Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sushi. Näytä kaikki tekstit

4.2.2018

Lately


-Aina kun pojat lähtee aamuisin kouluun, meidän Hugo menee ikkunan luo, tuijottaa ulos ja se odottaa niin kauan siinä kunnes pojat pääsee koulusta kotia. Välillä kun kuuluu pihalta ääniä, se käy ulko-ovella ja kun poikia ei näy, se palaa ikkunan luo. Jos me kaikki ollaan kotona, se nukkuu ja makoilee rauhassa, mutta jos mä satun lähtemään ulos, se ryntää heti ikkunan luo ja odottaa, että palaan sisälle, siksi me kutsutaanki sitä ikkunakoiraksi.


-Vk.lopun vohveliherkut. Toki mä en ehtiny kun haukun ottamaan yhdestä ja hiiret oli hyppiny taas pöydille ja kaikki oli mennyt parempiin suihin. Jos illasta on jäänyt esim. jotain herkkuja pöydälle, aamulla kun herään yleensä herkut on kadonnut ja pojat on käyny salaa ne syömässä 
äitin nukkuessa :)






-Ikean sapluunat on kivoja ja niillä tykkään koristella juomia. Viime aikoina, oon tehnyt lämpimiä kaakaojuomia, vähän kermavaahtoa mukaan ja sampluunasta kiva kuva päälle nam. Toki juoma maistuu ihan samalle oli kuvaa tai ei, mutta se nyt on ihan omaksi iloksi lisukkeena :)


-Liian kylmä pihalla lähteä ottamaan asukuvia, joten selfieiden otto on lisääntynyt. Mä kyllä tarkenen, mutta hovikuvaajan sormet jäätyy. Mulla oli akkua ylipuolet jäljellä tässä yx päivä kun mentiin ulos, ihmettelin kun akku loppu yht.äkkii ja se ilmotti että yx prossaa enää jäljellä. Palattiin takaisin sisälle, niin akkuun ilmestyi takaisin se määrä mitä siinä pitikin olla, eli se 50% Vasta myöhemmin kuulin, että kylmät ilmat ja kova viima voi kuulemma tehdä älypuhelimiin näin, what uutta tietoo mulle, mä olin jo hautaamassa kännykän ja toteamassa että se on rikki tai suht.uudessa kännykässä akku ihan paska.


-Runebergintortut on mun miehen herkkuja ja niitä mies oli käynyt ostamassa. Mä en oo koskaan niistä tykännyt, mutta kerran mies niitä oli ostanu, niin sen mieliksi söin yhden. En tiedä mikä niissä on kun niin moni tykkää. Mun makuun on enempi kaikki juustokakut.







-Pojilla oli eilen koulupäivä ja herätyskello soi lauantai aamulla puoli seitsemän. Sillä välin kun pojat oli koulussa, käytiin miehen kanssa sushilla. Ruoka jota inhosin ylikaiken vielä vuosi sitten. Makunystyrät tottuu ja nykyään pidän tästä ruoasta tosi paljon.

-Illalla tulee monta uutuus ohjelmaa telkusta, joidenka ensimmäiset jaksot nyt ainakin pitää katsoa. Sen jälkeen näkee jääkö niihin koukkuun. Selviytyjät Suomi, sekä X factor, ilta menee siis sohvalla makoillen.




19.8.2017

Huonekalu tuunausta, syksyn fiilistelyä ja sushia






Mies ja vanhempi poika lähti aamulla aikasin Tampereelle. Me käytiin tänään pikku miehen kanssa keskustassa vähän shoppailemassa. Löysin Glitteristä vaaleanpunaisen clutch laukun tai oikeasti se on tablettilaukku mutta mulle arkilaukku heh, sekä pojalle piti löytää paita johon mä kangastusseilla piirrän kuvan. Poika on pihakavereiden kanssa kasannu porukan kasaan ja perustaneet oman futisjoukkueen ja siihen piti tehdä pelipaita :) KJK on joukkueen nimi, eli kavereiden jalkapallo klubi, hellusta :) Pojalla oli mieles jo logo jonka äitin piti paitaan piirtää.Käytiin kahvilla ja pullalla keskustas ja matkalla kotia haettiin pojan lemppari ruokaa, eli Kotipizzaa nam.







Mä muuten fiilistelin tänään vähän jo syksyä ja kaivoin kaapista neuleita esille, kynttilöitäkin oon jo iltasin polttanu, ihanaa syksy tulee :)


Tuunailtu on huonekaluja, kun maalasin meidän valkoisen sängynpäädyn mustaksi. Löysin myös kirppikseltä todella huonossa kunnossa olevan yöpöydän, jonkun mummolassa ollu ennen. Maali rapisi pahasti ja väriltään pöytä oli ruskea.  Kerran mustaa maalia jäi. niin hioin ensin pöydän todella tarkasti ja rapsin vanhan maalin pois. Sen jälkeen maalasin pöydän mustaksi ja oon todella tyytyväinen lopputulokseen.










 Kuinkakohan monta vuotta mun mies on yrittäny saada mua syömään sushia ja pyytäny että mentäis japanilaiseen ravintolaan syömään. Monta vuotta on siis vaimo pistäny vastaan, mutta nyt luovutin ja annoin mahdollisuuden. Käytiin lounas aikaan, joten oli seisovapöytä ravintolassa joka todella oli täynnä herkkuja, kysymys kuuluukin miks mulla on ollut näin iso ennekkoluulo tästä ruoasta ja näin kauan. Kaupan sushit on täysin pilannu sen, nimittäin niitä aikoinaan söin ja päätin että yäk ikinä en enää syö. Eihän "oikeaa" sushia todellakaan voi verrata kaupan omiin ja voi vitsit toi nuudeli oli niiiin hyvää. 

Miehen lemppari on Intialainen ruoka ja nyt seuraavax se yrittää saada mua sinne :)








 Muista osallistua Jovelly arvontaan, joka löytyy viime postauksesta, arvonta loppuu huomenna illalla 20.8 klo 20.




15.2.2016

Kookosjäätelö + Sushi






Mä oon todella kranttu/nirso mitä tulee ruokaan. Nuorempana olin paljon pahempi ja mistään hinnasta en edes suostunut maistamaan jos näin että ruoan ulkonäkö ei miellyttänyt. Nyt vanhempana oon oppinut edes maistamaan ruokaa ja monesta inhokki ruoasta on tullut mun lemppareita. Aika paljon syön "silmilläni" eli jos ruoka näyttää kaamealle tai tuoksu ei miellytä en yksinkertaisesti pysty syömään sitä. Oon todella oksennus herkkä tyyppi. Ala-asteella mun opettaja pakotti syömään aina kaikki ruoat, se istui vieressä jos ei ruoka mennyt alas. Ja muistan päivän kun en syönyt punakaalia, kunnes opettaja näki sen tuli istumaan mun viereen ja se oli syötävä. Hyi samperi maistan sen maun vieläkin suussani, kun se piti väkipakolla syödä ja oksennus meinas tulla. Tänä päivänäkään mä en pysty syömään sitä, koska siitä jäi kauhea kammo/muisto.
Omille lapsille mulla se on se sääntö, maistaa pitää mutta ketään ei pakoteta syömään jos ei tykkää. En usko siihen kasvatus menetelmään, että jos pakottaa syömään niin tulee kaikki ruokainen/oppii pitämään monesta ruoasta.
Noh nyt näihin kuviin, eli mun mies tykkää yli kovaa sushi ruoasta ja se on monesti pyytänyt et edes maistaisin sitä ruokaa.  Mies oli kuullu paljon kehuja Pirkan pakaste sushista ja ostimme sitte sitä.
Puikoilla syöminen ei tuottanut ongelmia, ihme kumma muistissa oli vielä köksän tunnin opit. Otin yhden rullan dippasin sen ja ei muutakun ääntä kohden.  Hy### hel####ti siis tää on aivan hirveetä sanoin mun miehelle. Mies vaan tokas lopeta nyt, yli hyvää tää on ja se jatkoi syömistä, kun vaimo vastapäätä meinas kuolla ja kako minkä kerkes. Äkkiä limsaa päälle, että järkky kalan maku lähtis pois suusta. Onnex ei oltu hienosti syömässä jossain ravintolassa. Olis ollu kiva näky, kun toinen melki yrjöö ja toinen hymyissä suin nauttii hyvästä ruoasta.
Mutta mä maistoin jeee pieni asia, mutta nyt voin sanoa että olen maistanut sushia, tämä ei olisi ennen tullut edes kuuloonkaan, joten olen kasvanut aikuiseksi heh :)

Sitten näihin jälkkäreihin mun mies pitää kookoksesta, joten ostin Lidl:stä nämä kookosjäätelöt. Jätski oli ihanasti kookoskuoressa ja niitä oli paketissa 2kpl. Todella hyviä, vaikka mä en ole niin kookoksen ystävä nämä vei kyllä mennessään. Sanoinki miehelle että näitä pitää hakea lisää. Kuoret mä pesin ja säästin, jos tulee jokin tarve uusiokäytölle tai innostun askartelemaan.



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3