14.1.2018

Pinch of green and blue together




 Talvipukeutuminen tai enempikin talvella asukuvien ottaminen tuottaa välillä harmaita hiuksia grrr. Pihalla kylmä, joten välillä ollaan niin kuvaaja kuin minä ihan jäässä. Todella aikaisin tulee pimeetä, mikä hankaloittaa arkena kuvien ottamista. Päästään töistä niin pihalla on jo pilkko pimeetä, joten kuvien ottaminen painottuu enimmäkseen vk.loppuihin. 


Talvipukeutumisessa on muutenkin viime aikoina ollut havaittavissa motivaation puutetta. Mikään ei vaate ei inspaa ja päälle tekis mieli pukea vaan kevätvaatteita, eli niitä millä ei todellakaan tarkene nyt. Mä niin odotan, että lumi sulaa pois ja saa aamulla pukea vaan bleiserin päälle ja tennarit jalkaan. Kovimmat pakkaset vasta odottaa tuloaan, joten jonkin aikaa joudun vielä pitämään näppini erossa kevätvaatteista. 





Mä en henk.kohtasesti tykkää talvella katsoa kesän asukuvia, eli en ota kesällä kun päivät on valoisia tavallaan pannaan kuvia, niin kuin jotkut tekee, toki eri jos on esim lomareissulla. Mielestäni kivempi mennä realiajassa ja julkaista niitä kuvia, jotka on sillä hetkellä tai ainakin lähiaikoina otettu. Toki välillä voi fiilistellä kesää jne, mutta juuri nyt kaipaan talveen inspiraatiota ja niitä mä Pinterestistä haen tällä hetkellä.



 Kuvien valkoisen neuleen choker yksityiskohta, joka siis on neuleessa kiinni on sen verran kiva, että eilen laitoin saman tyylisen neuleen, mutta mustan ostoslistalle. 

Muuten tyylissä mennään sinisen ja vihreän yhdistelmällä. Ei ihan se yhdistelmä mitä ensimmäisenä tulis mieleen laittaa. Aluksi meinasi kyllä matkaan lähteä se perus musta laukku ylläri, mutta tulin toisiin ajatuksiin ja kokeilin yhdistää sävyn, jota ei kovin paljoa kaapistani löydä, eli vihreää. Kyllä nämä kaksi ihan hyvin yhteen menee mun mielestä.





 Vk.loppuna kokeilin sävyttää hiukset haalean pinkiksi, ennen kuin huokasette kauhusta, kyseessä on spraysävy, joka lähtee pesussa pois, tästä löytyy Instasta kuva, oon sielä nimellä _meea_

Nuorempi poika näki hiukset ja poika oli, äiti mitä oot menny tekemään ei sovi sulle yhtään, sano please että toi ei jää :) Huudatin poikaa aluksi (hyi mua) olin joo kyllä tämä jää ja ajattelin laittaa siniseksi hiukset joku päivä, sellainen kiva Anatude tukka heh :) Keskustelu jatkui, et oo tosissa (pojan vakio läppä nykyään) no jos sen teet, mä en ala minkään smurffin kanssa kulkemaan heh heh. Hyym pitäisikö tehä pojalle jekku ja hakea sininen spraysävy :)





Takki H&M
Laukku Mango
Saappaat Din Sko
Neule Gina Tricot
Aurinkolasit Monki
Farkut H&M

8 kommenttia:

  1. Your style is always perfect

    VastaaPoista
  2. Hyvin natsaa noi värit yhteen. Tuliko susta Anatude hiuksinen 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ei tullu, en viittiny huudattaa/juksata poikaa :)

      Poista
  3. Huippu sun poika en ala smurffin kanssa liikkuun,lapset osaa kyllä olla hauskoja 😂

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa niin mun lapselle toi kun lapset tulee siihen ikään että äitin seurassa ei kehdata liikkua 😁

    VastaaPoista
  5. On kyllä kiva neule ja ihana yksityiskohta toi kaulus.Musta väri vois olla mun juttu,laita kuvaa kun sun tilaus tulee.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin.