Vanha minä

Olen saanut jonkin verran kyselyä siitä,olenko aina ollut saman kokoinen??
Pari viikkoa olen miettinyt teenkö asiasta postauksen (koska tämä ei liity blogiini mitenkään),kunnes sain monta kyselyä ja päätin tehdä tämän.

En hirveästi kirjoita arjen murheista,se ei kuitenkaan tarkoita etteikö minulla niitä olisi. Toiset jakavat blogissaan kaiken toiset eivät.
Toiset tuovat lapsensa blogiin mukaan,itse en hirveästi halua tuoda esim.poikien kuvia tänne. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteivätkö he kuuluisi jokapäiväiseen elämääni.

Surun keskellä toiset jakavat kaikki huolensa,toiset pitävät ne sisällä. Me kaikki koemme tämän elämän niin erilailla.
Mutta se on sanomattakin selvää, että meillä jokaisella on jossain elämän vaiheessa murheita ja surua.
Ja elämä välillä näyttää meille kurjat puolensa.

Mutta mikään näistä ei ole väärin. Ei ole väärin, jos haluaa jakaa kaikki muiden kanssa tai haluaa tuoda lapset mukaan blogiin.
Ei ole myöskään väärin jättää nämä asiat blogin ulkopuolelle.Blogeja on niin tuhottomasti erilaisia ja eri tyylisiä.
Itse olen halunnut pitää blogini suht.positiivisena ja tämä on ollut pakokeinoni pois arjesta. Ja pidän tätä blogia jonkin sortin henkireikänä. Mutta se ei tarkoita, että elämäni olisi aina ruusuilla tanssimista.

Toisille urheilu on intohimo,itselle vaatteet/muoti on intohimo ja olen pikkutytöstä asti pitänyt vaatteista paljon.

Tässä pieni raapaisu ja vastaus siihen olenko aina ollut saman kokoinen. Vastaus on EN ole.
En myöskään ole ikinä elämässäni ollut millään dietillä.

Vuosia taaksepäin elin sinkkuelämää, jolloin ruokavalioni ja elämä oli mitä oli.
Kunnes tapasin mieheni ja  elämäni ns.rauhottui/tasaantui. Sain ajokortin vasta vajaa 30vuotiaana, joten ainut tapa liikkua paikasta toiseen oli pyörällä tai kävellen. En ole ikinä ollut bussilla kulkija.

Sain silloin töitä n.12kilometriä kodistani ja otin sen vastaan. Bussi aikataulut eivät sopineet työaikatauluuni, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pyöräillä satoi tai paistoi.
En jättänyt herkkuja pois ja söin ihan normaalisti, ainut oli että aloin syömään säännöllisesti.
Liikuin siis paljon ja päivittäinen pyörämatkani töihin oli yht.n.24km. Ilman että olin siis millään dietillä laihduin.Ja laihduin ilman, että itse edes huomasin,sillä keskityin vaan työhöni ja muuhun elämääni enkä kiinnittänyt painooni huomiota.
Muut alkasivat sanomaan että olet laihtunut, joten alkasin kokeilemaan vanhoja farkkujani ja nehän mahtuivat ja se taas antoi lisää intoa jatkaa pyöräilyä.
Aloin pikku hiljaa tottumaan pitkiin työmatkoihini, vaikka välillä aamuisin sain purra huulta, kun muut menivät autolla ja itse hyppäsin pyörän kyytiin.Mutta en antanut rankka sateen tai pakkasten estää pyöräilyäni.

Aika kului ja huomasin todella suuren painon pudotuksen kun -25kiloa oli lähtenyt.
No tulin raskaaksi ja yritin kovaa pitää kiinni siitä, etten saisi turhaa painoa lisää. No n.20kiloa tuli koko raskausaikana. Onneksi sain kilot pois tosi nopeasti ja pääsin samoihin mittoihin takaisin.

Kunnes vuosien jälkeen aloin odottamaan nuorinta poikaani ja taas päätin, että nyt ei tule kiloja.Hitto sinne meni sekin lupaus, kun 18 kiloa tuli lisää. Toisen synnytyksen jälkeen huomasin sen eron, että kilot olivat vaikeampi saada pois. Mutta onneksi ajan kuluessa sain kilot tiputettua.

Olen ollut siitä onnekas, että olen saanut aina kilot pois ilman että minun olisi pitänyt jättää herkkuja pois tai muuten muuttaa ruokavaliotani.

Kroppani on joutunut siis kovaan rääkkiin vuosien saatossa.

-25kiloa sitten +20kiloa, sen jälkeen -20kiloa ja taas +18kiloa ja taas -18kiloa


Tässä pieni raapaisu entisestä minästä :)

 Kuvan lapsi ei ole omani, vaan kummityttöni. Kuvassa en ole raskaana.