18.9.2017

Esmara by Heidi Klum




 Aamulla ennen töihin menoa, kävin Lidl.ssä katsastamassa kovan hypetyksen saaneet Heidi Klumin vaatteet.  Vaasassa ei sen kummempaa jonoa tai tungosta ollut, mutta toki jonkin verran naisia oli Lidl täynnä aamu kasilta ja kaikki yhden pöydän äärellä. Luin jo netistä, että näitä vaatteita myydään jo ihan järkyttävin hinnoin netissä, tämä menee kyllä jo yli mun ymmärräyksen. Jos liikkeestä olis nämä vaatteet loppuneet, ennen kun pääsin paikalle, ei mua olis harmittanu.







Ei mua kiinnostanut kun pari juttua tästä mallistosta ja ne ostin, eli valkoiset tennarit leopardi yksityiskohdalla, leopardi trenssitakki, sekä kuvien mekko. Sovituskoppia kun ei Lidl.ssä ole, joutu aika sikaa säkissä ostamaan, siksi monikin vaate jäi multa ostamatta. Kenkiä onneksi pysty sovittaan ja ne oli mielestäni aika iso kokoa, eli otin tennarit yhden koon pienemmät mitä normaalisti pidän.

Oon aina tykännyt leopardi kuviosta, joten sen ympärillä kaikki nämä ostoksetkin olivat. Leopardi mekko oli aika pientä kokoa ja isompaa kokoa ei enää ollut. Mun reisien ja takamuksen kohdalta hieman tihkas ja olisin halunnut että mekko olis ollut hieman pidempi, näin ollen ratkoin helmaa auki ja sain pari senttiä lisää pituutta. Tällä kertaa pidin mekkoa paitana ja mun mielestä se meni hyvin näinkin, että silleen monikäyttöinen vaatekappale, soveltuu siis mekoksi ja paidaksi.

Mä nyt oon ennenkin ostanu Lidl.stä vaatteita ym marketeista, joten sinänsä tämä ei ollut mulle mitään uutta ostaa ruokakaupasta vaatteita.

Kaiken kaikkiaan ihan jees oli vaatteet, enempää en olis kyllä näistä vaatteista maksanu.






13 kommenttia:

  1. Ihania tyylivinkkejä saa sulta T.Heidi

    VastaaPoista
  2. Vitsit sun tyyli on aina upee ja oot nuorekas.

    VastaaPoista
  3. Ostin kans ton mekon kiitti vinkistä että voin noinki sitä pitää T.Nina

    VastaaPoista
  4. Oot ihanan aito ja rehellinen aina. Tykkään kovaa sun blogista. T.Felicia

    VastaaPoista
  5. Huomasin saman että toi mekko oli aika pientä kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Materiaali oli onneksi sellaista mikä ei mee ryppyyn helposti.

      Poista
  6. Pantterikuosi on kyllä niin upee ja tekee tyylin glamour henkiseksi.

    VastaaPoista
  7. Mäkin kävin hakemassa pari vaatetta Lidlistä. Aika samoja kokemuksia, vaatteet kivoja, mutta enempää en olisi niistä maksanut. Ostin leopapardi kuvioiset housut ja, jos ne olisivat olleet Zarassa (tai missä vain) 30-40€ hintaan ne olisivat jääneet kauppaan roikumaan. 14€ niistä pystyi maksamaan, koska en tiedä kuinka paljon niille tulee lopulta käyttöä.

    Kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Katoin myös niitä housuja, mutta en uskaltanu ostaa kun ei tienny yhtään minkä koon olis pitäny ottaa. Pikkasen ehkä harmittaa trenssin osto, kun en tiedä tuleeko mun sittenkään sitä niin pidettyä, no onneksi ei ollu kallis :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin.