17.7.2016

Nutella Go & edullinen latte & meidän reissu

Voi juma, minä Nutellan tunnollinen ystävä löysin kaupasta tämän suklaaherkun eli Nutella Go purkin. Piti heti ostaa pari purkkia kaappiin, ettei lopu samantien ja kun tunnetusti Lidl- kaupasta kaikkia tuotteita ei saa jatkuvasti vaan jotkut ovat kausijuttuja. Samalla kun teen tätä postausta olen jo yhden purkin syönyt ja nyt sillä silmällä himoitsen että avaanko toisenkin, eihän näitä pysty vastustamaan :)



 Joskus tapaan kaupasta ostaa Star Bucks kahvin tai latten mukaani töihin, mutta niiden hinnat on niin korkeat että ei niitä ihan joka päivä malta ostaa. Nyt löysin edullisen latten (alle eurolla) ja tässä hinta ja laatu on kohdillaan. Milbona merkkiset juomat löytyy ylläri myös Lidl:sta.Tässä tais nyt tulla tälle kaupalle ilmanen mainos tuplasti. Ostas joskus lasipurkeissa olevia appelsiinimehuja ja kun olen ne juonut laitan lasin/pullon hetkeksi kuumaan veteen niin että etiketti irtoaa. Näin hyötykäytän niitä ja teen niihin juomia, tässäkin tapauksessa olen kaatanut latten tähän lasipulloon, pursotin hieman suklaakastiketta joukkoon.


 Käytiin viime viikolla Särkänniemen Angry Birds puistossa, paikka oli kivan näköinen ja puuhattavaa oli ja mikä parhainta paikka oli ilmainen. Hotellissa nautin kesäisen kookosjuoman, kun tilaan joukun juoman tapaan antaa baarimikolle vapaat kädet, sanon vaan että jokin raikas ja makea juoma.Oon vähän yrittänyt ladata akkuja ja iltaisin lukenu kirjoja. Ideaparkissa oli ilmainen Lego park ja poikien kanssa käytiin ihastelemassa hienosti rakennettuja legohahmoja.




Hapsutakki + kangaskassi


Tultiin eilen perheen kanssa reissusta, joten tämä päivä ollaan vaan oltu kotona. Sellastakin menoa mahtu meidän reissuun että huh huh. Instan puolelle muuten lisään useammin juttuja kuin tänne, joten sielä kannattaa käydä katsomassa kuvia,linkin löydät oikealta reunasta.
Tässä kuvien mokkatakissa oli hihojen kohdassa hapsuja liikaa ja en tykännyt siitä, joten leikkasin niitä vähän pois. Takin oon ostanut kauan sitten New Yorkkerista reilu kympillä. Kivan utusen värinen takki ja just hyvän värinen yhdistettäväksi harmaan kanssa. Tällä kertaa laukku muuttui kangaskassiksi, en oo mikään kova kangaskassi fani mutta tässä versiossa oli hauska teksti niin siksi ostin sen.

14.7.2016

The white dress



Ribbimekkojen ystävä eli minä, hommasin alennuksesta taas yhden uuden tulokkaan, nimittäin valkoisen yksilön. Mekko maksoi 15e ja kesän jälkeen tätä voi pitää vaikka yöpaitana.Tosi simppeli mekko ja kun sen vielä yhdistää valkoisten tennareiden kanssa on lopputulos mielestäni tosi fressi.  Ilmat alkaa olemaan niin syksyisiä, joten tämä saa olla viimeinen kesäinen ostos mitä teen ( ainakin siihen yritän tähdätä ) Yleensä ostan kesävaatteet jo huhti- toukokuussa ja heinäkuussa alan silmäilemään jo syksyvaatteita. Tänä kesänä mulla on jäänyt tosi vähäiselle käytölle kunnon kesävaatteet ja olen enimmäkseen kulkenut farkut ja takki päällä.




 Ostin kesän alussa meidän takapihalle kunnon löhöilytuolin ja ajattelin että siinä sitten hienona ja kuumana kesäpäivänä otan bikineillä aurinkoa ja nautin kesädrinksuista. No tuoli on saanut ihan itseksensä nurmikolla likaantua, eikä siinä ole kukaan makoillu, koskettu vaan silloin kun se pitää nurmikon leikkuun ajaksi siirtää sivuun. Kesädrinksut on viime aikoina vaihtunu kuumaan kaakaoon ja bikinit vaihtunu villasukkiin. Varmasti on ennen vanhaanki satanut paljon, mutta ei nuorena tyttönä huono sää haitanut yhtään,vaan kesästä otettiin kaikki ilo irti. Miksi sitten nykyään säällä on niin suuri vaikutus joidenkin ihmisten fiilikseen, onko se iän tuomaa motkotusta tai johonki asiaan tekosyyn hakemista vai asenneongelma? Hyym tähän täytyy siis tulla muutos, joten tästä lähtien pidän verhot kiinni aamulla, leikin mielessäni että ulkona on tosi hieno ilma ja siitä lähden rakentamaan hyvän mielen päivää.



 Mekko Bik Bok
Tennarit Nike
Takki Lindex
Kello Daniel Wellington

12.7.2016

Kaason kampaus

Oltiin vk.loppuna kavereiden häissä ja mä olin yksi kaasoista ja mun mies oli yksi bestmaneista. Puntaroin kauan mitenkä laitan hiukset ja olin satavarma että auki ne jätän, mutta toisin kävi. Koska sää oli niin epävakaa, päädyin tekemään itselleni pikanutturan. Meillä kaikilla kaasoilla oli helmiä hiuksissa ja ne teki kyllä kampauksesta paljon juhlavamman.

Last weekend we had our friends wedding and I was one of the bridesmaids. Here is my hairstyle and in this picture I'm getting ready for the wedding.




7.7.2016

Tuunausta -> Tennareihin pompulat



Ostin kauan sitten parilla eurolla valkoisia pompuloita, joissa on tupsut. Ostohetkellä en mietinyt mihin niitä meinaan käyttää tai hyödyntää. Tänään sain jostain päähänpiston, että sidon ne tennareiden naruihin kiinni. Aika hauskat tuli tennareista ja ei ihan heti tuu vastaan samanlaisia.
En oo pitkään aikaan käynyt KappAhl:ssa, jotenkin niiden vaatteet eivät vaan ole mun tyylisiä. Päätin kuitenkin tehdä ihan pikarundin pitkän tauon jälkeen ja vaikka mun ei pitänyt mitään ostaa, pisti mun silmät tähän siniseen pitkään takkiin. Takki on ohutta/kiiltävää materiaalia, eli just sopiva takki kesään, vaikkakin näillä keleillä ei tiedä pitäiskö hakee varastosta toppatakki päälle.









Räkätukka


 Piipahdin Lindex:n alessa ja löysin kuvien farkkutopin. Jotenkin muhun iskee kovaa nyt tämän malliset/tyyliset paidat ja kaikkialla missä näen näitä oon heti haukkana kiinni. Tässä paidassa tykkäsin vielä siitä, että se on ohutta farkkua. Poikien mielestä äitillä oli räkätukka look hah :)  No voihan sen niinkin sanoo, olin vaan niin laiskalla tuulella ja hiukset muutenkin pisti mulle kampoihin, joten sen koomin en alannu pistään vastarintaa, vaan koin helpommaksi luovuttaa ja kammata kaikki hiukset vaan taakse ja siihen suihkaus lakkaa.Yhdistin asuun mustat tolppakorkoiset sandaalit, joilla oli muuten tosi hyvä kävellä.





Paita Lindex
Farkut H&M
Kengät H&M
Aurinkolasit Gina Tricot

4.7.2016

Syksyinen asu kesällä


Tuntuu että tänä kesänä on päässy tosi vähän pitämään kunnon hellevaatteita ja mä ainakin olen kulkenut enemmän takki päällä, kuin topilla. Näitä kuvia kun katsoo ei uskoisi että kyse on heinäkuusta, aivan syksyinen fiilis tulee.  Toiset rentoutuu kesämökillä ja lämpimistä ilmoista nauttien, mä rentoudun parhaiten kun on syksy, ilmat on vähän vilpoisammat, mutta ei kuitenkaa ole liian kylmä ja ihanasti illat alkaa pimeentymään saa laittaa kynttilöitä päälle ja istua sohvalla villasukat jalassa.
Tämän kesän ensimmäiset hattukuvat tulee tässä. Valkoinen hattu sopii hyvin harmaan takin kanssa. Ajattelin että koekäytän nämä kaasonkengät, ettei vk.loppuna tule sitten yllärinä ettei niillä pysty kävelemään senttiäkään eteenpäin tai puristavat jostain. Hyviltä tuntuivat jalkaan ja ei muuta kuin tulevana vk.loppuna korkkarit kattoon.





3.7.2016

Lakritsan makuisia sipsejä - Kauniita ruusuja



 Nyt löytyi niin erikoinen makuyhdistelmä, nimittäin lakritsan makuiset sipsit. Kävin Lidl:ssä ja sattumoisin huomasin kassan lähellä musta/valkoisen sipsipussin. Otin pussin käteeni aloin tarkemmin tutkimaan mistä on kyse, piti kahteen kertaan kattoo että lukeeko siinä tosiaan lakritsan makuisia. Hinta oli alle euron, joten sen koomin en enää miettinyt vaan oli pakko laittaa pussi liukuhihnalle ja mars kotia maistaman näitä. Jotenkin ajatuksissa liikaa pyöri sana lakritsasipsi ja tämä sai epäilykseni nousemaan, voiko tämä seos olla hyvä? Kouluasteikolla annan arvosanan 8, eli ei mikään aivan perfect, mutta ei nyt huonokaan. Tältä firmalta löytyy myös maku hunaja voi eli honey butter ja se on kuulemma aivan sairaan hyvää, eli sitä täytyy käydä ensi viikolla hakemassa.
Kun olin saanut kodin siivottua, kävin hakemassa ruusuja. Niin kaunis kimppu ja tykkään kovaa kun kotona on leikkokukkia.
 Löysin alesta 8€:lla ihanan oranssin ribbimekon ja mulla oli tänään päällä. Vaikka oranssi ei ole mikään mun suosikki väri, on ihan kiva että kaapista löytyy myös väriä sillä kesään sopii värikkäät vaatteet.



1.7.2016

The embroidered jacket


 Jokin aika sitten jouduin jo tuunaamaan takin itselleni, kun en mistääm meinannut löytää haluamaani,  mutta nyt sitten kirjailtuja takkeja ja takkeja joissa on isoja merkkejä alkaa tiputtautua kauppojen hyllyille. Tämän tyylisiä takkeja  näkee siis nyt paljon. Bomber takit on muutenkin ollut jo jonkin aikaa IN, eli saa nähä koska niiden suosia alkaa laantumaan.  Mä henk.kohtasesti tykkään tämän tyylisistä takeista paljon ja sen huomaa kun katsoo mun vaatekappiin. Jotenki rento, mutta samalla tyylikäs takkimalli.
Ennen käytiin paljon ottamassa pojan kanssa asukuvia, melkein vois sanoa että päivittäin, mutta viimeisen kuukauden aikana tahti on huomattavasti hidastunut. Yksi syy siihen on varmaan, että olen laittanut meidän kodin uuteen uskoon tai sisustella sitä ja heittänyt turhia tavaroita pois. Mutta muutenkin ollut motivaatio puutetta havaittavissa ja ei vaan kiinnosta laittautua ja viime päivät menty aikalailla ponnari ja verkkari linjalla. Vielä jotain kotihommia ja sitten alkaa homma oleen taputeltu ja toivon mukaan saan vaateinspiksen palautumaan, koska siihen mun blogi päänsääntöisesti perustuu.