Jatketaan asussa paitapusero linjalla, mutta ei suinkaan ihan perustyylillä vaan tässä paitapusero on ommeltu neuleeseen kiinni. Eli näyttää silti, kuin mulla olisi kaksi paitaa päällekkäin, mutta todellisuudessa onkin vain yksi. Huomasin, että tätä väri ei myydä netissä, mutta muina väreinä kyllä, joten jos innostuit neuleesta pääset tarkempiin tietoihin täältä klik
27.9.2016
2 paitaa ommeltu yhteen
Jatketaan asussa paitapusero linjalla, mutta ei suinkaan ihan perustyylillä vaan tässä paitapusero on ommeltu neuleeseen kiinni. Eli näyttää silti, kuin mulla olisi kaksi paitaa päällekkäin, mutta todellisuudessa onkin vain yksi. Huomasin, että tätä väri ei myydä netissä, mutta muina väreinä kyllä, joten jos innostuit neuleesta pääset tarkempiin tietoihin täältä klik
25.9.2016
Valkosuklaakastike ja pannarit
Yummy, mies teki meille tänään Amerikkalaisia pannukakkuja. Hillot jätettiin kaappiin ja laitettiin pannareiden päälle valkosuklaakastiketta. Tätä niin herkullista kastiketta myytiin ihan valmiina purkissa. Valkosuklaa on niin hyvää, mutta sen sulattaminen ei ole ihan niin helppoa hommaa, kuin perus tumman suklaan, joten kun sitä löytyy valmiina purkissa, niin eihän sitä voi olla ostamatta. Vielä kun sitä voi laittaa ja hyödyntää ihan minkä päälle vaan ja vaikka koristeeksi. Huomenna viikko alkaa taas Piloxing tunnilla, jota vetää mun rakas ystävä. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille <3
Today my husband made us some american style pancakes. Usually I cook for us, but it's always fun when men cook. For toppings we had white chocolate sauce and berries. My week starts with piloxing, so have a great week all of you sweeties <3
Green & Gold
Mitä mieltä ootte vihreän ja kultasen värin kombosta, onx toimiva? Mun mielestä on ja yhdistelmä tuli tavallaan ihan vahingossa.Olin makkarissa pukemassa päälle, kun talon miehet alkas käymään jo kuumana eteisessä ja ne huusi moneen kertaan että tuujjo. Kiireissäni nappasin eteisestä ekat kengät, jotka osui käteen ja ajattelin siinä että noh kokeillaan yhdistää vähän kulta sävyä asuun. Peilistä en ehtiny kattoon miltä näyttää, mutta kaupassa kun sovitettiin pojalle takkia, vilkasin kokonaisuutta ja tokasin mielessäni, että ei yhtään paha kombo ja kivaa vaihtelua ettei aina ne perus mustat kengät. En pidä hameita kovin paljon, mutta vielä vähemmän pidän paitapuseroita. Inhoan silittämistä yli kaiken, mutta tämä paitapusero on siitä ihanaa materiaalia, että sitä ei tarvi silitellä. Pesee vaan ja laittaa henkarille kuivumaan, niin paita on taas käyttövalmis. Koska tämän paidan materiaali osoittautui niin ihanaksi ja helpoksi, niin ostin kesän alussa myös raitasena tämän paidan. Ehkä mä nyt innostun paitapuseroista, kun saa silittämisen unohtaa. Nahkahame on aitoa nahkaa ja ostin sen aikoinaan kirppikseltä ihan pilkkahintaan.
Laukku Louis Vuitton
Tennarit SuperGa
Paita H&M
Takki BikBok
23.9.2016
Brekkie with hubby
22.9.2016
Pitkä bomber takki
Turun reissulta ostin myös tämän, pidemmän bomber takin. Ihanan vihreän sävyinen ja kun malli on pidempi, kylmillä ilmoillakin tarkenee hyvin, kun takki peittää takamuksen heh. Pakko myöntää, että nämä valkoiset Nike Roshe Run tennarit oli pettymys ostos. Omista nämä myös mustana ja niistä oon tykännyt tosi kovaa. Kun kyse on valkoisista kengistä, on se tosi arka väri ja näihin tennareihin tarttuu kaikki lika mitä ikinä maa päällään kantaa ja helposti. Puhdistus on hankalaa, ja tästä materiaalista ei lika helpolla lähde pois, vaikka kuinka hinkkaisi kaikilla eri tököteillä. Valkoiset Reebok tennarit on ollut niin hyvät ja niistä saa liatkin tosi helpolla pois. Tosi harmi, sillä jalkaan nämä Niket on tosi hyvät.
Käytiin tänään Pokemoneja metsästämässä ja samalla reissulla napattiin nämä kuvat. Metsästyksen jälkeen käytiin Makuunissa hakemassa leffa ja nyt alkaakin perheilta ja koko sakki katotaan yhdessä Viidakko kirja. Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3
Takki Zara
Housut Vero Moda
Paita H&M
Huivi Cubus
Tennarit Nike
21.9.2016
Nuori tyttö hukassa - Aikuinen selviytyjä nainen
Ihana syksy ja kynttilät, pojjat mä oon niin syksyn lapsi. Nuorena tyttönä talviaika oli paras, koska silloin on mun synttärit. Sitä odotti niin kovaa, että tulee täysi-ikäiseksi, pääsee baareihin ja muuttamaan omaan kotiin jne. Nyt kun ikä alkaa hiljalleen menemään kohti 40 vuotta, niin ei niitä synttäreitä ihan samallalailla enää odota, vaikka mitään ikäkriisiä ei ole ole havaittavissa, mulla on ihan hyvä näin ja olen sinut sen kanssa, että en ole enää rypytön parikymppinen.
Olin 17- vuotias, kun muutin pois kotoa ja alkasin rakentamaan omaa itsenäistä elämääni, alku meni hyvin, kunnes alkasi tulemaan karu totuus siitä, ettei rahani riitä kaikkeen. Ei se itsenäinen elämä niin herkkua ole, mitä sitä nuorena uhmapäissään ja muka niin aikuisena luulee. Kävelin välillä kaupungilla muovipussi kädessä, jossa mulla oli vaan tonnikalaa ja raejuustoa, sillä ainostaan niihin mulla oli varaa, sillä kaikki rahani meni laskuihin. Opiskelin ja olin nuori tyttö, joka yritti selvitä omin avuin.Olin hetkellisesti asunnoton ja asuin kaverini nurkassa, koska ei ollut muuta paikkaa missä asua. Mä tiedän miltä tuntuu, kuin muilla on lähitukiverkosto joka auttaa ja sinun on pärjättävä yksin. Illat oli pahoja ja maha kurni siihen malliin, koska ainut ruoka mitä olin kokopäivänä syönyt oli koulun ruoka, satunnaiset iltapalat oli luxusta. Aamupalaa en syönyt koskaan, sillä siihen ei ollut varaa. Mahalaukku alkoi hiljalleen tottumaan siihen, että ensimmäisen ruoan saan vasta koulussa. Muistan vieläkin yhden kauppareissun ja tämä reissu ei ikinä unohdu. Olin silloin n.18- vuotias, olin kassajonossa ja jännitin riittääkö mulla rahat ostoksiini, jotka oli leipä, maito, jauheliha, makaroni ja jugurtti. Laskin kädet täristen hilujani ja odotin vuoroani, tuskahiki otsalla, koska pelkäsin ettei rahani riitä ja mitä muut takana olevat ajattelisi musta ja kuinka noloa se oli kun minulla ei ole rahaa ostoksiini. Kun myyjä sanoi loppusumman tiesin, että olin laskenut väärin ja jouduin jättämään osan ostoksistani pois. Katsoin alaspäin häpeissäni ja aloin miettimään minkä ostoksen jätän pois, kunnes takaani kuului vanhemman naisen ääni "paljonko sulta puuttuu" nainen ojensi puuttuvat rahat myyjälle ja näin sain kaikki ostokseni ostettua. Olin niin onnellinen tästä avusta ja sanoin naiselle, miten voin korvata tämän, nainen vastasi, se riittää minulle että sain pelastettua sinun päivän ja edes vähän autettua sinua. En koskaan unohda, maailmassa on vielä joitain ihmisiä, jotka välittää, miten ihanaa se oli huomata.Tälläinen Nutella suklaa kahvi hetki on mulle siis todella luxusta, kun katsoo nuoruuttani ja tätä osaan myös suuresti arvostaa.
Mä palasin niin ajassa omaan nuoruuteeni viime viikolla, sillä olin
kaupassa ja mun edellä oli aika nuorehko nainen pienen lapsen kanssa.
Naisen rahat ei ihan riittänyt kaikkeen ostoksiin, mä niin samastuin
tähän olotilaan ja tiedän just miltä se tuntuu, kun muut vaan tuijjottaa
ja sinä yrität laskea rahoja. Kuinka ihmiset heti arvostelee ja
ajattelee, että olet joku alkoholisti, huumeiden käyttäjä jne, ilman,
että tietävät oikeita taustoja ja faktoja. Tässä tilanteessa, naisen
tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Vaikka omasta ajastani on jo melkein
20 vuotta, ei sitä koskaan unohda. Näin, että nainen yritti ostaa
pilttipurkkeja, mehua, riisiä jne. Ostoksien loppusummaksi tuli joku 5€,
en hetkeäkään miettinyt vaan sanoin myyjälle, mä maksan nämä ostokset.
Nainen oli niin häkeltynyt, että alkasi itkemään. Pakkasin omat
ostokseni ja kävelin naisen ja lapsen kanssa yhdessä ulos kaupasta.
Lähtiessäni nainen halasi mua ja kiitti avusta, ilman että arvostelin
tai yhtään kyseenalastin naisen elämää/taustoja tai että heti olisin
leimannut nainen johonkin boxiin, mä näin tilanteen missä halusin auttaa
ja jos sain pienellä vaivalla jonkun ihmisen hymyilemään, tämä apu oli
todella sen arvoista. Mä en ole, eikä musta ikinä tuu, eikä saa
itsekästä ihmistä. En kaipaa sääliä ja oon aina inhonnut sanaa sääli. En
mä maailmaa pysty yksin parantamaan, mutta pienikin auttavainen teko on
jo alku parempaan suuntaan.
Oon nuoresta tytöstä asti joutunut
koluamaan aika mutkien kautta tämä elämän, kaukana siis siitä
kultalusikka suussa tyylistä. Vaikka elämä oli välillä todella rankkaa,
se myös opetti ja pisti elämän arvot kohdilleen. Olen tehnyt virheitä ja
varmasti tulen tekemään jatkossakin joitain virheitä, olen kuitenkin
ihminen. Virheitä teemme, niistä opimme ja yritämme jatkossa olla
tekemättä samoja virheitä uudestaan. Jos vajoamme pohjaan, kiipeämme
ylös vahvempana kuin koskaan.
20.9.2016
Tommy Hilfiger
Kauan sitä etsin ja vihdoin löysin sellaisen, nimittäin Tommy Hilfigerin collegen. Paita sattui vielä olemaan hyvässä alessa, mikä on aina plussaa. Kokoja ei ollut jäljellä kuin L ja aluksi pelkäsin että paita tulee olemaan iso mulle, koska yleensä käytän s tai m koon vaatteita. Toisin kävi ja paita oli pientä mallia, eli sen suhteen kaikki hyvin, mutta pakko se myöntää, että vähän jännittää pesu, nimittäin ettei sininen/punainen logo vaan värjää valkoista kohtaa. Tai ettei valkoinen muutu sellaiseksi likaisen valkoiseksi, noh täytyy varmaan tosi varovasti pestä tämä. Collegepaidat on niin ihanan rentoja ja monen eri tyyliin sopivia, joten voiko niitä olla ikinä liikaa, ei mun mielestä.
Paita Tommy Hilfiger
Laukku Gina Tricot
Tennarit Zara
Housut Vero Moda
Takki H&M
Kynsilakka pois kynsistä nopeasti ja helposti
17.9.2016
Treenitrikoot
Mä pidän sporttihousuja ihan arkenakin ja ilman, että yhdistän ne mitenkään urheiluun/liikuntaan. Tässäkin tyylissä laitoin sporttisempien trikoohousujen kaveriksi nahkatakin ja harmaan neuleen. Todella rento tyyli ja tämä on sitä lookkia, mitä ehkä eniten tykkään pitää, eli vähän sekoitettu eri tyylejä keskenään. Näitä sporttipöksyjä tai tämän tyylisiä, missä on verkko yksityiskohtia näkee nyt tosi paljon joka puolella. Multa on kysytty monesti, laitanko joka aamu hiukseni, siis suoristan, kiharran ja vääntelen ja kääntelen hiuksia peilin edessä kauan, vastaus on en todellakaan. Tässäkin tyylissä heitin vaan ponnarin päähän ja menoksi. Hiuslakan suurkuluttaja ja lakkafriikki mä kyllä oon, mutta oon tässä nyt viimeiset kuukaudet yrittänyt vähentää sitä ja opetella itseäni siihen että en käyttäysi lakkaa yhtään. Mulla on niin paljon irto/vauvahiuksia ja ne on pystyssä joka puolelle, jos en yhtään laita lakkaa. Tänään me oltiin pojan koulussa, kun niillä oli avoimien ovien päivä. Oppilailla oli pakollinen koulupäivä, mutta joululoma sitten on yhtä päivää pidempi kuin muilla. Päästiin siis me vanhemmatkin takaisin koulunpenkille hetkeksi heh. Lopuksi oltiin liikuntatunnilla,tosi kiva ja vähän erityyppinen lauantai päivä oli siis meillä. Mitäs teillä?
Kyseessä on nämä treenitrikoot klik
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)