Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesämekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesämekko. Näytä kaikki tekstit

18.7.2017

White summer dress





 Valkoista, kesäistä ja romanttista, niistä koostuu tämä mekko. Harvoin mun päällä näkee koko valkoista ja tänä kesänä oonkin pitänyt mekkoja ja hameita enempi kuin koskaan aiemmin, mikä on vaan hyvä asia.


 Mekko on tilattu, joten hieman jännitin kokoa, että onko se sopiva sillä yleensä mekoissa pidän yhtä kokoa pienempää mitä tämä mekko on. Mekko oli vähän löysä, mutta just sellaisena haluan tämän tyylisen rennon kesämekon olevanki.








 Eilen leivoin pitkästä aikaa ja tein unelmatorttua nam. Näitä ihan perus 90 luvun klassikoita tulee nykyään tosi vähän/harvoin tehtyä. Syyn tähän muistin vasta, kun aloin kääriä torttua nimittäin hitto mulla aina tapaa tortun päällinen halkeilla, vaikka kuinka tekisin ohjeiden mukaan.En vaan saa siitä sellaista nättiä käärettä, noh onneksi ulkonäkö ei vaikuta sen makuun ja hyvää se kyllä oli. Kauppojen kääretortuissa on niin niukasti yleensä sisällä täytettä, joten mun omaan tein tupla- annoksen, unelmatorttujen paras osahan on se valkoinen täyte. (Kuva Instassa)








 Oon ollu tosi väsyny viime aikoina, eikä samanlaista virtaa löydy mitä yleensä mussa on. Yleensä tämä olotila tulee vasta syksyllä kun on pimeetä ja synkkää, toisaalta jos ulos katsoo ikkunasta nyt niin ei ilmat kaukana syksystä kyllä ole :)

Luin, että jotkut on hakenut saikkua vaihtelevien/huonojen kesäsäiden vuoksi :)











Mekko H&M
Kengät H&M
Takki Cubus
Laukku Ellos
Aurinkolasit H&M (miesten)

1.7.2017

Hellemekko ja uus kännykkä




 Huh huh kyllä nyt tarkenee, oli otettava hellemekko käyttöön, jonka ostin/tilasin hiljattain. Löyty onnex mekko, jossa on just se pituus mistä tykkään ja juuri sellainen malli mikä on mun lemppari eli että olkapäät näkyy.

Välillä pieni sometauko tekee hyvää (Instaa jos ei lasketa) ja siksi blogi on ollut hiljaiselossa tovin. Instaan on jotenki paljon helpompi lisäillä kuvia, kun se ei vaadi sen kummempaa tekstiä.  Välillä on päiviä, että voisin tehdä vaikka kymmenen postausta per päivä ja sitten taas on niitä päiviä kun ei irtoo mitään ja kuvat on ihan pilalle menneitä.







 Ostin muuten uuden kännykän ja ihan tärinäis oon siihen nyt tutustunu. Oon ollu monet vuodet Samsungin uskollinen ystävä, mutta meidän ystävyys katkes nyt ja päädyin ostamaan Huawei p10. Mun ainoat vaatimukset oli kun kauppaan astelin, että siinä pitää olla hyvä kamera ja muistitilaa paljon ja tämähän kännykkä täytti juuri nämä kriteerit. Kännykän kamera hipoo jo järkkärin tasosta kuvamateriaalia. 

Meinasin ensin ostaa iPhone 7, mutta siinä oli huonompi kamera ja puolet vähemmän muistitilaa ja tietty se oli pari sataa euroo kalliimpi. Tähän mennessä ei oo kyllä mitään negatiivistä sanottavaa Huawein puhelimesta.








Mies lähti aamulla Gunnareiden keikalle ja poikien kanssa ollaan päinsä kotona.  Päivällä käytiin kaverin tytön synttäreillä ja sieltä käteen jäi kaunis syreenikimppu, joka nyt koristaa meidän olkkarissa ihanan tuoksun kera. Popparit mikroon ja poikien kanssa kattomaan jos Netflix:stä löytyis joku kiva leffa meille.  Mukavaa lauantaita <3










 Mekko Vila
Kengät Zalando
Laukku ellos
Hattu H&M

20.6.2017

Täydellinen kesämekko




 Vihdoinki löytyi valkoinen paitamekko ja kyllä pojjat sellasta onki tässä etsitty. Oon joutunu kuukauden aikana todella monen tilauksen palauttamaan, koska joko mekko on ollu liian lyhyt kuten tuntuu että kaikki mekot on nykyään ja mä tykkään eniten ylipolven pituudesta. Myös H&M tilaamani kietaisumallinen paitamekko oli niin pieni, että se kietaisu kyllä vaan tyyliin puoli vartaloa, vaikka otin yhden koon isomman mitä normaalisti pidän.


 Myös yksi iso "vika" tapaa näissä valkoisissa vaatteissa olemaan, nimittäin niistä tuppaa näkymään pahasti läpi. Onneksi tämä mekko oli suht. paksua matskua ja kun laittaa nude väriset alusvaatteet ei läpi näy.










Pikkasen kyllä jouduin mekkoa "virittelemään" nimittäin sivuissa oli todella pitkät halkiot ja ehkä hitusen liian pitkät mulle. Halkiot osui tyyliin peppuun asti ja ihan niin pitkillä halkioilla en kyllä pitkin katuja kävele :)  Ompelin käsin halkioita pikkasen lyhyemmäksi. Takana ja edessä on kuminauha yksityiskohta, mua ahdisti edessä oleva kuminauha joten napsasin sen poikki ja näin mekko tuntui mukavammalle päällä.









 Mut hei tarkkasilmäiset, mulla ei oo takkia päälle jei :) Osasin lähteä siis kotiovesta ja jättää nahkarotsin kotia (autoon) Kokeilin kyllä nahkatakin kera tätä asua, mutta mies sanoi että tulee liikaa mieleen lääkärintakki jos peitän olkapäiden yksityiskohdat., joten kerranki kuuntelin miestä ja lähdin pelkällä mekolla.


 Tuli kuvien Ray Ban laseista mieleen, ootteko ikinä ajatellu mistä lasien nimi on peräisin. Luin Iltasanomista, että nimellä on varsin looginen selitys. Englanniksi säde on ray ja kieltäminen/estäminen ban, eli sädekielto daa no eipä oo tullu mieleen että näiki yksinkertainen selitys tälle löytyy.


Ilmastointi ollu ny joka päivä autossa päällä, makkarissa pörrää tuuletin ja lopputulos, mulla niska kipee, nenä tukos ja kurkku kipee. Viime yönä en saanu yhtään nukuttua, joten tänään pakko mennä aikasin nukkumaan jos se olotilakin siitä parantuisi.





 Mekko Zalando
 Laukku Valentino
Kengät Zalando (Tuunatut kengät)
Aurinkolasit Ray Ban

18.6.2017

Alesta löytyi ihana reikämekko






 Moikka kaikille! Mukava Tampereen reissu takana perheen kanssa. (jos ei nyt hetkellistä poikien keskenään tappelua lasketa heh) Käytiin shoppailemassa ja Funparkissa ja tottakai Ikeassa piti käydä. Ikeasta ostin mm. kultaset aterimet, jota oon jo kauan havitellu. Alet oli kovassa vauhdissa ja niistä löysinkin pari kesämekkoa esim kuvien reikämekko on alesta.


 Mangon vaatteet on tehneet kyllä mun mielestä huiman nousun ja tulleet kilpailijaksi Zaran vaatteiden rinnalle. Tulevan viikon varrella laitankin lisää kuvia ostoksistani.


Sillä välin kun mies ja pojat oli Funparkissa mä kävin shoppailun välissä siinä kalapedikyyrissä, eli missä kalat puhdistavat näykkimällä ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa  Oon käynyt siinä monet kerrat, mutta silti jalkojen laittaminen altaaseen kutittaa aluksi. Pehmeiksi jalat kyllä tulee tämän hoidon jälkeen.








 Ostin myös kuvien hatun reissulta. Miestenosastolta löytyi mun päähän sopiva, eli kuten oon joskus maininnutkin mulla on iso pää ja naisten omat ei yksinkertaisesti mahdu mulle. Mun mielestä miesten omat on kyllä hienompiakin kuin naisten omat. Niin ja onhan mulla päässäkin miestenosastolta ostetut aurinkolasit.


Mun tuunatut kengät on kyllä ihan top 1 mun kengistä ja näillä jaksoin koko eilisen päivän kävellä Tampereella. Vaikka kengissä on karvavuori ei ne onneksi hiosta yhtään. Koristeetkin on pysyny kiinni/paikoillaan, eli mun viritykset toimii :)









 Mä en oo ikinä ollu sellainen että aina lilluttaisin tänne, kuinka kaikki on niin ihanaa ja täydellistä. Elämä ei yksinkertaisesti ole aina täydellistä, eikä sen tarvikkaan mun mielestä olla. Mun ei tarvi olla täydellinen, vaan riittää että oon oma itseni. Vaikka bloggaan vaatteista/muodista ja oma kuvani on suuressa osassa tätä touhua, se ei silti saa musta tekemälläkään pinnallista ihmistä. Haluan vaan pitää tai yritän pitää blogin mahdollisimman positiivisena. Onnellisuus ei mun mielestä tuu uusista vaatteista, eikä täydellisestä vartalosta. Ne on elämän kivoja  lisäextroja, todellinen Onnellisuus tulee ihan jostain muualta ja sitä oppii arvostamaan elämän pieniä asioita kun käy joskus tarpeeksi pohjalla. Mulla eioo täydellistä vartaloa ja sellua on enemmän kuin laki sallii, suonikohjut siihen päälle. Tuskin ikinä tulee olemaankaa täydellistä vartaloa, mutta emmä myöskään sitä elämääni vaadi. Mun mielestä pääasia, että on hyvä olla itsensä kanssa oli minkätahansa näköinen tai painoinen.

Vaatteet on vaan suuri intohimoni ja ollu ihan pienestä tytöstä saakka ja siksi tykkään touhuta vaatteiden/muodin  parissa.  

 Tälläset analyysit näin sunnuntain kunniaksi heh. Mukavaa tulevaan viikkoa kaikille <3





 Mekko H&M/ Laukku Valentino/ Aurinkolasit H&M/ Kengät Zalando/ Hattu H&M

21.5.2015

The power of stripes




 // Oi raita raita se aina yhtä ihana/pirteä ja klassinen kuosi.Nyt sitä saa olla oikein tuplasti, eli sekä  ylä että alaosa saa olla raitaa :) Kun tein tätä kollaasia ihastuin niin kovaa tuohon raidalliseen trikoohameeseen,joka on malliltaan kynähameen tyylinen että niinhän siinä kävi eli tilaukseen se hame meni :) Voi voi vaarallista tämä kollaasien tekeminen,no en kyllä panisi pahitteeksi jos tuon Donna Karan laukunki mulle joku ostaisi. Raitakuosi on niin ihana kuosi varsinkin kesällä ja se tuo asuun ihanan raikkaan tuulahduksen.



Hame H&M
Laukku DKNY
Kengät Topshop
Käsikoru Isabel Marant


Kuvat:Pinterest