Nuori tyttö hukassa - Aikuinen selviytyjä nainen

Ihana syksy ja kynttilät, pojjat mä oon niin syksyn lapsi. Nuorena tyttönä talviaika oli paras, koska silloin on mun synttärit. Sitä odotti niin kovaa, että tulee täysi-ikäiseksi, pääsee baareihin ja muuttamaan omaan kotiin jne. Nyt kun ikä alkaa hiljalleen menemään kohti 40 vuotta, niin ei niitä synttäreitä ihan samallalailla enää odota, vaikka mitään ikäkriisiä ei ole ole havaittavissa, mulla on ihan hyvä näin ja olen sinut sen kanssa, että en ole enää rypytön parikymppinen.

 Olin  17- vuotias, kun muutin pois kotoa ja alkasin rakentamaan omaa itsenäistä elämääni, alku meni hyvin, kunnes alkasi tulemaan karu totuus siitä, ettei rahani riitä kaikkeen. Ei se itsenäinen elämä niin herkkua ole, mitä sitä nuorena uhmapäissään ja muka niin aikuisena luulee. Kävelin välillä  kaupungilla muovipussi kädessä, jossa mulla oli vaan tonnikalaa ja raejuustoa, sillä ainostaan niihin mulla oli varaa, sillä kaikki rahani meni laskuihin. Opiskelin ja olin nuori tyttö, joka yritti selvitä omin avuin.Olin hetkellisesti asunnoton ja asuin kaverini nurkassa, koska ei ollut muuta paikkaa missä asua.  Mä tiedän miltä tuntuu, kuin muilla on lähitukiverkosto joka auttaa ja sinun on pärjättävä yksin. Illat oli pahoja ja maha kurni siihen malliin, koska ainut ruoka mitä olin kokopäivänä syönyt oli koulun ruoka, satunnaiset iltapalat oli luxusta. Aamupalaa en syönyt koskaan, sillä siihen ei ollut varaa. Mahalaukku alkoi hiljalleen tottumaan siihen, että ensimmäisen ruoan saan vasta koulussa. Muistan vieläkin yhden kauppareissun ja tämä reissu ei ikinä unohdu. Olin silloin n.18- vuotias, olin kassajonossa ja jännitin riittääkö mulla rahat ostoksiini, jotka oli leipä, maito, jauheliha, makaroni ja jugurtti. Laskin kädet täristen hilujani ja odotin vuoroani, tuskahiki otsalla, koska pelkäsin ettei rahani riitä ja mitä muut takana olevat ajattelisi musta ja kuinka noloa se oli kun minulla ei ole rahaa ostoksiini.  Kun myyjä sanoi loppusumman tiesin, että olin laskenut väärin ja jouduin jättämään osan ostoksistani pois. Katsoin alaspäin häpeissäni ja aloin miettimään minkä ostoksen jätän pois, kunnes takaani kuului vanhemman naisen ääni "paljonko sulta puuttuu" nainen ojensi puuttuvat rahat myyjälle ja näin sain kaikki ostokseni ostettua. Olin niin onnellinen tästä avusta ja sanoin naiselle, miten voin korvata tämän, nainen vastasi, se riittää minulle että sain pelastettua sinun päivän ja edes vähän autettua sinua. En koskaan unohda, maailmassa on vielä joitain ihmisiä, jotka välittää, miten ihanaa se oli huomata.Tälläinen Nutella suklaa kahvi hetki on mulle siis todella luxusta, kun katsoo nuoruuttani ja tätä osaan myös suuresti arvostaa.

Mä palasin niin ajassa omaan nuoruuteeni viime viikolla, sillä olin kaupassa ja mun edellä oli aika nuorehko nainen pienen lapsen kanssa. Naisen rahat ei ihan riittänyt kaikkeen ostoksiin, mä niin samastuin tähän olotilaan ja tiedän just miltä se tuntuu, kun muut vaan tuijjottaa ja sinä yrität laskea rahoja. Kuinka ihmiset heti arvostelee ja ajattelee, että olet joku alkoholisti, huumeiden käyttäjä jne, ilman, että tietävät oikeita taustoja ja faktoja. Tässä tilanteessa, naisen tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa. Vaikka omasta ajastani on jo melkein 20 vuotta, ei sitä koskaan unohda. Näin, että nainen yritti ostaa pilttipurkkeja, mehua, riisiä jne. Ostoksien loppusummaksi tuli joku 5€, en hetkeäkään miettinyt vaan sanoin myyjälle, mä maksan nämä ostokset. Nainen oli niin häkeltynyt, että alkasi itkemään. Pakkasin omat ostokseni ja kävelin naisen ja lapsen kanssa yhdessä ulos kaupasta. Lähtiessäni nainen halasi mua ja kiitti avusta,  ilman että arvostelin tai yhtään kyseenalastin naisen elämää/taustoja tai että heti olisin leimannut nainen johonkin boxiin, mä näin tilanteen missä halusin auttaa ja jos sain pienellä vaivalla jonkun ihmisen hymyilemään, tämä apu oli todella sen arvoista. Mä en ole, eikä musta ikinä tuu, eikä saa itsekästä ihmistä. En kaipaa sääliä ja oon aina inhonnut sanaa sääli. En mä maailmaa pysty yksin parantamaan, mutta pienikin auttavainen teko on jo alku parempaan suuntaan.

Oon nuoresta tytöstä asti joutunut koluamaan aika mutkien kautta tämä elämän, kaukana siis siitä kultalusikka suussa tyylistä. Vaikka elämä oli välillä todella rankkaa, se myös opetti ja pisti elämän arvot kohdilleen. Olen tehnyt virheitä ja varmasti tulen tekemään jatkossakin joitain virheitä, olen kuitenkin ihminen. Virheitä teemme, niistä opimme ja yritämme jatkossa olla tekemättä samoja virheitä uudestaan. Jos vajoamme pohjaan, kiipeämme ylös vahvempana kuin koskaan.