29.8.2015

Flare jeans






// Tässä asua viimepäiviltä. Mustat levenevät farkut yhdistettynä mustan bodyn kanssa. Todella pitkän tauon jälkeen laitoin vyön farkkuihin, en siitä syystä että ne tippuisivat ilman sitä,vaan "koristeeksi" tuomaan asuun hieman sitä jotain.

 Sitten hieman mielipide asioihin,olette pyytäneet että ottaisin hieman kantaa eri asioihin, no tässä niitä nyt sitten tulee.
Tuntuu että nykyään kuulee joka tuutista sitä,että kaikkea ei tarvitse saada/ostaa tai itse ostan tosi vähän sitä ja tätä tai päinvastoin tuhlasin koko palkkani yhdessä päivässä ja osan jo ennakkoon. Joo, ihminen ei tarvitse selviytyäkseen juuri mitään ylimääräistä. Mutta jos esim.naapurin Helena ei juuri kotiansa sisusta tai itseensä laita rahaa, niin hieno homma ja arvostan hänen tyyliään. Jos taas yläkerran Tiina kantaa kotiin joka päivä ostoskasseja sieltä sun täältä kaupasta ja tuhlailee OMIA rahojaan ostohulluus silmissä, niin SO WHAT ei mene mun jakeleen se että mitä se muille kuuluu mitä kukin meistä tekee omilla rahoillaan. Toiset ovat minimalisteja toiset suuruuden hulluja, meitä on joka lähtöön/tyyliin ja jokaisella saa olla oma tyylinsä ei se ole muilta pois mitä muut tekevät. Toiset esim. tuhlaavat 1000e laukkuun ja joillekki se on aivan pöyristyttävän hullua laittaa laukkuun noin isoa summaa. Mielestäni jokaisella on oikeus sellaiseen elämään mitä itse haluaa, ei niin että muut määrittelevät millainen elämäntyyli on oikein. Se että toiset tuhlaavat enempi kuin toiset ovat jokaisen omia päätöksiä ja heidän valintoja. 
Itse olen niin tuuliviiri tyyppi,että pelkäisin sitä että ostan 1000e laukun ja hetken päästä en tykkää siitä enää ja näin ollen iso summa menisi aivan hukkaan, eise silti tarkoita että muut eivät saa ostaa kalliita laukkuja tai olisin sitä vastaan.
Suomalaisille katellisuus on sana joka tulee monessa asiassa esille. Toisilla on toisilla ei ja jos ei itsellä ole niin ollaan kateellisia kun toisilla on. Myös niitä näkee luettavan esim. opiskelija  ostaa kalliin auton ja heti monen kommentti on,miten sulla voi olla rahaa opiskelijana ostaa noin kallis auto. Vaikka opiskelija onkin, mistä me tiedämme toistemme lompakon paksuutta ja mistä se raha sinne lompakkoon tulee. Ne ovat asioita jotka eivät mielestäni edes muille kuulu. Eikö kateellisen ja negatiivisen kommentin tilalle voisi tulla lause "onnea uudesta autosta on kyllä hieno menopeli" onko se liian vaikeeta sanoa toiselle jotain positiivista, pitääkö aina miettiä sitä mistä toinen on rahansa saanut. 
Mitä siihen tulee että ostamalla laadukasta ja merkkitavaraa ovat ne hintansa arvoisia. No ei pidä kyllä ihan kokonaan paikkaansa. Olen vuosien varrella ostanut ihan merkkitavaraakin ja jotkut ovat osoittautuneet paljon huonompi laatuiseksi kuin esim halppismerkit. Toiset ostavat vuoden aikana harvemmin mutta kun ostavat niin ostavat merkkitavaraa ja kalliita tuotteita. Kun taas toiset ostavat useammin mutta edullisia tuotteita. Toiset laittavat rahansa matkusteluun, toiset vaatteisiin, toiset säästävät jne. Jokainen tietää omat varansa ja mihinkä ne haluaa " sijoittaa" joten otetaan käyttöön asenne. Tee niin kuin parhaaksi näet ja mitä teetkin ollaan onnellisia toisten puolesta ja heidän valinnoista. Kateellisuus ja katkeruus syövät ihmistä ja tekevät vaan hallaa,kun taas positiivisuus kantaa aina pidemmälle. Älä mieti mitä muut sanovat tai tekevät vaan keskity omaan elämääsi ja sen rakentamiseen,sillä ketään meistä ei ole täydellinen.

Annetaan jokaisen kukan kukkia juuri sellaisena kuin he ovat <3




Peace and love <3

-Mea-









7 kommenttia:

  1. Todella oikeassa olet, jos toiset haluavat kaiken mitä sitten eise ole toisilta pois. Hyvä Mea uskallat sanoa mielipiteesi. Niin ja kaunis asu taas kerran ja oot kyllä laihtunu kesän aikana. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä jokunen kilo on voinut tippua kesän aikana ja jotka kyllä syksyn mittaan tulevat takaisin :)

      Poista
  2. Upeat kuvat ja puhuttava teksti täyttä asiaa. Kateelliset ne aidan toiselta puolelta huutelee kun itellä ei ole ja toisella on. Olen itse yli viiskymppinen ja tykkään sun tyylistä. Ei oman ikästeni tarvi näyttää mummolle vaikka ikää onkin, niitä kun näkee paljon ☺ Sulla on tyylisilmää ja rohkeutta olla oma itsesi ja arvostan sitä. T.Pirjo

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä asu. Pitäisi muistaa tosiaan huolehtia vain omista asioista...

    VastaaPoista
  4. Hyvä teksti ja hieno asu! Tykkään niin tuosta hapsulaukusta <3

    VastaaPoista
  5. Laukku on ihanan tilava vaikka näyttää aika pienelle. Mahtuu hyvin vähän isompikin lompakko ja siihen vielä kännykkä.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin.