Huh
vieläkin aika tunteikas olo viime postauksen jäljiltä ja todella iso
kiitos kommenteista, jotka tuli tänne blogiin ja lukuisista viesteistä
jotka tuli mailiin. Jotenki todella helpottunu ja kevyt olo nyt kun
avasin vähän arkun kantta ja sitä mitä kaikkea oon kokenut ja millaista
elämäni todellisuudessa on.
Koulukiusaamisesta
selvitty, ylipainosta ja siihen päälle lapsen sairastuminen huh
aikamoista ollut tämä elämä, mutta tästä ei ole kuin tie ylöspäin ja
tulevat vastoinkäymiset tekevät mua vaan vahvemmaksi, joten niistä ei
pidä lannistua. Ne ovat osa elämää.
Kun
perheessä asuu erityislapsi, se vaatii toisinaan muilta
perheenjäseniltä todella paljon ymmärrystä, varsinkin jos perheessä on
muita lapsia. Poika on tullu nyt siihen ikään, että ymmärtää/tiedostaa oman
erilaisuutensa (meni monta vuotta, että poika ei käsittäny/ymmärtäny miksi joutuu käymään eri kuntoutuksissa jne) Toki johtuu myös siitä, että me olla ikinä tehty siitä mitään isoa numeroa kotona ja annettu pojan rauhassa olla lapsi ja kehittyä omalla painollaan. Ollaan miehen kanssa aina kannustettu poikaa, varsinki kun oli aikoja että poika koki että ei jotain asioita osannu tehdä kuten muut. Vasta kun poika alkas itse huomaamaan, että kaikki ei ehkä ole niin kuin muilla ikätovereilla ollaan pojalle kerrottu. Muistan yhden automatkan.tästä on aikaa, mutta Poika
katsoi ulos ikkunasta haikein mielin ja kysyi onko muilla meidän
perheessä tai suvussa samaa sairautta kuin hänellä. Vastasin että ei
rakas ole, poika kysyi miksi sitten hänellä on ja miten se saadaan pois
tai miksei se mene pois :( Miten pystyt äitinä sanomaan omalle lapselle, että ei välttämättä ikinä, miten pystyt selittämään erityislapselle että tämä ei ole sen vika, eikä kenenkään vika,varsinkin kun tekisit mitä vaan että asiat olisi erilailla, antaisit vaikka toisen käden.
tai miksei se mene pois :( Miten pystyt äitinä sanomaan omalle lapselle, että ei välttämättä ikinä, miten pystyt selittämään erityislapselle että tämä ei ole sen vika, eikä kenenkään vika,varsinkin kun tekisit mitä vaan että asiat olisi erilailla, antaisit vaikka toisen käden.
Jos jotain oon elämästä oppinu niin sen, että koskaan ei tiedä mitä elämä sinulle antaa ja mitä se ottaa pois. Elämää ei kannata liikaa siis suunnitella, ettei tule turhia pettymyksiä. Uskon myös siihen, että kaikilla on tarkoitus ja vaikka jotkut asiat tuntuu sillä hetkellä kurjille, ehkä vuosien päästä tajuat miksi niin piti käydä. Jos ymmärrätte yskän.
Nämä kuvat otettiin meidän Oulun reissulla, me räpsittiin kuvia ja pojat etsi Pokemoneja. Kivaa vaihtelua, kun alkaa tympimään samat rakennukset Vaasassa. Ruudullisen mekon ostin Oulusta ja se löytyi Henkan alesta 7€:lla. Ruutukuosi on kyllä kiva, mutta jotenki tylsä sellaisenaan, joten mielestäni se kaipaa jonkun väripilkun, joten lisäsin tyyliin kirkkaanpunaisen laukun.
Mun tuunauskengät hajos tai solki irtos, koska kengät on ollu todella kovassa käytössä, en ois uskonu että näin paljon tuun niitä pitämään. Onneksi vaan pari uutta ommelta ja kengät ovat taas kuin uudet.
Ei juma mitkä kalkkunajalat, ei siis tietoakaan rusketuksesta, noh ompa ainakin sitä realityä, sillä en oo kymmeneen vuoteen ollu ruskea. Ei oo aikaa maata vaan auringossa, saati mulla on niin paljon luomia, että en oikeen saa ottaa edes aurinkoa. Rusketus mitä mulla joskus näkee on purkista saatu, nyt en oo niiden kanssa jaksanu läträillä.
Me ei olla miehen kanssa mitään ammattikuvaajia, eli mun asukuvia ei ota ammattilainen, mitä monella bloggarilla ottaa. Mä en oo äidinkielen opettaja, joten kirjotusvirheitä aivan varmasti löytyy postauksista, vaikka sata kertaa kävisin tekstin läpi. Näin ollen mun kuvat ei ole vimpan päälle siloteltuja, enkä mä käytä editointiin photoshoppia, en ees tiedä osaisinko käytää sellaista, ehkä mutta aikaa mulla ei sellaiseen ole, menee liian pikkutarkka hommaksi ja sellanen mä en ole. Saatan valottaa kuvia ja tarkentaa, mitään "virheitä" en osaa poistaa enkä kyllä koe että mulla ois sellaiseen edes tarve, tai siis toki tarve vois olla heh mutta en koe tarpeelliseksi, ei elämisen jäljet mua haittaa vaikka ne näkyy. Ei mun tarvi neljänkympin lähimailla näyttää enää parikymppiseltä. Enkä koe, että mulla täytyy olla hirveet sotameikit päällä, että kehtaan kuvia julkasta. Joskus meikkaan vahvasti kun siltä tuntuu, välillä mennään pelkkä ripsari linjalla, ihan siis fiiliksen pohjalla mennään. Näissä kuvissa tehtiin just lähtöä kotiapäin ja käytiin uimassa ennen sitä, joten hiukset vaan puolinutturalle ja osittain myös siksi, että perhana toi etarin kasvatus ei etene yhtään.
Pian laitan etaripidennyksen heh ;)
Mekko H&M
Kengät Zalando
Laukku Valentino
Takki Cubus
