välitunninvalvoja näkisi että hän oli yksin pihalla..Sillä jos kiusaajat saisivat selville että heistä on juoruiltu aikuisille, vihastuisivat he siitä vaan enemmän ja satuttaisivat häntä enemmän.
Tyttö oli säästänyt kolikoita säästöpossussa ja yksi ilta hän sai idean että mitäs jos hän tekisi jokaiselle kiusaajalla sellaiset "kaveripussit" johon hän laittaisi kaikki kolikot jotka hänellä oli säästössä, karkit ja tarrat mitä hänelle oli olisivatko he sitten hänenki kavereita.Aamulla toivekkaana tyttö marssi kouluun iso ja raskas reppu selässään,sillä kirjojen lisäksi repussa oli myös nämä pussit. Tyttö antoi aamulla kädet täristen ennen tunnin alkua nämä pussit kiusaajilleen, ne pussit jotka hän oli ystävyydellä heille tehnyt. Loppuisiko nyt tämä kiusaaminen ja saisin vihdoin rauhan tytön mielessä pyöri.No niin ei käynyt kiusaaja tytöt ottivat pussit nauroivat,tiputtivat pussit maahan talloivat/polkivat ne ja lähtiessään huusivat  "siivoo noi pussit,jotka roskasit"
Kyynel silmissä tyttö keräsi jokaikisen roskan ylös, myös ne rikkoituneet tarrat jotka olivat hänelle tärkeät ja joista hän oli silti ystävyyden nimissä valmis luopumaan. Tyttö pakkasi rikkoutuneet pussit takaisin reppuun,pyyhi kyyneleet kasvoiltaan ja jatkoi tunnille. Miksei tämä koskaan lopu,miksi minuun sattuu ja kukaan ei välitä, nämä olivat nuoren tytön mielessä joka päivä ja tästä syystä myös koulunkäynti kärsi. Se joka oli ennen niin kiva paikka, se paikka jossa tyttö oli ennen iloinen ja nauravainen nuorentytön alku. Mitä tälle paikalle tapahtui, miksi tämä vietiin häneltä pois? Paikka muuttui päivä päivältä tytön silmissä taistelukentäksi,se oli paikka jossa sinun täytyi taistella itsesi kanssa, paikka jossa jokainen minuutti oli tuskaa ja jossa odotit toiveikkaana että se loppuisi. Se oli paikka,josta kiusaaminen teki pelokkaan paikan.



Vuosia kului ja osa näistä vuosista kului tytöllä sumennuksessa,sillä päivät meni siinä että yritit selviytyä ja saada voimia että jaksat huomiseen. Tyttö siirtyi yläasteelle ja vasta silloin hän sai uuden alun,sillä tyttö meni eri kouluun kuin nämä kiusaajat. Vihdoin hän pystyi taas nauttimaan nuoruusajoistaan,vaikka surullista se onki että häneltä vietiin osa nuoruutta ja sen vei joku toinen tahalleen ei se silti tyttöä lannistanut, vaan uusi koulu ja uusi energia alkasi hiljalleen muodostamaan tytön kasvoille sen iloisen tytön ilmeen joka kasvoilla ennen oli.
Tyttö kirjoitteli paljon ajatuksia lapulle siihen aikaan kun häntä kiusattiin eniten. Tässä 10 vuotiaan tytön kirjoitelma vuosien takaa............


Mitä ikinä tein teille mitä ikinä sanoin teille, 
että teille on oikeus satuttaa mua. Yritin olla ystävä ja keveri 
mutta hylkäsitte minut. 
Olin yksin olin onneton vailla yhtään ystävää. 
Joka aamu herään onnettomana
 ja ainoastaan siitä syystä että kiusaatte minua. 
Teitte muille pahaa omasta tahdosta ja muutitte ilon suruksi.
Koska tajuatte että ilkeät sanat ja teot satuttavat ja hajottavat sydämmen sirpaleiksi.


 Eli kyseessä ei ole keksitty tarina vaan tämä pohjautuu pikku-Mean nuoruus aikoihin eli omaan elämänkertaani :)


Aikuisiällä muutuin tosi vahvaksi ihmiseksi, nykyään en jää murehtimaan mennyttä elämää vaan katson tulevaa. En myöskään anna näiden vanhojen asioiden hallita elämääni,enkä anna niiden oottaa otetta elämästäni. En enää muistele mitää pahalla. Se mitä on tapahtunut on tapahtunut,en pysty siihen enää vaikuttamaan,en myöskään kanna kaunaa enkä toivo kiusaajilleni pahaa. Jälkeen päin harmittaa se,että en rohkeasti kertonut asiasta aikuisille. Vaikka nuorena ns.romahdin ja elämäni oli sirpaleina, nousin pohjalta taistelijana keräsin sirpaleet kasaan ja olen vahvempi/rohkeampi kuin koskaan, sillä kukaan eikä mikään satuta minua enään.

This was the story of my life <3


 Kannattaa kuunnella tämä Hanna Pakarisen & Lc nickin kappale todella hienot sanat ja koskettava biisi.......



Mul on paha olla mut se ei vaan näy, sä tiet et näin pitäis tehä ei tää käy. Tiiän kuinka paljon tää sua satuttaa, en voi virhettäni korjata vaikka kaduttaa.Oon kuin paperilappu jonka ruttasit et rupee suoristaa vaikka koittaisit. Kamalia lauseita ilkeitä katseita huutoa,naurua kukaan ei uskalla sanoa STOP. Seis seis seis lopettakaa näin ei voi jatkuu enään. Seis seis seis lopettakaa näin ei saa rikkoo ketään. Älä kato vierestä sellaista vääryyttä nyt sun on oltava se joka uskaltaa sanoa STOP.................




17.8.2015

Melkein sama laukku



// Monista designtuotteista löytyy tänä päivänä paljon edullisia kopioita. Jotkut niistä ovat onnistuneempia kuin toiset, selailin eilen vähän eri nettisivuja ja törmäsin Bubbleroomissa tutunnäköisiin laukkuihin. Aluksi olin että miksi nämä laukut näyttävät jotenkin niin tutuille,kunnes tajusin mitä merkkejä ne paljon muistuttavat. Keräsin tähän teille vertailuksi näistä laukuista desingversiot ja sitten ne melkein samantyyliset mutta paljon edullisemmat versiot. Jotkut laukuista muistuttavat niin paljon toisiaan ja epäilen että normaali maallikko ei niitä kaupungilla kävellessä edes erottaisi toisistaan, tai sitä mikä on se "oikea" merkki ja mikä ei. Kysymys kuuluukin haluatko pihistää vai panostaa?
Kyseessähän ei ole mikään sellainen kopio,joita jotkut ostavat esim. Turkin lomareissulta,vaan monet suunnittelijat saavat inspiraation muiden suunnittelijoiden tuotteista ja näitähän myy siis ihan virallinen nettisivu.







Michael Kors tyylisen laukun löydät täältä klik
Celine tyylisen laukun löydät täältä klik
Mulberry tyylisen laukun löydät täältä klik
Longchamp tyylisen laukun löydät täältä klik 

16.8.2015

Shopping trip




 // Vk.loppu takana ja uusi viikko alkaa. Meidän vk.loppuun kuului mm. Robinin keikka ja lauantaina lähdettiin päiväreissulle Turkuun. Mies ja pojat oli levymeissuilla ja mä kiersin kaupungilla. Ostin mm. syksyksi pitkät ylipolvensaappaat, harmaan neuletakin joka muistuttaa ehkä hieman malliltaan trenssiä (kuvissa ei takki tule etuuksiin)
Lempikauppani Zara tuotti hieman pettymystä,sillä olin aivan varma että ostoskoriin jää vaikka mitä,mutta totuus oli että ostin/löysin yhdet tennarit ja paidan, no tietysti onhan sekin jo jotain :)
Kauan sitten puhui jo siitä,että maailmalla näkee paljon näitä karvapallo avaimenperiä ja julkkikset kantavat näitä ihan asusteena mukanaan. Nyt ne ovat rantautuneet Suomeenki ja ostin heti itselleni pari. Tietysti julkkisten kantamat on pikkaisen kalliimmat versiot,mutta itse tyydyn ihan näihin halvempiin. Kiva lisäpiriste,jolla saat kivasti koristeltua laukun.

Onneksi tultiin hyvissä ajoin kotia,että ehdittiin vielä nauttia takapihalla auringosta ja samalla nauttia herkkuja mm. kananmuna/juusto ranskanleipiä ja jätskiä nam :)





14.8.2015

Lady in red



// Eilen oli ihana kauneuspäivä,kun kävin ripsihuollossa ja laitettiin tyveen vaaleita raitoja. Nyt kun olen blondi ei mun tarvitse värjätä hiuksiani kuin ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Nyt oli tullut jo sen verran tyveä että oli aika tehdä jotain. Ennen värjäsin koko tyven piiloon, mutta enää en halua niin vaan haluan mahdollisimman luonnollisen ja niin että kun oma hiusvärini kasvaa ei hiuksiin tule selvää rajaa, vaan raidat mahdollistavat sen että tyvi kasvaa luonnollisemman näköisenä. Koska latvani olivat jo suhteellisen vaaleat, ei ole mitään järkeä kuluttaa niitä turhaan, joten laitettiin  blondausainetta vaan tyveen. Vasemmalla on kuva millä hiuksilla istuin kampaamopenkkiin. Tämä on se todellisuus millasilla hiuksilla yleensä herään (todella ihana takkupesä) Tapaan pestä aina hiukseni iltaisin,jostain syystä en vaan pysty menemään suihkuun aamuisin. Hiukseni jäävät märiksi ja koska en kuulu siihen kauniit ja rohkeat sarjan joukkoon, jossa herätään aamulla tukka hyvin ja meikit naamalla,vaan minun todellisuus on ihan jotain muuta. Jos menen siis märillä hiuksilla nukkumaan niin paksut ja karheat hiukseni on aamulla kuin mörököllipöhkö ja takaa kuin linnunpelätin :) Joudun siis tekemään hiuksilleni jotain, jos menen ihmistenilmoille tai sitten heitän sen myynutturan kehiin. 
Hiuksiini käytettiin ihanaa SP Luxe oil -hoitoainetta, joka pehmentää hiuksia.Hiuksistani tuli ihanan sileät,kiiltävät ja pehmeät, suoristettiin lopuksi hiukset GHD raudalla ja kuiviin hiuksiin laitettiin Luxe oil -öljyä, näin katosi mun räjähtäny mörököllipöhkö :) Hyvillä hiustuotteilla ja hiuslaitteilla saa kyllä räjähtäneetkin hiukset näyttämään hyviltä.


Hiukset ja ripset toteutti Salon Lagune Vaasa



Eilinen asu: punainen jakku oli menossa kirppikselle myyntiin,kunnes tulin katumapäälle jo otin sen pois sieltä :) Jakku on monta vuotta vanha ja kun olin tummahiuksinen en pitänyt jakkua kertaakaan. Blondeille sopii mielestäni punainen väri hyvin ja onhan se välillä ihan kiva väriläiskä mustien ja valkoisten jakkujen vierelle.




ADDU



Adidas kengät Ellos/Takki Lindex

 Tässä asua tiistailta, kun kävin kaupungilla asioilla. Adidaksen tennarit ostin aikoinaan ylläri taas lastenpuolelta, kun huomasin että sielä ne oli edullisemmat kuin aikuistenpuolella :)


12.8.2015

Turtleneck & snake heels



 // Eilen tutkailin Elloksen sivuja ja huomasin, että sinnekkin oli tullut nyt lyhyitä trenssejä. Itse olen kyllä tykännyt tosi kovaa tästä takkityylistä ja katselin Elloksen sivuilta jo vähän sillä silmällä yhtä toistakin :) (Kuvien trenssin ostin Saksasta kesällä)
Käärmekorkkarit yhdistettynä valkoisen yläosan kanssa on mielestäni raikas ja toimiva yhdistelmä.
Nämä poolokauluksiset topit/paidat ovat helppo yhdistää mm.hameiden,farkkujen ja jakkujen kanssa.


Korkkarit Ellos
Trenssi Zara
Farkut ja toppi H&M